Sinä et ole yksin

26.10.2020

Vastaamon tietomurto on järkyttävä teko, joka osuu jokaisen meistä ihon alle. Nekin, jotka eivät ole itse uhreja, tuntevat sellaisia lähipiirissään. Teko myös yleisemmin heikentää ihmisten luottamusta yhteiskuntaan, ja siksikin tekoa voi pitää erityisen raukkamaisena.

Terapiassa käy kymmeniä tuhansia aivan tavallisia suomalaisia – kaupan kassoista kansanedustajiin. Vaikka mielen hyvinvointi on aiheena muuttunut vuosien varrella arkipäiväisemmäksi, on mielenterveyden ongelmien ympärillä edelleen valtavia tabuja. Ne tabut voivat estää ihmisiä hakemasta apua, vaikka mielen solmuja olisi fiksuinta aukoa ennen kuin ne pääsevät menemään umpisolmuun. Jokaisen on voitava hakea apua mielenterveyden kysymyksiin siinä missä muihin terveyshuoliinkin.

Siksi Vastaamon tietomurto onkin poikkeuksellisen raukkamainen. Tekijät hyökkäsivät heikossa asemassa olevien kimppuun, ja hyödyntävät ihmisten kaikista henkilökohtaisimpia tietoja. Uhrit ovat puhuneet julkisuuteen siitä, kuinka uuvuttavaa on elää epätietoisuudessa sen suhteen, mitä tietoja heistä verkossa liikkuu, tai millaisia seurauksia tietomurrolla voi olla heidän omassa elämässään. Moni saattaa kokea häpeää myös siitä, mitä tietoja terapiassa käydyistä keskusteluista voi päätyä muiden tietoon.

Emme saa antaa tapahtuneen murtaa luottamusta avun saamiseen. Emme etenkään nyt koronapandemian aikaan, kun ihmiset ovat jo valmiiksi kovilla. Suomen tulee olla maa, jossa apua mielenterveyden ongelmiin on tarjolla ja sitä uskaltaa hakea ilman pelkoa, että siitä puhutaan selän takana kahvipöydissä.

Ympäri Suomen moni yrittää edelleen epäuskoisena ymmärtää, miten Vastaamon tietomurron kaltaista on voinut päästä käymään. Tietomurto osoittaa, miten nykypäivänä on entistä tärkeämpää, että parannamme kyberturvallisuutta yhteiskunnassamme. Käymme jo ja tulemme käymään seuraavien päivien ja viikkojen aikana keskusteluja niin hallituksen kuin viranomaistenkin kanssa siitä, miten voimme paitsi auttaa uhreja tässä kriittisessä tilanteessa, myös varmistaa, että vastaavaa ei tapahdu uudestaan.

Tällä hetkellä on tärkeää, että seisomme koko yhteiskuntana uhrien rinnalla. Emme saa antaa kiristäjille piiruakaan periksi, ja tekijät on saatava vastuuseen teoistaan.

Mitä jokainen meistä voi tehdä?

Jos sinua kiristetään:

  1. Älä suostu vaatimuksiin.
  2. Tee sähköinen rikosilmoitus.
  3. Älä soita hätäkeskukseen. Hätäkeskus ei voi auttaa tässä asiassa, ja soitot kuormittavat keskusta.

Jos et ole itse uhri:

  1. Tue lähimmäisiäsi, jotka ovat joutuneet tietomurron kohteeksi.
  2. Älä lue tai jaa mitään netissä liikkuvaa tietomurrosta peräisin olevaan aineistoa.

STM:n sivuille on koottu lista avuntarjoajista.