— Emma Kari

Helsingin nostettava lastentarhanopettajien palkkaa

Helsingin nostettava lastentarhanopettajien palkkaa

Nelivuotias tyttäreni juoksee kiljuen päiväkodin porteista sisään. Pihalle on yhdessä rakennettu lumiliukumäki. Siitä puhutaan joka aamu aamiaispöydässä. Se mäki on tärkeä. Se on yhdessä suunniteltu ja yhdessä rakennettu.

Minä jään vilkuttamaan portille. Täällä hän saa leikkiä, oppia ja etsiä omia vahvuuksiaan osana päiväkodin turvallista yhteisöä. Ja hänen rinnallaan kulkevat lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat, jotka tämän kaiken rakentavat. He tekevät tätä työtä rautaisella ammattitaidolla ja osaamisella. Ja sen lisäksi he välittävät aidosti.

Tämän työn arvo ei näy palkassa.

Sama koskee monia julkisen sektorin naisvaltaisia aloja. Siksi on oikein, että asiasta vihdoin puhutaan. Kaiken lisäksi Sipilän hallituksen läpiajamat kiky-leikkaukset lomarahaleikkauksineen ja työajan pidentämisineen huononsivat tilannetta entisestään. Sen päälle lapsiryhmien kasvattamien ja päivähoito-oikeuden rajaaminen heikensivät päiväkotien ammattilaisten mahdollisuuksia tehdä omaa työtään entisestään.

Lastentarhanopettajista on Helsingissä huutava pula. Vihreät esitti Helsingin budjettineuvotteluissa viime syksynä lastentarhanopettajien palkkojen hoitamista kuntoon, jotta lastentarhanopettajia olisi riittävästi ja he pysyisivät työssään. Perusteenamme oli valtava pula lastentarhanopettajista ja työn kasvaneet vaatimukset. Lopussa saimme kompromissina läpi päätöksen siitä, että kaupunki käynnistää prosessin, jossa varmistetaan varhaiskasvatuksen työntekijöiden määrä ja pysyvyys Helsingissä. Tämä prosessi on siis käynnistetty vihreiden aloitteesta ja me odotamme siitä tuloksia.

Jos siis jonkinlainen palkkakartelli pääkaupunkiseudulla on ollut, on tämä vihreiden läpiajama Helsingin kaupungin linjaus sen jo murtanut. Työehtosopimukset määrittelevät vain minimipalkan ja on selvää, että me pystymme parempaan. Helsingin on panostettava varhaiskasvatukseen. Siksi torjuimme ensimmäisenä kuntana Sipilän hallituksen päivähoito-oikeuden rajaamisen ja ryhmäkokojen kasvattamisen.

Alhainen palkka ja hallituksen tekemät työolosuhteita heikentävät leikkaukset kertovat paitsi kasvatustyön merkityksen heikosta ymmärryksestä, myös suhtautumisesta lasten asemaan ja naisten tasa-arvoon. Suomessa on kestänyt liian pitkään ymmärtää laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitys. Oppimiserojen ja lasten eriarvoistumisen kasvaessa meillä ei ole tähän enää varaa. Lapsen oppimispolulla otetut ensiaskeleet ovat juuri ne tärkeimmät. Jos me haluamme pysäyttää lasten oppimiserojen kasvun meidän on panostettava varhaiskasvatukseen. Siellä erot voidaan vielä kuroa umpeen.

Vihreät ajaa korjauksia tähän tilanteeseen. Päiväkodeissa tehdään tämän maan tärkeintä työtä. Helsingin on nostettava lastentarhanopettajien palkkaa. Ei ole oikein, että nämä intohimolla työhönsä suhtautuvat ammattilaiset joutuvat vaihtamaan matalan palkan ja kalliiden elinkustannusten takia alaa. Heidän osaamisestaan saa ja pitää kilpailla.

Siihen me vihreät olemme täysillä sitoutuneet.