Julkisiin rakennuksiin tarvitaan henkilökohtaiset poistumissuunnitelmat vammaisille

Mitä tapahtuu, jos korkeassa toimistorakennuksessa syttyy tulipalo? Suurin osa ihmisistä poistuu portaita pitkin. Liikkumisen apuvälinettä, esimerkiksi pyörätuolia käyttävä työntekijä ei pääse liikkeelle, kun hissiä ei saa käyttää. Kuulovammainen ei välttämättä kuule hälytystä. Näkövammainen ei välttämättä näe opasteita. Autistinen henkilö voi jäädä yksin keskelle kaoottista evakuointia ilman selkeitä toimintaohjeita.

Tämä  ei ole poikkeuksellinen tilanne vaan todellinen turvallisuusriski. Suomi panostaa tällä hetkellä voimakkaasti varautumiseen, kokonaisturvallisuuteen ja kriisinkestävyyteen. Silti julkisissa rakennuksissa ei ole yleistä velvollisuutta suunnitella etukäteen, miten apua tarvitsevat ihmiset evakuoidaan vaaratilanteessa. Kokonaisturvallisuus ei toteudu, jos kaikki eivät pääse turvaan. 

Pelastuslaki velvoittaa tietyt rakennukset laatimaan pelastussuunnitelman ja pitämään poistumisreitit esteettöminä. Se ei kuitenkaan edellytä henkilökohtaisia poistumis- tai hätätilannesuunnitelmia niille ihmisille, jotka eivät vaaratilanteessa pysty poistumaan rakennuksesta omatoimisesti. Käytännössä turvallisuus voi edelleen perustua siihen, että paikalla sattuu olemaan oikea ihminen oikeaan aikaan auttamassa.Läheskään kaikki vammaiset ihmiset eivät asu palvelu- tai tukiasunnoissa, joissa poistumisturvallisuutta on säännelty tarkemmin. Valtaosa käy töissä, opiskelee, asioi virastoissa, kirjastoissa, oppilaitoksissa, kulttuuritiloissa ja muissa julkisissa rakennuksissa siinä missä kaikki muutkin. Turvallisuuden pitäisi toteutua yhdenvertaisesti myös näissä ympäristöissä.

Puutteelliset säädökset asettavat vammaiset henkilöt paitsi epätasa-arvoiseen asemaan, myös pahimmillaan hengenvaaraan.

Sisäministeriöntammikuussa 2026 julkaisema pelastussuunnitelmien yleisopas kehottaa huomioimaan esimerkiksi aisti- ja liikuntavammoista johtuvat erityistarpeet pelastussuunnittelussa.  Suositukset ovat kuitenkin juuri sitä – suosituksia. Ne eivät takaa sitä, että jokaisella olisi vaaratilanteessa selkeä ja etukäteen harjoiteltu toimintamalli.

Suomeeen tarvitaan sitova velvoite laatia henkilökohtaiset hätätilanne- ja turvallisuussuunnitelmat niille ihmisille, jotka tarvitsevat apua rakennuksesta poistumisessa. Malli tunnetaan kansainvälisesti nimellä Personal Emergency Evacuation Plan (PEEP). 

Velvoite tarkoittaisi käytännössä, että julkisissa organisaatioissa työskentelevän ja opiskelevan kanssa sovittaisiin etukäteen, miten hän poistuu rakennuksesta hätätilanteessa. Samalla määriteltäisiin, kuka tarvittaessa auttaa, millaisia poistumisreittejä käytetään, miten hälytys tavoittaa eri tavoin toimintarajoitteiset ihmiset ja että toimintaa myös harjoitellaan säännöillisesti.

Ennen kaikkea se tarkoittaisi, että organisaatiot velvoitettaisiin kartoittamaan, keillä tiloissa olijoilla on erityisiä avuntarpeita, sillä hätätilanteisiin voi varautua vain, jos tarvittavat tiedot ovat olemassa etukäteen. Vammaisten henkilöiden osallistaminen pelastussuunnitelmien ja -harjoitusten laatimisessa on ensisijaisen tärkeää, jotta kaikki tarvittavat asiat osataan riittävästi huomioida. 

Jokaisen vammaisen henkilön tilanne ja toimintakyky on erilainen. Pelastussuunnitelmienkin on oltava. 

 Suomi on sitoutunut YK vammaissopimukseen, jonka mukaan myös vammaisten henkilöiden suojelu vaaratilanteissa on turvattava. Tämä velvoite ei kuitenkaan vielä näy riittävän vahvasti julkisten rakennusten turvallisuuskäytännöissä.

Turvallisuus ei saa olla etuoikeus. Jokaisella on oltava yhtäläinen mahdollisuus päästä turvaan, ja sen on tapahduttava suunnitelmallisen ja harjoitellun prosessin ansiosta, ei hyvän onnen ansiosta.