Vihreä ihmisoikeuslupaus

10.12.2018

YK:n ihmisoikeusjulistus täyttää tänään 70 vuotta. On aihetta juhlaan. Ihmisoikeudet suojaavat meitä jokaista ja ovat tasa-arvoisen yhteiskunnan tae. YK:n ihmisoikeusjulistukseen ja sen periaatteisiin on voitu vedota silloin, kun ihmisoikeuksia on raskaalla tavalla poljettu. Valitettavasti sotien, kriisien ja eriarvoisuuden maailmassa ihmisoikeustyötä on vielä tehtävä paljon.

Myös kotimaassa on haasteita. Uuden lainsäädännön valmistelussa on usein yritetty haastaa perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia. Tällaiset uudistukset ovat törmänneet perustuslakiin.

Perus- ja ihmisoikeusongelmat Suomessa liittyvät usein haavoittuvien ryhmien syrjintään: työttömiin, kodittomiin, vanhuksiin, lastensuojelun asiakkaisiin sekä erilaisten vähemmistöjen kohteluun. Naisten kokema syrjintä ja perheväkivallan yleisyys Suomessa huolestuttavat edelleen.

Perinteisten ihmisoikeuksien lisäksi myös ympäristöperusoikeuden toteutumista on vahvistettava. Julkisen vallan on kannettava vastuu siitä, että myös tulevien sukupolvien elämän edellytykset ja ihmisoikeudet voidaan turvata.

 

Ihmisoikeuksia juhlitaan parhaiten tekemällä töitä niiden vahvistamiseksi. Tänään, ihmisoikeuksien päivänä, Vihreät antavat lupauksen toimia ihmisoikeuksien puolesta:

1. Turvataan suomalaisten taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet. Tehdään loppu kaikkein köyhimmiltä leikkaamisesta. Palautetaan etuudet indeksiin ja tehdään työttömyysturvaan, takuueläkkeeseen ja opintotukeen tasokorotus. Torjutaan lapsiköyhyyttä mm. alentamalla koulujen iltapäiväkerhojen maksuja ja vapauttamalla pienituloiset perheet maksuista kokonaan. Perustulo mahdollistaisi työn tekemisen ilman lannistavaa byrokratiaa. Perustulokokeilua on jatkettava ja laajennettava. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on seuraavan hallituksen suururakka, mutta sitä ennen tarvitaan välitöntä apua kaikista köyhimmille. Uudistetaan sote-palvelut ihmisten oikeudet edellä. 

2. Koulutus ansaitsee kunnianpalautuksen. Vihreät haluaa tukea sivistyksellisiä oikeuksia panostamalla koko koulupolkuun – aina varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta korkea-asteelle ja jatkuvaan oppimiseen. Erityisen tärkeää koulutuksen tasa-arvon palautuksen kannalta on tukea koulupolun alkupäätä ja erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita.

3. Tarvitaan yritysvastuulaki, jota edistykselliset yritykset Suomessa ovat jo vaatineet liittymällä #ykkösketjuun-kampanjaan. Lopetetaan ihmisoikeuksia polkeva, lapsi- tai orjatyövoimaa käyttävä tuotanto maailmasta. Tuetaan vastuullisia yrityksiä säätämällä uusi yritysvastuulaki.

4. Tunnistetaan ja tunnustetaan sukupuolten moninaisuus uudistamalla translaki. Transihmisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset on saatava loppumaan. Erityistä huomiota on kiinnitettävä lapsiin ja nuoriin, jotka tarvitsevat tukea oman sukupuoli-identiteettinsä löytämisessä.

5. Rasismi on tutkitusti Suomen ongelma. Tarvitaan kansallinen ja poikkihallinnollinen ohjelma rasismin poistamiseksi. Muutetaan yhdistyslakia niin, että järjestäytynyt rasismi kielletään, ja rikoslakia niin että tällaiseen toimintaan osallistuminen säädetään rangaistavaksi. Selvitetään lainsäädännön mahdollisuudet puuttua tehokkaasti vihapuheeseen. 

6. Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen sokea piste. Lisätään turvakotipaikkoja, tehdään turvakotiverkostosta kattavampi ja luodaan matalan kynnyksen palveluita. Seurataan systemaattisesti kansainvälisten velvoitteiden toteuttamista. Uudistetaan seksuaalirikoslainsäädäntöä muuttamalla rikoslain raiskausmääritelmä suostumuksen puutteeseen perustuvaksi. 

7. Tehdään kokonaisarvio pala palalta tiukennetusta maahanmuuttopolitiikasta turvapaikanhakijoiden oikeusturvan ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Korjataan puutteet, palautetaan asianmukainen, alkuvaiheeseen painottuva laadukas turvapaikkamenettely sekä oikeusturvatakeet. Kasvatetaan pakolaiskiintiötä ja helpotetaan perheenyhdistämistä. Varmistetaan lasten oikeuksien toteutuminen ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tunnistaminen. Ehkäistään paperittomuutta ja taataan myös paperittomien ihmisoikeudet. Puututaan pakolaisuuden juurisyihin panostamalla kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin.   

8. Vammaisilla ihmisillä on oma ääni ja sitä on kuunneltava. Taataan vammaisten itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus tuettuun päätöksentekoon kaikissa tilanteissa. Luovutaan vammaisten pitkäaikaisesta laitoshoidosta kokonaan ja korvataan se laadukkaalla tehostetulla palveluasumisella, itsenäisen asumisen tuella sekä pienryhmäkodeilla. Huolehditaan esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Tuetaan vammaisten ihmisten työllistymistä. 

9. Turvataan saamelaisten oikeudet ratifioimalla ILO:n alkuperäiskansasopimus. Saamelaisia koskeva lainsäädäntö on säädettävä YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen mukaiseksi. Saamelaiskäräjien asemaa ja toimintaa on vahvistettava ja oikeus itsemääräämiseen toteutettava. Saamelaisaluetta koskevat maankäyttöhankkeet on neuvoteltava saamelaisten kanssa tasavertaisesti turvaten alkuperäiskansojen oikeudet perinteisiin maihin sekä perinteisten elinkeinojen vaatimiin resursseihin. 

10. Parannetaan vähemmistöjen oikeuksia. Toteutetaan uusi romanipoliittinen ohjelma. Parannetaan kielivähemmistöjen asemaa eri tavoin mm. edistämällä ruotsin kielen asemaa luonnollisena ja keskeisenä osa suomalaisuutta, vahvistamalla karjalankielisten laillista asemaa, elvyttämällä karjalan kieltä ja saamen kieliä sekä vahvistamalla viittomakielisten kielellisten oikeuksien toteutumista.