Yksikään lapsi ei saa pudota köyhyyteen koronan vuoksi

24.08.2020

Jopa 100 000 suomalaista lasta on pudonnut kevään aikana köyhyysrajan alapuolelle Lastensuojelun Keskusliiton tietojen mukaan. Vanhempien lomautukset tai työttömyys tulivat keväällä yllättäen, tuoden samalla ison loven perheiden toimeentuloon.

Aivan liian monessa perheessä on ollut koronan vuoksi pulaa ruoasta, vaatteista ja muista perustarvikkeista. Koulujen ovien sulkeminen keväällä kärjisti tarvetta ruoka-avulle entisestään siitä huolimatta, että kouluruoan jakeluun pyrittiin löytämään keinoja. Todella toivon, että selviämme tulevasta syksystä ilman, että lapsia jouduttaisiin laittamaan jälleen viikkokausiksi pelkän etäopetuksen varaan.

Perheiden pitäisi saada apua akuutteihin tilanteisiin nopeasti. On kohtuutonta, että esimerkiksi päätöksiä työttömyyskorvauksista jouduttiin ruuhkien takia odottamaan pahimmillaan viikkokausia. Sellaista epätietoisuutta ja stressiä en toivo kenellekään. Etenkään lapsiperheille. Onneksi järjestöt ovat tehneet eri puolilla Suomea korvaamattoman arvokasta työtä näiden tukea tarvitsevien perheiden auttamiseksi. Siitä iso kiitos jokaiselle järjestötyötä tekevälle.

Nyt meidän poliitikkojen on tehtävä kaikkemme, etteivät perheiden talousvaikeudet pitkity, ja että tuemme ja autamme vaikeuksissa olevia. Siitä asti, kun koronakriisi alkoi meitä keväällä riepotella ja kävi selväksi, miten pahoin taloutemme pandemiasta kärsii, olen useaan kertaan korostanut sitä, että nyt emme saa toistaa 90-luvun laman virheitä. Me emme saa tasapainottaa taloutta leikkaamalla lapsilta, nuorilta ja perheiltä. Ne vaikutukset, mitä lapsena koettu köyhyys voi aiheuttaa, voivat ulottua vuosikymmentenkin päähän.

Köyhyys ei kannusta, se lannistaa. Mitä nuorempana köyhyys on koettu ja mitä pidemmäksi köyhyysjakso kasvaa, sitä vakavempia ongelmia siitä voi seurata. Köyhän perheen lapsi jää helposti ulkopuolelle, kun harrastuksiin tai kavereiden kanssa hengailuun ei ole varaa. Vähävaraisuuden takia karsitaan sosiaalisia suhteita ja koulutusvalinnoista. Lasten eriarvoistuminen on yhteiskunnan suurin epäonnistuminen, ja meidän täytyy tehdä kaikkemme sen estämiseksi.

Hallitus on sitoutunut hallitusohjelmassa vähentämään lapsiperheköyhyyttä. Tästä ei saa joustaa poikkeuksellisissakaan oloissa. Keväällä kohdistimme hallituksen lisätalousarviossa 320 miljoonaa euroa lasten eriarvoistumisen ehkäisemiseen ja oppimiserojen kaventamiseen. Me vihreät teimme paljon töitä tämän lisätalousarvion eteen, ja nämä rahat tulivat todella tarpeeseen. Emme voi kuitenkaan kuvitella, että tämän lisätalousarvion avulla olisimme ratkaisseet kaikki koronan aiheuttamat vaikeudet lapsiperheissä.

Meidän on tehtävä kaikkemme, että köyhyyteen pudonneet lapset ja heidän perheensä saadaan nostettua. Oikeus yhdenvertaiseen lapsuuteen kuuluu jokaiselle lapselle. Siitä on huolehdittava jokaista budjettia laadittaessa lähivuosien aikana.