Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa 27.9.2020, päivitetty puoluevaltuustossa 15.9.2024

Ikääntymispoliittinen ohjelma

1. Johdanto

2. Perus- ja ihmisoikeudet

3. Aktiivinen ikääntyminen, osallisuus ja yhdenvertaisuus

   1. Ikääntyvät oman elämänsä toimijoina
   2. Elinikäinen oppiminen
   3. Palveluiden saavutettavuus
   4. Yhdenvertainen ikääntyminen

4. Työ, työsyrjintä ja työssä jatkaminen

   1. Työkyvyn ylläpitäminen
   2. Työssä jatkaminen

5. Asuminen, liikkuminen ja ympäristö

   1. Esteettömyys ja liikkuminen
   2. Rakennettu ympäristö ja asuminen

6. Ikääntyvien toimeentulo

   1. Riittävä toimeentulo ja ikäihmisten köyhyys
   2. Eläkejärjestelmä

7. Palvelut ja hoiva

   1. Toimintakyvyn ylläpitäminen
   2. Avohoidon palvelut ja kotipalvelu
   3. Asuminen
   4. Omaishoito
   5. Ympärivuorokautinen hoiva
   6. Henkilökuntamitoitus
   7. Osaava ja sitoutunut henkilökunta
   8. Elämän loppuvaiheen hoito

8. Sukupolvien ketjut

1. Johdanto

Väestön pitkäikäisyys on tämän vuosituhannen megatrendi. Keskimääräinen elinajanodote on kasvanut merkittävästi. Tähän on vaikuttanut yleinen elintason nousu ja hygienian parantuminen sekä lääketieteen kehitys. Se, että elämme yhä vanhemmiksi ja vieläpä yhä parempikuntoisina, on yksi ihmiskunnan suurimpia saavutuksia.

Vanhoista ihmisistä sekä vanhoista ikäluokista puhuttaessa on muistettava, etteivät ikääntyvät ole mikään yhtenäinen ryhmä. Kuten kaikissa ikäryhmissä, mukana on ihmisiä erilaisista taustoista. Toimintakyky, koulutus ja maailmankatsomus vaihtelevat. Sukupuolen moninaisuus koskee myös vanhoja ihmisiä. Ikääntyvien ihmisten ikäkin vaihtelee kymmeniä vuosia.

Tämän ohjelman käsitteistö perustuu lakitekstissä vakiintuneeseen terminologiaan, jossa ikääntyvä ihminen tarkoittaa pääsääntöisesti vanhuuseläkeikäistä (nykyisin yli 65-vuotiasta) henkilöä ja ikääntynyt henkilöä, jolle on tullut ikääntymiseen liittyviä toimintarajoitteita. Ikääntyvällä työntekijällä tarkoitetaan kuitenkin myös alle 65-vuotiasta työuransa loppuvaiheessa olevaa henkilöä. Yleisemmässä merkityksessä tekstissä käytetään myös termejä ikäihmiset, iäkkäät ja vanhat ihmiset.

Suuri osa iäkkäistä on aktiivisia toimijoita, jotka osallistuvat yhteiskuntaan omalla työ- tai muulla panoksellaan. Osa matkustelee, harrastaa kulttuuria ja käyttää tietotekniikkaa. toisaalta osalla elämä on taloudellisesti niukkaa ja moni kokee yksinäisyyttä. Yhteiskunnan digitalisaatio voi myös aiheuttaa syrjäytymistä, jos ei ole laitteita tai tukea palveluiden käyttöön.

Ikääntyessä toimintakyky heikentyy vähitellen. Kuitenkin usein vasta 80 ikävuoden jälkeen ihminen tarvitsee apua arjessa ja lopulta päivittäistä hoivaa. Eliniän noustessa kasvaa erittäin vanhojen – yli 85 vuotiaiden ja jopa yli 100-vuotiaiden – suhteellinen osuus sekä koko väestössä että eläkeikäisten keskuudessa. Tämä tulee asettamaan lisäpaineita myös hoivan ja muiden palveluiden järjestämisessä.

Huoltosuhteella tarkoitetaan työvoiman ulkopuolella olevan väestön (lapset, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset) suhdetta työssäkäyvien määrään. Mitä suurempi huoltosuhde on, sitä suurempi taloudellinen taakka lankeaa työssäkäyville. Vuonna 2019 huoltosuhde Suomessa oli 137 eli sataa työssäkäyvää kohti oli 137 työvoiman ulkopuolella olevaa henkilöä, ja sen ennustetaan edelleen kasvavan tulevina vuosina. Vuonna 2024 Suomessa oli työllisiä 2,3 miljoonaa ja eläkkeellä 1,5 miljoonaa ihmistä. Vuonna 2085 työllisiä ennustetaan olevan 1,9 miljoonaa ja eläkeläisiä 1,7 miljoonaa. Lisäksi tilanne on myös hyvin erilainen eri puolilla Suomea. Joissakin kunnissa yli 65-vuotiaita on jo yli puolet väestöstä ja yli 90-vuotiaita on enemmän kuin alle 5-vuotiaita.

Vanhenevan väestön toimintakyky, jaksaminen ja palautumiskyky vaihtelevat. Käytännössä tarvitaan työurien loppupäässä työelämän joustoja. Nämä voivat liittyä työtehtäviin (fyysisesti raskaita töitä kevennetään), työaikaan (mahdollisuus työajan lyhentämiseen) ja joustaviin osa-aikatyö–osa-aikaeläke -ratkaisuihin. Ennen kaikkea ei pidä sallia ikäsyrjintää työelämässä eikä yhteiskunnassa.

Ikääntyvien määrän kasvu tulee nähdä voimavarana. Ikäihmisillä on taitoja, viisautta ja elämänkokemusta, joka voivat hyödyttää sekä lähiyhteisöjä että yhteiskuntaa. Hiljaisen tiedon välittäminen tukee jatkuvuutta. Ikääntyneet ovat ratkaisevassa asemassa myös epävirallisen hoivan tarjoamisessa: isovanhemmat hoitavat usein lapsenlapsiaan ja monet huolehtivat iäkkäistä puolisoistaan. Lisäksi eläkeläiset tekevät tärkeää työtä kolmannen sektorin yleishyödyllisissä yhdistyksissä ja muissa yhteisöissä. Ilman tätä panosta ei suomalainen yhteiskunta toimisi.

Osalla ikääntyvistä ihmisistä toimeentulo on heikko. Eläke on jäänyt pieneksi erityisesti naisilla ja toimintakyvyn lasku ja sairastaminen tuovat lisää kustannuksia. Eläkeläisköyhyys on häpeäksi Suomelle.

Myös yksinäisyys heikentää monen suomalaisen ikääntyvän elämänlaatua. Leskeytyminen, ystävien kuolema ja lasten muuttaminen kauemmaksi kaventavat lähipiiriä. Mahdolliset liikuntarajoitteet, sairaudet ja mielenterveyden haasteet vaikeuttavat osallistumista. Yksinäisyyttä tulee torjua sekä monipuolisilla palveluilla että yhteisöllisyyttä ja yhteydenpitokeinoja kehittämällä.

Vanhusten hoivasta on puhuttu paljon ja sen osalta on tullut ilmi anteeksiantamattomia laiminlyöntejä. Ympärivuorokautisessa hoivassa on ollut liian vähän henkilökuntaa ja sinne on usein kohtuuttoman vaikea päästä. Myös kotihoidossa on monin paikoin merkittävä resurssipula. Omaishoitajien vastuusta ja jaksamisesta huolehtiminen on jäänyt lähes huomiotta. Sairaiden vanhusten hoidon resursseja on lisättävä kaikilla tasoilla. Tämä edellyttää paitsi taloudellisia panostuksia, myös sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan arvostuksen ja palkkauksen parantamista sekä koulutuksen lisäämistä sekä kokonaan uutta ajattelua hoivan toteuttamisessa. Kaikille on turvattava arvokas vanhuus.

Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat ovat ihmiskunnan suurin haaste. Tämä koskee kaiken ikäisiä, mutta erityisesti tulevia sukupolvia. Kulutuksen vähentäminen, kiertotalous, päästöjen vähentäminen kaikilla elämän alueilla ja hiilinielut ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Muutoksen tarve koskee kaikkia ikäluokkia.

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus edellyttää, että ilmastonmuutoksen torjunta ja sen haittavaikutusten korvaaminen jakautuvat kaikkien vastuulle. Kestävä kehitys edellyttää reilua muutosta, jossa samanaikaisesti kun päästöjä ajetaan alas, vähennetään myös eriarvoisuutta ja pidetään huolta haavoittuvimmassa asemassa olevista ihmisistä.

Terveys- ja sosiaalipalvelut siirrettiin vuoden 2023 alusta niitä varten perustetuille 21 hyvinvointialueelle. Helsingistä tuli lainsäädännön nojalla käytännössä oma hyvinvointialueensa. Niiden tehtäviin kuuluvat kaikki terveys- ja sosiaalipalvelut ja pelastustoimi. Valtio vastaa hyvinvointialueiden rahoituksesta, myös Helsingin osalta, suoraan.

Kunnilla ja hyvinvointialueilla on yhteiset asukkaat, joiden hyvinvoinnista ne viime kädessä yhdessä vastaavat. Tämä edellyttää hyvää yhteistyötä kuntien ja hyvinvointialueiden kaikkien toimialojen kesken alueiden asukkaiden parhaaksi.

2. Perus- ja ihmisoikeudet

Ihmisoikeussopimukset ja Suomen perustuslaki takaavat ikääntyville yhdenvertaiset perusoikeudet. Ikääntyvillä on samat oikeudet kuin muillakin, kuten oikeus äänestää, olla ehdokkaana vaaleissa, osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja muuhun toimintaan, käydä töissä, opiskella, muuttaa asuinpaikkaa tai korjata sukupuolensa. Syrjinnän kieltoon, jota yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo, sisältyy kielto syrjiä iän perusteella. Ihmisoikeuskeskus, eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri ovat tahoja, joille kuuluu myös ikääntyneiden ihmis- ja perusoikeuksien toteutumisen laillisuusvalvonta. Vuodesta 2021 on ollut voimassa laki vanhusasiavaltuutetusta. Samanaikaisesti perustettiin vanhusasiavaltuutetun virka. Vanhusasiavaltuutettu seuraa ikääntyneiden tilannetta koko maassa, ottaa kantaa ja tekee aloitteita koskien kaikkia ikäihmisiä koskevia asioita. Yksittäisessä asiassa ei vanhusasiavaltuutetulla ole toimivaltaa.

Perustuslaki takaa myös oikeuden sosiaaliturvaan. Riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä toimeentulo on turvattava kaikille. Ketään ei saa jättää heitteille. Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen vanhuuteen. Yhteiskunnan on vastattava huolenpidosta silloinkin, kun ihminen ei fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen tai esimerkiksi muistisairauden vuoksi kykene itse järjestämään tai vaatimaan hoivaa. Perheet ja lapset osallistuvat usein merkittävästi iäkkäiden hoitamiseen, mutta vastuu palveluiden olemassaolosta kuuluu julkiselle vallalle.

Ikääntyvät eivät ole palveluiden ja hoivan kohde, he ovat monien palveluiden käyttäjiä kuten muutkin ihmiset eikä heidän kykyjään ja oikeuksiaan saa vähätellä. Ikääntyvillä on oikeus tehdä itseään koskevia päätöksiä sekä vaikuttaa yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Ihmisen oikeudellinen toimintakyky säilyy koko eliniän, ellei sitä muistisairauden tai muun vastaavan syyn seurauksena erikseen rajoiteta, jolloin henkilölle hankitaan edunvalvoja. Edes toimintakyvyn heikentyminen ja lisääntyvä avun tarve ei vie oikeutta päättää omista asioistaan, vaikuttaa hoivan sisältöön ja tulla kuulluksi. Ikäihmisten mielipidettä on arvostettava.

Ikäihmisillä on oikeus turvalliseen elämään ja elinympäristöön. Lähisuhdeväkivalta ja puutteellinen tietoturvallisuus ovat Suomessa merkittävä ongelma. Ikääntyvät ihmiset ovat alttiita sekä kaltoinkohtelulle että taloudelliselle hyväksikäytölle. Turvallisuusriskit kasvavat ihmisen henkisten ja fyysisten voimavarojen vähetessä.

Tavoitteet:

• Ikääntyneitä koskevaa lainsäädäntöä valmisteltaessa tulee ikääntyviä itseään kuulla ja kuunnella. Säädösten vaikutuksia tulee aina arvioida myös ikääntyvien ihmisten kannalta.

• Kuntien ja hyvinvointialueiden tulee huolehtia ikääntyvien kuulemisesta kaikessa yleisessä valmistelussa kunnan ja/tai hyvinvointialueen vastuulla olevilla toimialoilla.

• Tietoa perusoikeuksista ja niiden toteuttamisesta ikäihmisten arkielämässä tulee sisällyttää sosiaali-, terveys- ja turvallisuusalan opintoihin.

• Kuntien ja hyvinvointialueiden tulee neuvoa ja opastaa ikääntyviä heidän oikeuksiensa toteuttamiseksi niin etujen hakemisessa kuin oikaisuvaatimusten kuin kanteluidenkin laatimisessa.

• Valtion tulee kartoittaa ikääntyvien kaltoinkohtelua. Myös vanhoilla ihmisillä tulee olla mahdollisuus päästä turvakotiin.

3. Aktiivinen ikääntyminen, osallisuus ja yhdenvertaisuus

Ikääntyvät ihmiset ovat täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä ja osallistuvat monin tavoin yhteiskunnalliseen toimintaan. He äänestävät vilkkaammin kuin nuoremmat ikäluokat ja osallistuvat aktiivisesti järjestötoimintaan. Tästä huolimatta vanhojen ihmisten ääni ei aina kuulu päätöksiä tehtäessä: esimerkiksi mielipidekyselyiden ikäryhmät päättyvät vielä usein 75 ikävuoteen. Kaikkia ihmisiä tulisi kuulla iästä riippumatta, muu on ikäsyrjintää.

Ikääntyvät oman elämänsä toimijoina

Ihmisen ikääntyessä hän on edelleen ikääntyneenäkin oman elämänsä toimija. He eivät ole vain palveluiden kohteita, vaan heidän tulee osallistua oman elämänsä suunnitteluun ja rakentamiseen. Tämä on huomioitava sekä palveluiden järjestämisessä niin kaavaratkaisuissa kuin kunta- ja hyvinvointialueiden suunnittelussa.

• Kuntien ja hyvinvointilaueiden vanhusneuvostojen asemaa tulee vahvistaa ja niiden yhteistyöstä tulee huolehtia niin paikallisesti kuin valtion ja alueidenkin taholta. Kuntien ja hyvinvointialueiden tulee tukea vapaaehtoisjärjestöjen toimintaa sekä taloudellisesti että neuvonnalla ja opastuksella, esimerkiksi kouluttamalla vapaaehtoistyön ohjaajia.

• Järjestöjen osallisuutta tulee vahvistaa palvelumuotoilussa.

• Erilaisissa palveluissa tulee olla käyttäjistä ja omaisista koostuvia asiakasraateja.

• Tulevien käyttäjien tulee päästä osallistumaan suunnitteluun etukäteen ja toiminnan arviointiin jälkikäteen.

• Yhdyskuntasuunnittelussa tulee kuunnella ikäihmisiä ja mahdollistaa myös heidän aktiivinen osallistumisensa asuin- ja muun elinympäristönsä suunnitteluun.

• Mielipidekyselyissä on otettava huomioon myös kaikkein vanhimmat ikäluokat, ja heitä koskevissa kyselyissä on oltava mahdollisuus muuhun kuin digitaaliseen vastaamiseen.

