Touko Aalto: Hallituksen on kannettava vastuuta ympäristöstä, oikeudenmukaisuudesta ja tulevaisuudesta

08.08.2018

Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto kommentoi tuoreeltaan valtiovarainministerin budjettiehdotusta vuodelle 2019.

Ilmakehässä on nyt hiilidioksidia enemmän kuin 800 000 vuoteen ja maapallo on muuttumassa vaaralliseksi pannuhuoneeksi. Hallituksen on tehtävä kaikkensa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, sillä ilmasto ei odota ja konkreettisia toimenpiteitä tarvitaan nyt. Kestävän kehityksen budjetointi on hyvä avaus, mutta tämä työväline jää vielä suunnitteluasteelle.

Aallon mukaan hallituksen tulisi ensi tilassa karsia fossiilisten polttoaineiden tukia muun muassa turpeen käytössä ja raskaassa teollisuudessa. Tukia karsimalla edistetään elinkeinojen uudistumista ja ilmastotavoitteiden saavuttamista. Panostukset osaamisen, tutkimukseen ja innovaatioihin uudistavat talouttamme tehokkaammin.  

Vihreät ovat esittäneet tulevaisuusbudjetissaan yli 800 miljoonan euron leikkauksia ympäristölle haitallisiin tukiin, joilla tulee korvata valtavat koulutusleikkaukset, Aalto muistuttaa.

Aalto sanoo, että on ollut väärin keventää verotusta sadoilla miljoonilla euroilla, kun samalla pienituloisten ihmisten perusturvasta, kuten asumistuesta, elatustuesta, peruspäivärahasta ja työmarkkinatuesta, on tosiasiassa leikattu. ”Niiltä, joilta on ensin otettu eniten, tulee antaa myös takaisin ensin, kun taloudessa menee paremmin.”

Työn verotuksen keventäminen on hyväksyttävää vain, jos sen kustannukset katetaan ympäristölle haitallisten tukia karsimalla, alijäämä ei kasva ja jossa painotus on pienituloisten tukemisessa, Aalto päättää.

 

Lisätiedot:
Touko Aalto
touko.aalto@eduskunta.fi
0405169332