Vanhustenhoidon epäkohdat kertovat yksityistämisen ongelmista

28.01.2019

Valvira keskeytti viime viikolla Esperi Caren hoivakodin toiminnan Kristiinankaupungissa. Esperin toimitusjohtaja myönsi HS:n haastattelussa, että hän ei ollut kuunnellut henkilökunnan hätää liian pienestä hoitajamitoituksesta. Vakinaisia hoitajia oli korvattu tuntityöntekijöillä. Nyt useita hoitokoteja on suljettu vakavien laiminlyöntien ja yhden kuolemantapauksen takia.

Esperi Care -hoivaketjun toiminnassa ilmenneet puutteet ovat varoittava esimerkki siitä, miten karuja seurauksia yksityistämiseen sote-sektorilla voi liittyä. Poliitikkojen pitää ottaa viesti vakavasti. Vihreät on kritisoinut hallituksen markkinaehtoista sote-mallia alusta lähtien. Vanhuksen kuolemaan johtanut Kristiinankaupungin tragedia vahvistaa todeksi sen, että markkinamallin käyttöön ihmisten peruspalveluissa voi liittyä vakavia ongelmia. 

Kokoomuksen, keskustan ja sinisten hallitus ajaa kuitenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden laajaa avaamista markkinoille ja yksityisten toimijoiden hoidettaviksi. Ymmärtääkö markkina-sotea ajava Sipilän hallitus kuitenkaan sitä, että julkisella on aina lopulta vastuu hoivaa tarvitsevien ihmisten hyvinvoinnista? Tätä vastuuta ei voida ilman seurauksia ulkoistaa yksityisille taloudellista voittoa hakeville yrityksille. 

Hallituksen sote-mallissa yritysten mahdollisuutta tehdä voittoa ihmisten terveydellä ja veronmaksajien rahoilla ei millään tavalla rajoiteta. Ihmisestä tehdään asiakas ilman asiakkaan kuluttajansuojaa. Maakuntien asiakassuunnitelma ei tule hallituksen sote-mallissa velvoittamaan palveluntarjoajaa yhtään mihinkään. Heikkokuntoinen monenlaista apua tarvitseva kansalainen ei näillä markkinoilla tule pärjäämään, ja siitä ovat myös valtiosääntöoppineet olleet huolissaan. Markkinaympäristössä ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa keskenään.

Sipilän hallitus vannoo yritysten omavalvonnan nimiin. Puhe omavalvonnan riittävyydestä ei kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua. On odotettavissa, että Esperi Caren Kristiinankaupungin hoivakodin kaltaiset laiminlyönnit tulevat hallituksen markkinaehtoisessa sote-maailmassa ja ilman riittäviä valvonnan resursseja kasvamaan rajusti.

Hallituksen sote-uudistus elää tällä hetkellä kohtalonhetkiään. Jos sote-uudistus kaatuu, kansalaiset pääsevät kevään eduskuntavaaleissa vaikuttamaan soten suuntaan: kannattavatko ihmiset laajaa markkina-sotea vai mallia, jossa yksityisillä palveluilla on julkisia palveluita täydentävä rooli ja julkinen kantaa aidosti vastuun ihmisten palveluista ja potilasturvallisuudesta. 

Minä en kannata Sipilän hallituksen markkinaehtoista valinnanvapausmallia, jossa kansalaisesta tehdään asiakas ilman asiakkaan kuluttajansuojaa. Suomen on oltava maa, jossa terveysfirmat eivät tee rajoituksetta bisnestä sairaiden ja vanhusten kustannuksella. Ketään apua tarvitsevaa ei saa jättää markkinoiden armoille. On politiikan tehtävä varmistaa, että kaikki ei ole kaupan sote-markkinoilla. Ihmisarvon ja potilasturvallisuuden on mentävä yritysten voitontavoittelun edelle. Tämän on oltava sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen lähtökohtana.