Yritysvastuun puolustaminen on ihmisoikeuksien ja ympäristön puolustamista
Euroopan komission helmikuussa 2025 julkaisema niin sanottu Omnibus I -ehdotus uhkaa vesittää vuosien työn tuloksena syntyneen EU:n yritysvastuudirektiivin. Komissio on lähtenyt purkamaan säätelyä rankalla kädellä. Hätäisesti valmistellun Omnibus-ehdotuksen mukaan yritysten huolellisuusvelvoite rajattaisiin pääsääntöisesti koskemaan vain yrityksen omaa toimintaa, tytäryhtiöitä ja suoria liikekumppaneita, jättäen näin suuren osan alihankintaketjuista tarkastelun ulkopuolelle.
Tämä on erityisen huolestuttavaa, sillä juuri syvemmällä toimitusketjuissa tapahtuu usein vakavimpia ihmisoikeusloukkauksia ja ympäristörikkomuksia. Lisäksi ehdotuksessa esitetään heikennyksiä uhrien oikeussuojaan, kuten mahdollisuuteen hakea oikeutta ja saada korvauksia. Sääntelyn hätäinen purkaminen uhkaa jättää yritysvastuudirektiivin tyhjäksi kirjaukseksi niin ihmisoikeuksien kuin yritystoiminnankin näkökulmasta.
Suomen hallitus on valitettavasti ilmaissut tukensa näille heikennyksille, vaikka samaan aikaan vakuuttaakin direktiivin alkuperäisten tavoitteiden olevan kannatettavia. Direktiivin heikennykset ovat ristiriidassa Suomen aiemman linjan kanssa, jossa olemme korostaneet vastuullisuuden ja ihmisoikeuksien merkitystä. Direktiivi hyväksyttiin Orpon hallituskauden aikana ja tuolloin hallitus kertoi saavuttaneensa kaikki Suomen tavoitteet.
Suomen kanta uuteen esitykseen on parhaillaan käsittelyssä eduskunnassa ja suuri valiokunnan on tarkoitus päättää asiasta perjantaina 16.5. Eduskunnan on mahdollista tarkentaa hallituksen melko joustavaa kantaa.
Olisi tärkeää, että yritysvastuudirektiivi säilyttää alkuperäisen tarkoituksensa: varmistaa, että yritykset kantavat vastuunsa koko toimitusketjunsa osalta ja että ihmisoikeusloukkauksien uhreilla on todellinen mahdollisuus saada oikeutta. EU:n lainsäädännön tulisi olla myös linjassa muiden kansainvälisten standardien kuten YK:n ja OECD:n periaatteiden kanssa.
Suomen tulisi nyt puolustaa voimassa olevaa yritysvastuulainsäädäntöä ja vastustaa ehdotettuja heikennyksiä. Vain näin voimme varmistaa, että EU:n yritysvastuusääntely toimii tehokkaasti ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun välineenä.
Johdonmukaista sääntelyä toivoo myös suomalainen elinkeinoelämä, jonka etu olisi säilyttää vasta säädetty yritysvastuudirektiivi – onhan direktiivin vaatimuksiin sopeutuminen jo yrityksissä pitkällä ja suomalaisilla yrityksillä vahva asema vastuullisina yrityksinä.
Yrityksille raskaita raportointivelvoitteita on mahdollista helpottaa menettämättä samalla yritysvastuun ydinajatuksia. Sen sijaan komission ehdotusta, jossa direktiivin piiriin kuuluvien yritysten vähemmäiskokoa nostettaisiin merkittävästi, ei voi kannattaa.