• Ylisukupolvisia suhteita ja kohtaamisia tulee tukea esimerkiksi järjestämällä isovanhemmille mahdollisuus käyttää osa lapsenlapsen perhevapaista ja tukemalla isovanhempien asemaa sijaishuollossa ja erotilanteissa.

Elinikäinen oppiminen

Elinikäinen oppiminen ja itsensä sivistäminen kuuluu myös ikääntyville. Missään opinnoissa ei tule olla yläikärajaa. Ikäihmiset ovat innokkaita oppijoita muun muassa kansalaisopistoissa. Erityisen tärkeää arjen hallinnassa on digitaalisten taitojen opettelu. Osa haluaa ja kykenee myös korkeakouluopintoihin. Pääosin tämä suuntautuu avoimiin ja yleissivistäviin opintoihin, mutta myös korkeakoulututkinnon suorittaminen tulee olla mahdollista iäkkäille ja eläkeläisillekin.

Tavoitteet:

• Kansalaisopistojen rahoituksesta on huolehdittava

• Digiopetusta ja opastusta tulee olla tarjolla niin kansalaisopistoissa kuin kirjastoissa, palvelutaloissa ja seniorikeskuksissa.

• Henkilötunnistautumisen asiakirjojen saatavuudesta sekä tietotekniikan välineiden ja tietoliikenneyhteyksien saatavuudesta on huolehdittava, jos henkilön oma varallisuus ei riitä.

• Tuetaan jatkuvaa oppimista lisäämällä kolmannen iän yliopistojen ja avoimenkorkeakouluopetuksen saavutettavuutta kaikenikäisille. Osallistumismaksut on pidettävä riittävän alhaisina.

Palveluiden saavutettavuus

Osallistuminen edellyttää palveluiden ja toiminnan saavutettavuutta. Tämä koskee sekä fyysistä (liikkumista), aisteihin liittyvää (kuulo- ja näkövammaisuuden huomioimista) että taitoihin ja laitteisiin liittyvää saavutettavuutta.

Palveluiden siirtyminen digitaaliseen maailmaan voi parhaimmillaan helpottaa palveluiden saavutettavuutta, mutta puutteellisesti toteutettuna se voi johtaa myös ihmisten syrjäyttämiseen. Merkittävällä osalla ikääntyvistä ei ole tietokonetta eikä taitoa käyttää verkkopalveluita. Monissa palveluissa nettisivut ovat monimutkaisia eikä niissä ole huomioitu aistivajeita tai muistiystävällisyyttä eli palveluiden ja tiedon saavutettavuus ei toteudu ohjelmistojen kautta.

Tavoitteet:

• Rakentamisen ja joukkoliikenteen tulee olla esteetöntä ja saavutettavaa.

• Yleisötilaisuudet tulee järjestää esteettömissä ja saavutettavissa tiloissa.

• Asuinympäristöjä suunniteltaessa tulee riittävän ja mahdollisimman esteettömän kulkutilan lisäksi huolehtia hyvästä valaistuksesta ja tarvittaessa äänisignaaleista.

• Ikääntyville ihmisille on järjestettävä opastusta ja neuvontaa digitaalisten palveluiden käyttöön. Ongelmatilanteissa apua tulee saada puhelimitse.

• Palveluissa tulee olla mahdollisuus asioida myös puhelimitse tai menemällä paikan päälle. Näin myös esimerkiksi pankkipalveluissa ja Kelan palveluissa. Puhelinpalvelu tai paikanpäälle meneminen ei saa olla kalliimpaa käyttäjälle kuin saman asian hoitaminen verkkopalveluna.

• Digitaalisten palveluiden tulee olla saavutettavia. Palveluita suunniteltaessa ja rakennettaessa on huomioitava aistien heikkoudet (tekstin koko, mahdollisuus viestin kuuntelemiseen, videoiden tekstitys) sekä muistiystävällisyys (selkeys ja yksinkertaisuus, ei liian monta porrasta, riittävä opastus).

• Palvelut eivät saa heikentyä digitalisaation myötä.

Yhdenvertainen ikääntyminen

Ikääntyvät ovat moninainen joukko ihmisiä, johon kuuluu laaja kirjo myös moniin etnisiin, kieli-, uskonto- sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Näillä ihmisillä voi olla hyvin erilaiset lähtökohdat. Mitä paremmin otamme ikäihmisten moninaisuuden huomioon, sitä laadukkaampia ja monimuotoisempia keinoja pystymme tarjoamaan kaikkien ikäihmisten arjen tueksi.

Tavoitteet:

• Hyödynnetään positiivista erityiskohtelua niin, että palveluiden tosiasiallinen yhdenvertaisuus toteutuu moninaisille palveluiden käyttäjille.

• Hyödynnetään kuntalain ja hyvinvointialueista annetun lainsäädännön mukaisia selvityksiä yhdenvertaisuusvajeiden kartoittamiseksi ja konkreettisten toimenpiteiden edistämiseksi. Varmistetaan moninaisuus-teemojen näkyminen kuntien ja hyvinvointialueiden strategioissa sekä HYTE- ja vastaavissa suunnitelmissa sekä ikääntymispoliittisissa ohjelmissa.

• Varmistetaan, että ruotsinkieliset saavat palveluita omalla äidinkielellään. Lisätään saamenkielisten ja viittomakielisten mahdollisuuksia saada palveluita omalla äidinkielellään.

• Huolehditaan muistisairaiden tuesta omalla äidinkielellään.

• Varaudutaan ennakolta kasvavaan määrään ikääntyviä maahanmuuttajia. Kehitetään palvelukulttuuria kielitietoisiksi ja selkokielisiksi.

• Varmistetaan, että palveluissa on aina mahdollisuus käyttää tulkkia.

• Lisätään selkokielen ja kuvakommunikaation käyttöä viranomaisten tiedotteissa ja ohjeissa sekä huolehditaan, että tietoa ja neuvoja on saatavissa myös kirjallisesti ja puhelimitse monilla kieillä.

• Huolehditaan sateenkaarisensitiivisyydestä ikääntyvien palveluissa mm. henkilökuntaa kouluttamalla.

• Otetaan ihmisten moninaisuus huomioon palvelu- ja hoitosuunnitelmissa tekemällä ikäihmisten tausta ja elämänhistoria näkyväksi, jolloin palveluita on helpompi räätälöidä yksilöllisesti tarkoituksenmukaisiksi.

• Uskonnonvapaus koskee myös ikääntyviä ihmisiä. Kaikille on turvattava mahdollisuus osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin – tai olla osallistumatta niihin.

4. Työ, työsyrjintä ja työssä jatkaminen

Työkyvyn ylläpitäminen

Yhä useampi ihminen elää pitkään fyysisesti ja henkisesti toimintakykyisenä. Lisäksi työn fyysinen kuormittavuus on vähentynyt. Näin ollen ikääntyvien työntekijöiden työkyky säilyy yleensä hyvänä pitkään. Suurin osa jaksaa ja kykenee tekemään töitä eläkeikään saakka ja sen ylikin.

Hyvä työkyky tarkoittaa, että voimavarat riittävät käsillä olevan työn tekemiseen ja ihminen kokee jaksavansa. Työkyky koostuu terveydestä, osaamisesta ja työoloista. Olennaista on myös työyhteisön ja -ympäristön sopivuus yksilön voimavaroihin.

Osalle ikääntyvistä työntekijöistä kasautuu viimeisinä työvuosina erilaisia sairauksia tai rasitustekijöitä, jotka voivat heikentää työkykyä. Heille työkyvyn ylläpitäminen on erityisen tärkeää, jotta he jaksavat edelleen pysyä työelämässä. Työelämän erilaiset joustot tukevat ikääntyviä työntekijöitä.

Osalla työntekijöistä on omaisia, jotka tarvitsevat apua ja hoivaa. On tärkeä mahdollistaa työssäkäynnin ja omaisista huolehtimisen yhdistäminen. On huolehdittava siitä, ettei läheisten auttamisesta seuraa pitkäaikainen tai pysyvä ansiotyöstä luopuminen ennen aikojaan.

