Valkoposkihanhien suojelu ja satovahinkojen vähentäminen yhdistettävissä hybridistrategialla

Valtaosa valkoposkihanhista jatkoi viikonloppuna muuttomatkaansa tundralle pohjoiseen lämpimien ilmavirtojen vihdoin saapuessa. Jälkeensä ne jättivät aiempaakin mittavammat tuhot, sillä tänä keväänä kylmät ilmavirrat pysäyttivät ne pitkäksi aikaa itäisille pelloille. Esimerkiksi Keski-Karjalassa pahimmillaan kaikki keväällä kylvetyt siemenet on syöty, nurmi on nyhdetty juurineen niin, että kesän ensimmäinen rehusato on menetetty ja laitumet ovat tuhoutuneet. Syystäkin viljelijöiden huoli satokauden näkymistä on syvä ja hukkaan heitetty työ harmittaa.

Ympäristöministeriössä ja ELY-keskuksessa on varauduttu maksamaan viljelijöille korvaukset valkoposkihanhien aiheuttamista vahingoista mahdollisimman nopealla aikataululla. ELYissä on kohdennettu resursseja niin, että se onnistuu. Toivottavasti kuntien on mahdollista omalta osaltaan tehdä vahinkoarviot pikaisella vauhdilla, jotta korvaukset saadaan ripeästi maksuun.

Valkoposkihanhiongelma ei ole uusi asia Keski-Karjalassa. Ympäristöministeriö on maksanut lajin aiheuttamista vahingoista korvauksia viljelijöille vuodesta 2009 alkaen. Vahingonkorvausten määrät ovat kasvaneet erityisesti vuoden 2016 jälkeen ja ovat nyt noin miljoonan euron tasolla. Viime vuosina painopiste on muuttunut siten, että kevään tuhot ovat nousseet syksyisiä suuremmiksi.

Keski-Karjalasta on muodostunut tundralle muuttavien lintujen pääasiallinen viimeinen tankkauspaikka ennen muuttomatkan loppuetappia. Aunuksen peltojen metsityttyminen on siirtänyt reittiä Suomen puolelle ja ilmastonmuutoksen myötä linnut viipyvät alueella pidempään kuin ennen. Pitkällä aikavälillä pelkkä korvausten maksaminen ei ole kestävä tapa, sillä kasvavien muuttolintumäärien myötä korvaussummat vain kohoavat.

Tavoitteena on oltava, että lintujen aiheuttamat vahingot jäävät mahdollisimman pieniksi. Siksi on edelleen kehitettävä, testattava ja otettava käyttöön erilaisia keinoja, joilla voidaan sovittaa maanviljelys ja muuttoreitti toisiinsa. Tässä, jos missä, tarvitaan todellista hybridistrategiaa. Tehtävä ei ole helppo. Jos se olisi, ratkaisu olisi jo löydetty jo viime hallituskaudella keskustalaisten maa- ja metsätalousministerin ja ympäristöministerin yhteistyöllä.

Linnut oppivat nopeasti, siksi karkoituskeinojakin on muuteltava. Keski-Karjalassa tätä työtä on tehty vuosien ajan ensin kurjen, nyttemmin valkoposkihanhen kanssa. Lintujen karkoitus ei kuitenkaan auta, jos alueelta ei löydy sopivia paikkoja, minne linnut voivat mennä ruokailemaan. Muutoin ongelma siirtyy vain yhdeltä pellolta toiselle. Tarvitaan hanhille sopivia syöttöpeltoja. Näiden tulee olla riittävän houkuttelevia niin sijainniltaan kuin ravinnoltaan, jotta linnut ottavat ne omakseen.

