Hyvää Suomen luonnon päivää!

28.08.2020

Tänään on aika liputtaa suomalaiselle luonnolle, retkeillä lähimaastoissa, kenties nukkua yö ulkona ja syödä mustikkapiirakkaa. Suomalainen luonto todella ansaitsee oman juhlapäivän! Suomalainen luonto ansaitsee myös suojelua, hoitoa, kunnostusta ja ennallistamista, sillä valitettavasti luontomme uhkaa köyhtyminen.

Meillä suomalaisilla on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet liikkua luonnossa. Asumme luonnon äärellä ja lähimmässä metsässä ehtii pistäytyä myös arjen keskellä. Saamme nauttia upeista merenrantakallioista, tuulisista tuntureista, kirkkaista järvistä ja muista hienoista luontokohteista.

Luonnossa liikkumisen merkitys on tänä vuonna korostunut aivan uudella tavalla. Kun sosiaalisia lähikontakteja piti koronaviruksen vuoksi välttää, tuli lähiluonnosta monelle tärkeä hengähdyspaikka. Matkailun rajoittuessa moni on tutustunut kotimaan luontokohteisiin, jota on ollut mukava seurata somessa. Menimme joukoin saaristoon, Lapin tuntureille ja neljäänkymmeneen kansallispuistoomme sekä retkeilyalueille.

Alustavien arvioiden mukaan valtion virkistyskäyttöalueilla kävijämäärät ovat nousseet jopa useilla kymmenillä prosenteilla viime vuodesta, vaikka luonnossa liikkuminen on kasvanut tasaisesti jo usean vuoden ajan. Tämä lisää tarvetta laadukkaille, monipuolisille ja esteettömille retkeilypalveluille.

Vihreät ovat puhuneet luonnon puolesta aina ja nyt myös Suomen hallitus on panostanut isosti luonnonsuojeluun ja sen virkistyskäyttöön. Metsähallituksen Luontopalvelut on vahvistetun rahoituksen turvin kuroneet vauhdilla luonnonsuojelualueiden ja kansallispuistojen korjausvelkaa kunnostamalla mm. pitkospuita, laavuja ja nuotiopaikkoja. Myös kokonaan uusia alueita otetaan suojeluun ja retkeilykäyttöön. Tavoite on, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus päästä vaivattomasti retkeilemään ja nauttimaan upeasta luonnostamme.

Vaikka tänään juhlimmekin suomalaista luontoa retkeilemällä, on syytä muistaa, että virkistäytymisen ohella saamme luonnosta paljon muutakin. Jokaisella lajilla on paikkansa ekosysteemien monimutkaisessa verkostossa, joka oikein toimiessaan tuottaa puhdasta ilmaa, raikasta vettä, hedelmällistä maata viljelyksille ja uusiutuvia luonnonvaroja hyödynnettäväksi. Ihminen on täysin riippuvainen luonnosta.

On myös muistettava, ettei luonto ole yksin ihmistä varten. Monimuotoisella ja hyvinvoivalla luonnolla on itseisarvo, jota meidän on pyrittävä kaikin keinoin suojelemaan. Tällä viikolla julkaistu Suomen biodiversiteettistrategian arviointi osoittaa, että luonnon köyhtymistä ei ole onnistuttu pitkällisestä työstä huolimatta pysäyttämään edes meillä Suomessa. Tutkijoiden viesti on kuitenkin rohkaiseva, Suomella on nyt ensimmäistä kertaa realistinen mahdollisuus muuttaa luonnon monimuotoisuuden kehityssuuntaa maassamme.

Kiitos tästä kuuluu hallituksessa tekemillemme ennätyksellisille luonnonsuojelupanostuksille. Olemme reilusti yli kaksinkertaistaneet luonnonsuojelun rahoituksen ja käynnistäneet Helmi-elinympäristöohjelman, jolla suojellaan ja ennallistetaan soita, kunnostetaan lintukosteikkoja, pintavesiä ja rantaluontoa sekä hoidetaan perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä – Suomen luonnon helmiä. Nyt myös metsien suojelua voidaan toteuttaa koko Suomessa pohjoista myöten.

Kesä kääntyy syksyksi ja ulkona voi nauttia elokuun pitkistä varjoista, värikkäistä auringonlaskuista sekä ihailla yhä kukkivia niittyjä. Metsissä samoilevalle on myös tarjolla runsas sienisaalis. Lintujen laulu on hiljennyt ja osa lajeista on jo muuttanut etelään.Työtä luonnon parhaaksi riittää vuosiksi eteenpäin, mutta on tänään syytä juhlaan.