Monilla työpaikoilla esiintyy myös ikäsyrjintää, mikä näkyy ikääntyneiden lomautuksina ja irtisanomisina. Ikä saattaa rajoittaa työpaikkahaastatteluun pääsemistä vaikka osaaminen ja voimavarat olisivat riittävät.

Eläkkeelle siirtymisessä tulee kiinnittää enemmän huomiota ns. aktiiviseen eläkeikään. Moni putoaa tyhjiöön, jos ei itse osaa huolehtia siirtymästä. Ajoissa aloitettu eläkkeelle siirtymisen valmennus olisi sekä yksilölle että yhteiskunnalle hyvä, terveyttä ja elämänhalua lisäävä tekijä.

Tavoitteet: 

• Huolehditaan koulutuksesta ja ammatillisen osaamisen päivittämisestä ikään katsomatta.

• Koulutukseen pääsy on varmistettava kaiken ikäisille työntekijöille ja kaikkien opastamisesta digiosaamisen vaatimuksiin on huolehdittava. Koulutuksissa on huomioitava eri-ikäisten työntekijöiden mahdollisesti erilainen oppimistapa ja -vauhti.

• Lisätään ikääntyvien työntekijöiden kohdalla työelämän joustoja esimerkiksi siten, että yli 60-vuotiailla olisi halutessaan oikeus lyhennettyyn työaikaan tämän osa-aikatyön työaikaan suhteutetulla palkalla. Myös mahdollisuus työtehtävien vaihtoon voi edistää työssä jaksamista.

• Tuetaan esihenkilöiden ja työntekijöiden yhteistyötä ja työyhteisöjä, jotta työkyvyn heikentymiseen voidaan puuttua varhain. Työterveyshuollon roolia työkyvyn ylläpitämisessä vahvistetaan.

• Kannustetaan työpaikkoja laatimaan ikäohjelma.

• Edistetään ammatillisen kuntoutuksen käyttöä.

• Kehitetään erilaisia osa-aikatyö – osa-aikaeläke -ratkaisuja.

• Mahdollistetaan työssäkäynnin ja omaisten auttamisen yhdistäminen joustavilla työjärjestelyillä.

• Puututaan kaikenlaiseen ikäsyrjintään. Rekrytoinnissa keskitytään työtehtävän edellyttämään osaamiseen. Kannustetaan yrityksiä ja julkista hallintoa edistämään anonyymin rekrytoinnin periaatteita, jolloin hakemuksista poistetaan henkilökohtaiset tunnistetiedot, kuten ikä, nimi ja sukupuoli.

• Selvitetään mahdollisuuksia pienentää ikääntyvien osalta työnantajan sivukuluja.

Työssä jatkaminen

Ansiotyön jatkaminen eläkeiän jälkeen on usein mielekästä ihmiselle itselleen, ja siihen tulee kannustaa. Työurien pidentäminen on tärkeää myös kansantalouden kannalta.

Toisaalta eläkkeelle tulee voida siirtyä hallitusti ja toisinaan myös asteittain, esimerkiksi osa-aikatyön tai ajoittaisten työrupeamien kautta, mitä osittainen varhennettu vanhuuseläke myös tukee. Näin eläkkeelle siirtymisestä ja työelämästä luopumisesta ei seuraa voimakasta ja elämänlaatua heikentävää muutosta.

Yhteiskunnan tulee tukea ja järjestää mahdollisuuksia osallistua työelämään myös eläkeiässä.

Tavoitteet:

• Tarkistetaan voimassa olevaa työelämää ja eläkkeitä koskevaa lainsäädäntöä niin, että ne eivät suosi ikäsyrjintää.

• Lisätään viranomaisten ja järjestöjen eläkkeen ja työn yhdistämistä koskevaa neuvontaa.

• Mahdollistetaan joustava osa-aikaeläkkeen ja osa-aikatyön yhdistäminen. Tuetaan työn, eläkkeen ja muun sosiaaliturvan joustavaa yhdistämistä siten, että työnteko on aina myös taloudellisesti kannustavaa.

• Rohkaistaan eläkkeellä olevia yrittäjyyteen ja lisätään neuvontaa yrittäjyydestä.

• Tuetaan määräaikaisella kuntoutustuella (määräaikaiseläkkeellä) olevia työhönpaluussa erilaisilla osa-aikatyö- ja työkokeiluvaihtoehdoilla.

5. Asuminen, liikkuminen ja ympäristö

Hyvä ympäristö ikääntyvälle on yleensä hyvä ympäristö kaikille. Koska ikääntyminen aiheuttaa osalle ihmisiä liikkumisen vaikeuksia, ja toisaalta työelämästä pois jääminen tekee lähiympäristön aikaisempaa merkityksellisemmäksi, tulee erityisesti ikääntyvien ihmisten kodin ympäristöön kiinnittää erityistä huomiota.

Esteettömyys ja liikkuminen

Liikuntakyvyn heikentyminen tekee rakennusten, lähiympäristön ja liikenteen esteettömyydestä entistä tärkeämpää. Vaikka merkittävä osa suomalaisista asuu nykyään taajamissa, elää haja-asutusalueilla paljon ikääntyviä ihmisiä, usein suhteessa enemmän kuin kaupungeissa. Myös heidän liikkumisestaan ja palveluista on huolehdittava.

Tavoitteet:

• Kaikkialle tulee järjestää esteetön pääsy myös rollaattorilla, pyörätuolilla ja muilla apuvälineillä. Tämä koskee niin julkista tilaa kuten puistoja ja katuja, julkisia palveluja, liiketiloja kuten kauppoja tai kahviloita sekä asuntoja.

• Pyöräilyn ja jalankulun erottaminen toisistaan parantaa turvallisuutta.

• Jalkakäytävien tulee olla riittävän leveitä ja niiden kunnossapidossa mm. hiekoituksessa ja aurauksessa kävelijät ja muut kevyen liikenteen väylällä liikkuvat tulee asettaa etusijalle.

• Asuinalueilla tulee olla riittävästi penkkejä ja muita levähdyspaikkoja, jotta kävelymatkat eivät muodostu kohtuuttoman pitkiksi.

• Joukkoliikenteen tulee olla kaikkialla esteetöntä ja joukkoliikenteen pysäkkien kaikkien saavutettavissa.

• Julkista liikennettä tulee tukea myös syrjäseuduilla. Järjestetään asiointikyytejä keskustaajamiin ja läheiselle linja-auto- tai rautatieasemalle esimerkiksi kutsuohjatun palveluliikenteen avulla.

• Joukkoliikenteen tulee olla saavutettavissa myös hinnaltaan. Eläkeläisalennukset ja maksuttomat kuljetukset sekä palveluihin että vapaa-ajanviettopaikkoihin tukevat vanhojen ihmisten itsenäisyyttä ja torjuvat yksinäisyyttä.

Rakennettu ympäristö ja asuminen

Vanheneva väestörakenne ja yksin asumisen lisääntyminen asettavat haasteita vanhalle rakennuskannallemme. Miten mahdollistaa esteetön asuminen rakennuksissa, joissa on paljon portaita, eikä hissiä taikka liian pienet kylpyhuoneet apuvälineiden kanssa liikkuville?

Lämpenevä ilmasto ja helteiden lisääntyminen on haasteellista etenkin ikäihmisille, jos asunnon ilmanvaihto ei ole riittävä, eikä puistakaan saa varjostavaa suojaa.

Samanaikaisesti yksinasumisen suhteellinen kasvu lisää yksinäisyyttä, joka korostuu, jos liikkuminen omasta asunnosta ulos on haastavaa. Toisaalta tutussa ympäristössä on helpompi liikkua kuin täysin vieraassa ja ylläpitää naapurussuhteita.

