Ville Niinistö: Eurooppa tarvitsee investointeja tulevaisuuteensa

15.05.2021

Ville Niinistö sanoi Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 15.5.2021 pitämässään puheessa, että Euroopan unionin synty ja sen luoma rauhan ja vakauden tila on koko Euroopan ja erityisesti sen pienten maiden etu.

– Euroopan unioni on Suomen tie yhteiskuntamme arvojen ja siten myös itsenäisyytemme suojelemiseen. Yhdessä me Euroopan unionin jäsenmaat olemme enemmän kuin yksinämme: hajallaan me olisimme suurvaltojen pelinappuloina, voimapolitiikan hyväksikäyttämänä periferiana, Niinistö totesi.

Niinistön mukaan pelkän talouskurin sijaan Eurooppa tarvitsee investointeja tulevaisuuteensa, jotta se kykenee uudistamaan talouttaan, panostamaan tutkimukseen ja teknologiajohtajuuteen sekä viherryttämään infrastruktuuriaan ja energiajärjestelmänsä.

– Vihreissä saimme parannettua elpymispaketin sääntöjä, ja siitä on kohdistettava 38 prosenttia ilmastotoimiin ja 20 prosenttia digitalisaatioon. Ympäristöhaitallisia investointeja ei saa tukea, Niinistö painotti.

Niinistön mukaan me tarvitsemme Euroopan elpymispaketin.

– Samalla puolustamme sitä jopa 18 miljardin euron vuosittaista hyötyä, mitä Suomi ja sen vientivetoinen talous saa EU:n sisämarkkinoista. Tässä mittakaavassa laskennallinen vastuumme elpymispaketista on hyvin pieni, hyötymme mittava, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan ilmastoteknologian murros on tapahtumassa. 

– Me voimme osaltamme Suomessa valita sen, olemmeko tämän murroksen tekijöitä vai vain sen sivustaseuraajia. Otammeko itse kuntien ja valtion päätöksillä käyttöön puhtaita ratkaisuja, joilla luomme kotimarkkinoita omille yrityksillemme ja osaamisellemme, jota sitten viemme maailmalle ratkomaan ilmastokriisiä. Luommeko työtä ja tulevaisuutta suomalaisille ilmastokriisin ratkaisijona samalla, kun parannamme arjen elämänlaatua ja liikkumisen vapautta, Niinistö kysyi.

Lue koko puhe.