Lintupeltojen ylläpitämisestä on tietenkin valtion maksettava korvaus, mutta niiden ansiosta vahingot muille pelloille jäisivät todennäköisesti huomattavasti pienemmiksi. Hanhipellot on saatava vahvasti mukaan maatalouden seuraavaan tukiohjelmaan. Nyt lintupeltojen tuet ovat menneet pääosin kurjille, määrät ovat vähäisiä eikä sijainnit ole parhaita mahdollisia. Tarvittava hanhipeltojen määrä on huomattava.

Hanhikeskustelussa on noussut esiin myös lintukannan vähentäminen metsästämällä. Valkoposkihanhi on kuitenkin EU:n lintudirektiivin liitteen I mukainen laji, jonka suojelu on toteutettava direktiivin osoittamalla tavalla. Suomessa direktiivi on pantu täytäntöön luonnonsuojelulain avulla, lukuunottamatta metsästyslaissa lueteltuja riistaeläimiä. Mikään EU-maa ei voi kansallisesti päättää valkoposkihanhen yleisestä metsästämisestä.

Luonnonsuojelulain mukaan lintudirektiivin mukaisia poikkeuslupia lintujen tappamiseen voi saada, jos ne aiheuttavat vakavia satovahinkoja, uhkaavat lentoturvallisuutta, yleistä kansanterveyttä tai yleistä turvallisuutta eikä muilla keinoin ole saatu tyydyttävää tulosta. Keski-Karjalaan näitä poikkeuslupia on nyt myönnetty yhteensä 750 ensi ja seuraavalle syksylle karkoituksen tehostamiseksi.

Luonnonsuojelulaki ei mahdollista alueellisten yleispoikkeuslupien myöntämistä rauhoitetun lajin ampumiselle. Tilanne olisi toinen, jos laji siirrettäisiin metsästyslain alle riistalajiksi, kuten Ruotsissa on tehty. Sielläkin lintujen metsästys tapahtuu siis poikkeusluvalla EU-lainsäädännön kriteerien mukaisesti samalla varmistaen, ettei lajin suotuisaa suojelutasoa vaaranneta ja laji pysyy elinvoimaisena. On epärealistista kuvitella, että itäisen Suomen yli muuttavaa yhteistä eurooppalaista kantaa olisi mahdollista poikkeusluvilla pienentää niin paljon, etteivät linnut enää aiheuttaisi yhtään satovahinkoja.

On myös muistettava, että valkoposkihanhi on luonnonvarainen laji, jolla on EU-direktiivin suoja.

Valkoposkihanhikanta on kasvanut kohisten, koska ilmastonmuutoksen johdosta ravintoa on tarjolla ympärivuotisesti. Osa linnuista ei enää edes lähde muuttomatkalle. Tämän päivän arviossa sitä tuskin enää määriteltäisiin EU-direktiivillä rauhoitetuksi lajiksi. Kannan elpyminen on tietenkin iloinen asia. Nykyinen, vahvistunut kanta kestäisi hallittua metsästystä. Päätös tästä tulee tehdä EU-tasolla.

Suomi on yhdessä muiden pohjoismaisten EU-maiden kanssa nostanut asiaa esille. Se ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi johtanut valkoposkihanhen poistamiseen lintudirektiivin liitteen I lajilistalta.

Lintujen muuttoreitissä ei ole odotettavissa äkillisiä muutoksia. Samojen itäisen Suomen alueiden kautta lentää jatkossakin satojatuhansia lintuja. Hanhien aiheuttamien vahinkojen vähentämiskeinojen onnistumisessa ensisijaista on alueen toimijoiden hyvä yhteistyö. Esimerkiksi Keski-Karjalassa ongelmaan on etsitty ratkaisua maanviljelijöiden, viranomaisten ja lintuharrastajien kesken. Nyt mukaan on tullut myös LUKEn vetämä tutkimushanke maatalousvahinkojen ennaltaehkäisemisestä.

Eri keinojen tehokas käyttö vaatii yhteistä suunnittelua, jotta toimenpiteet saadaan kohdistettua oikein ja täten lintuvahinkojen pienentämisessä onnistutaan parhaalla tavalla.