Yhteisöasuminen voi olla yksi vaihtoehto lievittää yksinäisyyttä ja siten sekä lisätä sekä ihmisen hyvinvointia että vähentää palveluiden tarvetta niinä vuosina jolloin omatoiminen liikkuminen on vähentynyt. Asuinalueilla on hyvä asua erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Ikääntyneiden palvelut ja päiväkoti voivat hyvin toimia samassa pihapiirissä.

Taajamissa ja kaupungeissa vihreä kaupunkiympäristö tukee ikääntyneiden arkea. Lähikaupat, kirjastot ja terveysasemat sekä muut palvelut mahdollistavat asioinni kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä. Lähialueilla tulee olla katukasvillisuutta, puistoja ja virkistysalueita, ja katutilassa tulee olla pysähtymistä ja ajanviettoa tukevia rakenteita kuten penkkejä sekä katu- ja torikahviloita.

Tavoitteet: 

• Tuetaan korjausrakentamishankkeita ja asunnon muutostöitä, joilla parannetaan vanhan rakennuskannan esteettömyyttä ja sisäilman laatua. Uudisrakentamisen esteettömyysvaatimuksista on pidettävä kiinni, jotta tulevaisuuden asuntokanta pystyy vastaamaan myös ikääntyvän väestön tarpeisiin.

• Lähiympäristön viihtyisyydestä on pidettävä huolta viherrakentamisella ja monipuolista palvelurakennetta suosimalla. Tällä on myös myönteisiä terveysvaikutuksia.

• Kaavoituksessa ja tontinluovutuksessa tulee kannustaa yhteisöllisyyttä lisääviin ja innovatiivisiin uusiin avauksiin. Tuetaan yhteisöllisen asumisen rakentamista.

• Kaavoitetaan päiväkoteja ja leikkipuistoja sekä ikäihmisten palvelutaloja ja -keskuksia lähekkäin sekä korjataan jo olemassa olevia rakennuksia molempiin tarkoituksiin soveltuviksi samalla tehostaen kiertotalouden tavoitteita ja päästöjen vähentämistä.

• Kehitetään kortteleita, joissa eri sukupolvet voivat asua.

• Sijoitetaan ikääntyneiden ulkoliikuntapalveluita leikkipuistojen ja muiden lähiliikuntapaikkojen yhteyteen. Lisätään esteettömiä ulkoilureittejä virkistysalueille.

• Edistetään muistikylä – tyyppisten asumisyksiköiden rakentamista, joissa sekä muistisairaat että heidän läheisensä voivat liikkua ja käyttää palveluita samassa turvallisessa pihapiirissä.

6. Ikääntyvien toimeentulo

Vanhuuseläkkeellä olevat ikäihmiset ovat tulojensa puolesta hyvin erilaisessa asemassa. Monilla eläkeläisellä on eläketulojensa lisäksi muitakin tuloja, kuten pääomatuloja sekä omaisuutta, kuten omistusasunto ja sijoituksia. Heidän tukitarpeensa ovat erilaiset kuin niiden eläkeläisten, joiden tulot jäävät alle 1 200 euron kuussa.

Pientä työeläkettä saavilla on oikeus saada kansaneläkettä ja usein myös takuueläkettä Kelasta. Heillä on mahdollisuus saada eläkkeensaajan asumistukea ja toisinaan myös eläkettä saavan hoitotukea. Viimesijaisena tukimuotona tulee kyseeseen toimeentulotuki. Eläkkeensaajien asumistukea saa noin 12 % ja toimeentulotukea noin 5 % vanhuuseläkkeen saajista.

Riittävä toimeentulo ja ikäihmisten köyhyys

Tutkimusten mukaan suurin osa yli 65-vuotiaista eläkkeensaajista on tyytyväisiä toimeentuloonsa. Suurten ikäluokkien syntyneiden tulotaso on tilastojen mukaan kohentunut ja se näkyy myös eläkkeissä. Kuitenkin vanhimpien ihmisten vähävaraisuus ja suoranainen köyhyys ovat Suomessa merkittäviä ongelmia. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat jo nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet ja sittemmin Kelan eläkkeiden varaan jääneet ihmiset. Vuonna 2024 keskimääräinen vanhuuseläke oli 1 977 euroa, miehillä 2 216 euroa ja naisilla 1 776 euroa. Pienituloisia oli tilastojen mukaan noin 14 % vuonna 2023.

Iän myötä sairastaminen ja lääkkeiden tarve lisääntyy ja usein tarvitaan monia lääkkeitä. Näin toimeentuloa heikentävät pienen eläkkeen lisäksi lääkekulut sekä erilaiset sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut. Pahimmillaan ihmiset joutuvat valitsemaan välttämättömien menojen, kuten ruoan ja lääkkeiden, välillä.

Osa ihmisistä ei myöskään tunne kaikkia niitä etuuksia, joihin heillä olisi oikeus. Niiden hakeminen voi myös olla monimutkaista, eivätkä ikääntyvät välttämättä saa apua hakuprosesseihin.

Perintövero on tärkeä osa solidaarista tulonjakoa ja eriarvoisuuden vähentämistä. Suurten perintöjen verotusta on varaa korottaa. Tällä voidaan hillitä varallisuuden kasaantumista. Perintöveroa on kehitettävä siten, ettei se johda sukupolvenvaihdostilanteissa paineisiin lakkauttaa yritystoiminta.

Tavoitteet:

• Vanhojen ihmisten köyhyyttä tulee vähentää. Pienimpiä eläkkeitä on korotettava, jotta ihmisille turvataan riittävä toimeentulo ja elintaso.

• Eläkkeiden verotusta ja asumistukijärjestelmää tulee kehittää siten, että parannetaan pienituloisten asemaa.

• Tuetaan ja lisätään mahdollisuuksia käänteiseen asuntolainaan.

• Velkaneuvontaa tulee olla tarjolla myös iäkkäille matalalla kynnyksellä henkilökohtaisena palveluna.

• Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut (käyntimaksut, lääkekorvaukset, matkakorvaukset) tulee poistaa tai pitää kohtuullisina, alkuomavastuuta tulee pienentää ja maksukattoja tulee alentaa ja yhdistää.

• Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon maksujen tulee olla tulosidonnaisia ja maksukäytäntöjen tulee olla yhtenäisiä. Maksut eivät saa muodostua vähävaraisille kohtuuttomiksi ja kaikille on turvattava riittävä käyttövara.

• Asiakasmaksulain mahdollistamia huojennuksia ja maksujen anteeksiantoja tulee toteuttaa kunnissa ja hyvinvointialueilla.

• Etuuksista tulee olla tarjolla tietoa ymmärrettävässä muodossa sekä neuvontaa ja apua niiden hakemisessa.

• Terveydenhuollon sekä gerontologisen sosiaalityön ja -ohjauksen yhteistyötä tule lisätä, jotta asiakkaan talouden kokonaistilanne otetaan laajemmin huomioon palvelutarpeen arvioinnissa sekä sairaala- ja kotihoidon maksuissa.

• Viranomaisten yhteistyötä tulee kehittää, jotta tieto kulkee Kelan sekä kunnan ja hyvinvointialueen välillä esimerkiksi toimeentulotukeen ja viranomaisilla heränneeseen huoleen liittyvissä kysymyksissä.

• Maksamattomien sosiaali- ja terveydenhuollon laskujen osalta tulee ensisijaisesti selvittää maksamattomuuden syy (esimerkiksi muistisairaus) ja priorisoida maksusuunnitelmien tekemistä. Maksamattomien laskujen perintää ei pidä tehdä perintäyhtiöiden kautta.

• Perintöveron progressiota on lisättävä.

Eläkejärjestelmä

Sekä nykyisten eläkeläisten että tulevien ikääntyvien sukupolvien kohtuullisten ja oikeudenmukaisten eläkkeiden turvaamiseksi tarvitaan monia rakenteellisia toimenpiteitä, joita on syytä kehittää ja arvioida säännöllisesti muun muassa sukupuolinäkökulmasta. Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa eläkkeelle pääsy ja eläkkeen määrä sidottiin jatkuvasti nousevaan elinikään. Eläkeikä tulee nousemaan asteittain siten, että eläkkeelle pääsyn yläikäraja nousee asteittain 70 ikävuoteen. Vuonna 1962 ja sen jälkeen syntyneet voivat jatkaa työelämässä 70 ikävuoteen ja samalla kerätä eläkettä.

