Yritysvastuulaki etenee vihdoin! 

04.02.2022

Työministeri Tuula Haatainen on tänään ilmoittanut, että hän tulee esittelemään hallituspuolueille yritysvastuusta lakihankkeen, joka on mahdollista toteuttaa vielä tällä hallituskaudella. Tätä on odotettu. Lakia valmisteleva oikeudellinen selvitys kuulemisineen valmistui jo kesällä 2020.

Vihreät ovat jo pitkään kannattaneet kunnianhimoista yritysvastuulainsäädäntöä. Meille yritysvastuulaki on tärkeä asia, koska se velvoittaa yritykset huomioimaan ihmisoikeudet ja ympäristön tuotantoketjuissaan. Yritysvastuun toteuttaminen jää tällä hetkellä liiaksi aktiivisten kuluttajien, järjestöjen ja edistyksellisten yritysten harteille. Vapaaehtoisuuteen pohjautuvat sertifikaatit eivät riitä, vaan huolellisuusvelvoite tarvitaan asettamaan yhteiset pelisäännöt kaikille.

Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala on ajanut yritysvastuulainsäädäntöä määrätietoisesti. Hautala järjesti 4.2. webinaariin “Mitä Suomen yritysvastuulailta tulisi edellyttää?” Työministeri Tuula Haatainen ilmoitti, että hän tulee esittelemään hallituspuolueille yritysvastuulakihankkeen, joka olisi mahdollista toteuttaa vielä tällä hallituskaudella. Myöhemmin luultavasti ihmettelemme, miten yritysvastuulaki säädettiin vasta vuonna 2022. Yritysten pitää jo nyt varmistaa, että niiden tuotteet ovat turvallisia – miksi yritykset eivät huomioisi myös ihmisoikeuksia ja ympäristöä arvoketjuissaan?

Komission on määrä esitellä EU-tason yritysvastuulaki helmikuun lopussa. Suomen ja EU:n lainsäädännön tulee kulkea samaan ihmisoikeuksia ja ympäristövastuuta edistävään suuntaan. Suomen hallituksen tulee aktiivisesti edistää tätä. Historian saatossa useat komission aloitteet ovat jumiutuneet neuvoston ja parlamentin käsittelyyn. Suomessa kannattaa valmistella myös hyvä kansallinen yritysvastuulaki, jota voidaan käyttää pohjana EU-lain valmistelussa. EU:n ja kansallisen tason yritysvastuulakeja ei pitäisi asettaa vastakkain, sillä molempia tarvitaan.

Monissa Euroopan maissa, kuten Ranskassa, Saksassa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa on jo säädetty kansallinen yritysvastuulaki. Niiden kunnianhimon taso kuitenkin vaihtelee. Esimerkiksi Saksan tai Ranskan lainsäädännössä ei ole kyetty huomioimaan vahingonkorvausvastuuta. Vahingonkorvausvastuu olisi tärkeää saada mukaan lakiin, jotta yritykset olisivat vastuussa korvaamaan vahingot ihmisoikeusloukkauksen sattuessa. Tässä on hyvä tilaisuus: voimme oppia muiden maiden voimassa olevasta lainsäädännöstä ja tehdä Suomen yritysvastuulaista kunnianhimoisemman.

Olisi suomalaisten yritysten etu, että Suomessa olisi toimiva yritysvastuulaki. Tällä hetkellä ihmisoikeuksiin, alkuperäiskansojen maaoikeuksiin tai ympäristökysymyksiin välinpitämättömästi suhtautuvat yritykset saavat epäreilua kilpailuetua vastuullisesti toimiviin yrityksiin nähden. Yritysvastuulaista ei saa muodostua vain hallinnollinen sisäisen tarkastuksen check-lista, vaan sillä on oltava todelliset vaikutukset ihmisoikeuksien turvaamiseen ja ympäristönsuojeluun.

Ministeri Haataisen lupaamaa Suomen yritysvastuulakia tulee kiirehtiä, jotta se ehtii valmistua tällä hallituskaudella. Onneksi yritysvastuuta edistävää arvokasta työtä on tehty pitkään etenkin tutkijoiden ja järjestöjen toimesta. Hyödyntämällä sen saamme aikaan kunnianhimoisen ja ennaltaehkäisevän yritysvastuulain.