Ajatus eläkkeiden omaisuudensuojasta pohjautuu perustuslakivaliokunnan linjaukseen siitä, että oikeus työeläkkeeseen ansaitaan työssä ja siten myöhemmin maksettavaa työeläkettä pidetään työsuorituksen vastikkeen osana. Omaisuudensuojan nojalla eläkkeiden taso ei voi joustaa esimerkiksi julkisen talouden suhdannevaihteluiden mukaan. Työeläkkeitä tulee kohdella kansan- ja takuueläkkeen tavoin pikemminkin sosiaaliturvan osana kuin saavutettuna omaisuutena tai etuna. Eläkkeiden tarkoitus on taata ihmisten toimeentulo siinä elämänvaiheessa, kun henkilö irtautuu työelämästä tai työkykyä ei enää ole.

Suomen rahastoiva työeläkejärjestelmä perustuu siihen, että eläkkeet maksetaan kunakin vuonna työelämässä olevien työntekijöiden ja heidän työnantajiensa sekä yrittäjien lakisääteisistä eläkemaksuista. Aikaisemmin nämä tulot ovat riittäneet työeläkkeiden maksuun, ja osa varoista rahastoitiin. Vuodesta 2014 lähtien nämä vuotuiset eläkemaksut eivät ole enää riittäneet kattamaan maksettuja eläkkeitä, vaan on jouduttu käyttämään rahastoituja varoja, joiden pääoman tästäkin huolimatta on kasvanut.

Työeläkkeen määrä riippuu työvuosina ansaitusta palkasta ja työuran pituudesta.

Kansaneläkettä maksetaan yli 65-vuotiaille, joilla ei ole työeläkettä tai se jää kovin pieneksi. Takuueläkkeellä varmistetaan, että kaikkien eläke yltää tietylle minimitasolle.

Naisten eläkkeet ovat keskimäärin alhaisempia kuin miesten. Tämä johtuu pääosin palkkatasojen eroista. Suomessa työelämä on segregoitunut ja on naisvaltaisia ja miesvaltaisia aloja. Naisvaltaisten alojen palkkataso on jäänyt miesvaltaisten palkkatasosta. Lisäksi naiset ovat usein olleet kotona hoitamassa lapsia ja siten heidän työeläkkeensä ovat jääneet pieniksi.

Yrittäjät ja itsensä työllistäjät ovat usein alivakuutettuja, mikä vaikuttaa heillä sekä eläkkeiden että muun sosiaaliturvan tasoon.

Tavoitteet:

• Eläkejärjestelmän kehittämisessä on otettava huomioon sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja sukupuolten tasa-arvo.

• Ikääntyvän väestön toimintakyvyn parantuessa tulee eläkeikää nostaa.

• Eläkejärjestelmään liittyvä omaisuudensuoja on arvioitava uudelleen.

• Työeläkkeen veropohjaa on tiivistettävä ja verotuksen progressiota lisättävä julkisen talouden tasapainon turvaamiseksi. Suurimpien eläkkeiden lisävero tulee säilyttää.

• Palkasta perittävien eläkemaksujen taso tulee pitää kohtuullisena suhteessa muuhun verotukseen. Mikäli eläkemaksuihin kohdistuu korotuspaineita, korotukset on tehtävä nopealla aikataululla, jotta nykyjärjestelmän mukainen maksutaakka ei kasaudu nuoremmille ja väestömäärältään pienemmille sukupolville.

• Pienten eläkkeiden korotuksilla ja verotuksen muutoksilla vahvistetaan pienituloisten eläkeläisten toimeentuloa vähentäen samalla taloudellista eriarvoisuutta.

• Lyhyellä aikavälillä eläkkeiden rahoituksen kestävyyttä voidaan lisätä työeläkkeiden indeksijarrulla eli hillitsemällä työeläkkeiden kasvua jäädyttämällä indeksikorotuksia.

• Kansaneläkkeen ja takuueläkkeiden indeksikorotuksista on pidettävä kiinni Lisätään työelämän joustavuutta. Erilaisia osa-aikatyön ja osa-aikaeläkkeen vaihtoehtoja kehitetään nykyistä laajemmin.

• Väestökehitys vaikuttaa kansantalouteen ja sitä kautta myös ikääntyneiden toimeentuloon. Väestön ikärakenteen muuttamiseksi tuetaan lapsiperheitä ja vähennetään työperäisen maahanmuuton esteitä muun muassa nopeuttamalla ja helpottamalla työlupien saamista työvoiman riittävän tarjonnan varmistamiseksi.

7. Palvelut ja hoiva

Kuntien sijaan kaikista hoivan palvelujen järjestämisestä ihmisten iästä ja terveydestä riippumatta vastaa vuoden 2023 alusta 21 hyvinvointialuetta ja Helsinki. Rahoitus tulee valtiolta, ei enää kunnilta. Kunnilta edellytetään kuitenkin edelleen yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Vanhuutta sinänsä ei tarvitse hoitaa. Ikääntyneiden palveluissa olennaista on huomioida sosiaalinen hyvinvointi, turvallisuus ja osallisuus. Ihmisen vanhetessa monien sairauksien todennäköisyys kasvaa ja toimintakyky heikentyy. Merkittävämpi toimintakyvyn lasku tapahtuu väestötasolla vasta 80 ikävuoden jälkeen. Osalla toiminnanvajausta ilmaantuu jo 60–70-vuotiaana, osa yli 90-vuotiaistakin on erittäin toimintakykyisiä.

Toimintakyvyn laskuun ja elinajanodotteeseen vaikuttaa myös ihmisen sosioekonominen asema. Pienituloisilla ja vähän koulutusta saaneilla ikäihmisillä on keskimääräistä heikompi toimintakyky ja tilastojen mukaan sairastavuus on korkeampaa kuin koulutetuilla ja hyvintoimentulevilla. Lisäksi ylisukupolviset sosiaaliset ongelmat ja traumatisoituminen vaikuttavat vanhojen ihmisten hyvinvointiin. Monelle ikääntyvälle suhde luontoon ja eläimiin on tärkeä ja tämän suhteen vaalimisesta on pidettävä huolta.

Toimintakyvyn ylläpitäminen

Toimintakyvyn laskua voidaan ennaltaehkäistä ja myöhentää. Tähän vaikuttavat terveydenhuolto, sosiaalihuolto, elämäntavat sekä sosiaalinen ympäristö.

Tavoitteet:

• Ennaltaehkäisevän kuntoutuksen roolia toimintakyvyn kehittämisessä, säilyttämisessä ja laskun jarruttamisessa on lisättävä. Tämä edellyttää kuntien ja hyvinvointialueiden sekä järjestöjen nykyistä laajempaa ja syvempää yhteistyötä.

• Toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja itsenäisen toiminnan tukemiseksi tarvittavien apuvälineiden saanti turvattava.

• Sairaudet ja niiden riskitekijät on hoidettava asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti. Hoito- ja asiakassuunnitelmien tulee olla ajantasaiset ja terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa on oltava riittävästi geriatrista osaamista.

• Kaikissa kunnissa ja hyvinvointialueilla tulee olla tarjolla gerontologista ohjausta ja sosiaalityötä, jotta jokaiselle ikääntyvälle ihmiselle voidaan tarjota välttämättömät ja riittävät sosiaalihuollon palvelut.

• Ikäihmisellä on tarvittaessa oikeus hänen omista tarpeistaan lähtevään suunnitelmalliseen kuntoutukseen.

• Ikääntyville tulee tarjota riittävästi mielenterveys- ja päihdepalveluita sekä psykososiaalista tukea. Psykoterapiaa tulee olla tarjolla myös ikäihmisille.

• Vanhojen ihmisten liikuntamahdollisuuksia tulee tukea järjestämällä esteettömiä, helposti saavutettavia ja kohtuuhintaisia liikuntamahdollisuuksia sekä liikuntaryhmiä.

• Myös pienituloisille ja huonosti liikkuville on varmistettava mahdollisuus osallistua erilaisiin harrastuksiin ja kulttuuritapahtumiin. Tässä kuntien ja hyvinvointialueiden sekä kolmannen sektorin yhteistyö – ns. yhdyspintatyö – on tärkeää.

• Torjutaan yksinäisyyttä tukemalla ja lisäämällä erilaisia kuntien, hyvinvointialueiden seurakuntien ja järjestöjen ryhmätoimintoja (myös verkkovälitteisiä) sekä lisäämällä etsivää sosiaalityötä vanhojen ihmisten parissa.

• Kehitetään vanhusten neuvolatoimintaa.

Avohoidon palvelut ja kotipalvelu

Kun ikääntyvän ihmisen toimintakyky alkaa heikentyä, tarvitaan monenlaista yksilöllistä tukea ja erilaisia palveluita. Hyvinvointivaltiossa nämä eivät voi olla riippuvaisia henkilön varallisuudesta tai sosiaalisen verkoston kyvystä tukea ikäihmistä. Yhteiskunnan tulee turvata jokaiselle turvallinen ja sosiaalisesti oikeudenmukainen hyvä vanhuus.

Suurin osa ikääntyvistä ihmisistä haluaa asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Tämä edellyttää jalkautuvia, monipuolisia ja yksilöllisesti räätälöityjä palveluita. Erityinen huomio tulee kiinnittää pienituloisiin sekä niihin vanhoihin ihmisiin, joilla ei ole sellaisia läheisiä, jotka kykenisivät ottamaan vastuuta heidän arjestaan.

Tavoitteet:

• Kotihoidon ja kotipalvelun resursseja on lisättävä ja palveluiden tulee olla moniammatillisia ja ihmisten sosiaaliset tarpeet huomioivaa.

• Monipuolisia seniorikeskuksia tulee kehittää yhdessä asukkaiden ja järjestöjen kanssa ja perustaa niitä mahdollisimman moneen kuntaan, kaupunginosaan ja hyvinvointialueelle. Palvelukeskuksiin tulee pyrkiä järjestämään maksuton kuljetuspalvelu.

• Vahvistetaan järjestöjen ja kuntien ja hyvinvointialueiden erilaisia vapaaehtoistyöhön perustuvia palveluita kuten liikunta- ja kulttuurikaveritoimintaa, ystäväpalvelua tms.

• Päivätoiminta tukee erityisesti niitä yksinasuvia vanhoja ihmisiä, joilla on muistisairaus, mielenterveyden ongelmia tai muuten selkeää toimintakyvyn laskua tai omaishoidon asiakkaita. Päiväkeskuksiin on päästävä helposti ja toiminnan on oltava riittävän pitkäjänteistä.

• Kun ikääntyvän päivittäistoimet heikentyvät, tarvitaan kotipalvelua. Tämän tulee olla moniammatillista ja yksilöllisesti suunniteltua. Kotipalvelun resursseja on lisättävä, jotta työntekijöillä on riittävästi aikaa kohdata asiakkaat sen sijaan, että tarvittavat toimenpiteet (esimerkiksi lääkkeiden jako tai ruoan lämmitys) tehdään mahdollisimman nopeasti. Myös kotipalvelun työntekijöiden vaihtuvuuteen on kiinnitettävä huomiota.

• Kotiin tuotavia tukipalveluja kuten kuten kauppakassipalvelua, ateriapalvelua ja siivouspalvelua tulee olla tarjolla riittävästi ja edullisesti. Niiden hankinnassa on annettava teknistä ja taloudellista tukea. Myös erilaiset tekniset ratkaisut, kuten lääkemuistuttajat, turvapuhelimet ja ovihälyttimet tukevat kotona asumista.Laitteiden toimintakunnosta on huolehdittava.

• alveluissa tulee yhä enemmän hyödyntää digitaalisia palveluita kuten virtuaalisia ryhmiä ja kuntoutusta sekä verkkovälitteistä psykososiaalista tukea.

• Kunnissa ja hyvinvointialueilla tulee olla riittävästi hoitopaikkoja akuutteihin kriisitilanteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi omaishoitajan sairastuminen tai väkivallan uhka.

Asuminen

Itsenäinen asuminen omassa kodissa myös vanhana on hyvä tavoite. Tämä voi vaikeutua paitsi heikentyneen toimintakyvyn ja/tai muistisairauden vuoksi, myös asunnon esteellisyyden tai palveluiden riittämättömyyden vuoksi. Osa ikääntyvistä kokee myös turvattomuutta yksin kotona, vaikka toimintakyky sinänsä olisi kohtalainen. Näin ollen kotona asuminen mahdollisimman pitkään ei aina ole inhimillisesti oikea ratkaisu. Erilaisia asumisratkaisuja on oltava tarjolla.

On tärkeää etsiä ratkaisuja kotona asumisen tukemiseen. Edellä on kuvattu asunnon muutostöitä, yhteisöllisyyden lisäämistä ja kotiin tuotavia palveluita. Mielenterveyspalvelut ja psykososiaalinen tuki voivat omalta osaltaan tukea kotona pärjäämistä. Lisäksi tarvitaan välimuotoisia asumisratkaisuja.

Tavoitteet:

• Kotona asumisen tukemiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi tulee hyödyntää tarjolla olevia turvalaitteita ja -välineitä sekä kehittää uusia.

• Kotona pärjäämistä tukevien kodinmuutostöiden saatavuudesta on huolehdittava

• Myös julkisen sektorin tulee tarjota mahdollisuus kohtuuhintaiseen yhteisölliseen asumiseen tai tehostettuun palveluasumiseen. Palvelutaloissa tulee olla avustavaa henkilökuntaa päiväaikaan, yhteisiä tiloja, mahdollisuus ruokailuun ja tarjolla erilaisia tukipalveluita (siivous, pyykki tms.).

• Lyhytaikaista ympärivuorokautista hoitoa on oltava riittävästi tarjolla tukemaan sekä yksinasuvia, että heitä, joilla on iäkäs omainen tukemassa arkea. Lyhytaikaishoito antaa hoitavalle omaiselle mahdollisuuden lepoon ja virkistäyt

• Asumispalveluissa on huolehdittava kuntouttavan hoitotyön toteutumisesta toimintakyvyn tukemiseksi. Lisäksi tulee tarjota riittävästi fyysisiä ja kognitiivisi virikkeitä.

Omaishoito

Moni vanha ihminen pystyy asumaan kotona ainoastaan omaishoidon turvin. Vuonna 2023 Suomessa oli virallisen omaishoidon piirissä noin 33 000 yli 65-vuotiasta omaishoidettavaa. Omaishoitajat tekevät erittäin raskasta työtä pienellä korvauksella eivätkä välttämättä pidä edes lakisääteisiä vapaapäiviään. Omaishoidon kriteerit vaihtelevat eri hyvinvointialueilla. Tämän lisäksi epävirallisia omaishoitajia arvioidaan olevan jopa kymmenkertainen määrä.

Tavoitteet:

• Omaishoidon tuki tulee korottaa ja siirtää Kelalle käytännön yhtenäistämiseksi ja yhdenvertaisuuden takaamiseksi.

• Työn ja omaishoidon yhdistämistä tulee helpottaa. Työstä pois jääneen omaishoitajan toimeentulo on turvattava.

• Omaishoitajille tulee tarjota riittävästi sekä käytännön palveluita ja tukea arkeen että psykososiaalista tukea. Omaishoitajuus ei saa vähentää mahdollisuutta muihin palveluihin.

• Lakisääteisten vapaapäivien osalta tulee varmistaa mahdollisuus myös riittävän pitkään kotona tapahtuvaan lomitukseen.

• Yhteiskunnan tulee selvittää keinoja tasapainottaa omaishoidon hoitajien sukupuolijakautumaa

• Oikeiden tukitoimien järjestäminen edellyttää nykyistä parempaa tietopohjaa.

• Omaishoitoa ja erityisesti epävirallista omaisten tarjoamaa hoivaa tulee tutkia ja seurata.

• Kotiin tuotavia lääkäri- ja laboratoriopalveluita sekä rokotuksia tulisi lisätä. Näillä kotiintuoduilla palveluilla säästettäisiin omaishoitajan voimavaroja ja yhteiskunnan varoja.

Ympärivuorokautinen hoiva

Vanhan ihmisen asumista omassa kodissa tulee tukea niin kauan kun se on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti mahdollista. Suurimman osan kohdalla, erityisesti jos ihmisellä on etenevä muistisairaus, tulee eteen tilanne, jossa tarvitaan ympärivuorokautista hoitoa.

Erityisesti vaikeasti muistisairaiden kohdalla ei ole mahdollista jatkaa kotihoitoa loputtomiin eikä kotona asumisen ensisijaisuutta pidä korostaa ideologisin perustein. Erittäin vanhojen ihmisten määrän sekä suhteellinen että absoluuttinen kasvu lisää tarvetta pitkäaikaishoitoon. Vuonna 2000 oli yli 75-vuotiaasta väestöstä ympärivuorokautisessa hoidossa 10 %, mutta vuonna 2020 vain 8 %.

Tavoitteet:

• Ympärivuorokautisen hoivan määrää tulee kasvattaa ja hoivaan pääsyä helpottaa. Erityisesti tehostettua palveluasumista tulee lisätä sekä absoluuttisesti että suhteessa ikääntyvään väestöön.

• Ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyn kriteerejä tulee tarkastella yksilöllisesti ja ottaa huomioon myös psyykkiset tekijät kuten turvattomuus ja mielenterveyden häiriöt. Tilannetta on myös arvioitava säännöllisesti.

• Lähtökohtana tulee olla ikääntyvän ihmisen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Toisinaan erityisesti muistisairaan ihmisen kohdalla oma käsitys pärjäämisestä voi kuitenkin olla epärealistinen ja kotihoidon jatkaminen voi muistuttaa heitteillejättöä. Tällöin tarvitaan yhteistä riskianalyysiä ja päätöksentekoa ihmisen itsensä, kotihoidon ja omaisten kesken.

• Otetaan myös perhehoito huomioon yhtenä hoivan ja asumisen vaihtoehtona ja turvataan perhehoitajien toimintaedellytykset.

• Sekä asukkaille että omaisille on tarjottava riittävästi tietoa, jotta he tietävät oikeutensa ja tahot, minne ottaa yhteyttä mahdollisten epäkohtien suhteen. Ihmisten itsemääräämisoikeus on turvattava myös ympärivuorokautisessa hoidossa.

• Ikääntyvien seksuaalioikeuksien toteutuminen tulee varmistaa myös ympärivuorokautisessa hoivassa.

Henkilökuntamitoitus

Vanhojen ihmisten ympärivuorokautisessa hoidossa on paljastanut suuria puutteita erityisesti henkilökuntamitoituksen osalta. Koulutettua henkilökuntaa on ollut alunperinkin liian vähän, minkä lisäksi puutteita on yritetty korjata ”haamuhoitajilla” ja muilla asiattomilla keinoilla. Näitä puutteita korjaamaan on eduskunta laatimassa uutta lakia ympärivuorokautisen hoidon henkilökuntamitoituksesta.

Tavoitteet:

• Vihreät kannattaa sitovan henkilöstömitoituksen säätämistä ympärivuorokautisessa hoidossa hoivan laadun varmistamiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Mitoitukseen on laskettava nykyisten säännösten mukaan ainoastaan välitöntä asiakastyötä tekevä henkilöstö.

• Lain tarkoittamat uudistukset tulee jalkauttaa sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoaville yksiköille siten, että mitoituksen toteutuminen on helposti varmistettavissa. Mitoitusta tulee valvoa ja tähän on osoitettava riittävät resurssit.

• Henkilöstömitoituksen ohella tulee varmistaa koko henkilökunnan riittävä koulutus ja osaaminen.

• Väestön ikääntyessä henkilökuntamitoitusta ja henkilöstön kokoonpanoa ja työtehtäviä tulee jatkuvasti tarkastella. Mitoituksen mittareiden tulee olla sellaiset, että esimerkiksi erityisen tuen tarpeet huomioidaan suuremmalla kertoimella.

• Ympärivuorokautisessa hoidossa ja kotihoidossa on turvattava riittävä sosiaalihuollon asiantuntemus.

• Ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitus ei saa johtaa siihen, että kunnat ja hyvinvointialueet siirtävät työntekijöitä kotihoidosta tehostettuun palveluasumiseen, koska kotihoidossa ei ole lakisääteisesti määrättyä mitoitusta.

• Valviran, hyvinvointialueiden ja kuntien tulee kunkin osaltaan varmistaa ympärivuorokautisen hoidon riittävä valvonta. On myös varmistettava, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset tietävät missä tilanteissa ja minne he voivat ja heidän tulee ilmoittaa epäkohdista, eikä siitä saa olla seuraamuksia ilmoittajille.

Osaava ja sitoutunut henkilökunta

Ilman osaavaa ja ammatillisesti sitoutunutta henkilökuntaa ei ole mahdollista tuottaa laadukkaita vanhuspalveluita. Työ on moniammatillista ja siinä tarvitaan muun muassa lähihoitajia, sairaanhoitajia, geriatreja, geronomeja ja muita sosiaalihuollon ammattilaisia sekä erilaisia kuntouttajia, kuten fysioterapeutteja, toimintaterapeutteja ja puheterapeutteja ja muuta henkilökuntaa.

Tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollon alalla vallitsee merkittävä henkilöstöpula, joka koskee sekä kuntia että hyvinvointialueita. Moni hoiva-alan ammattilainen on harkinnut alan vaihtoa. Henkilökuntapulaan vaikuttavat mm.hoiva- alan vähäinen arvostus, palkkauksen riittämättömyys suhteessa työn vaativuuteen ja vastuullisuuteen, heikot työolot sekä vaikeus tehdä työtä eettisesti. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten on voitava tehdä työtä ammatillisesti ja eettisesti kestävällä tavalla asiakkaan tarpeisiin vastaten.

Tavoitteet:

• Henkilöstöjohtamista on kehitettävä ja esihenkilöille on järjestettävä riittävästi johtamiskoulutusta. Johtamisen tulee keskittyä työntekijöiden autonomian ja työviihtyvyyden parantamiseen. Työntekijöiden tukea arjessa on lisättävä. Tarvittaessa tulee järjestää työnohjausta.

• Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden palkkausta ja työoloja on kehitettävä pitkäjänteisesti. Tähän tarvitaan taloudellisia resursseja. Työoloja tulee kehittää panostamalla hyvään johtamiseen, riittävään työn tukeen ja jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen ja oppimiseen osana työtehtäviä.

• Vanhustenhuollossa työskentelevien ammattilaisten määrää on lisättävä. Monilla alueilla ovat sekä kotihoidon että ympärivuorokautisen hoidon henkilökuntaresurssit liian pienet. Mikäli hyvinvointilaue ei tätä itse kykene hoitamaan, tulee vanhustenhuoltoon korvamerkittyä valtion rahoitusta lisätä.

• Koulutusmääriä on lisättävä sosiaali- ja terveydenhuollon alalla. Ilman koulutusmäärien kasvua emme selviä väestön pitkäikäisyyden ja henkilökuntamitoitusten aiheuttamasta lisääntyvästä palveluntarpeesta.

• Selvitetään mahdollisuuksia lisätä hoiva-avustajien ja vastaavien kouluttamista avustaviin tehtäviin erityisesti ympärivuorokautisessa hoidossa, nyös oppisopimuksella.

• Työperäinen maahanmuutto on tulevaisuudessa välttämätöntä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten riittävän määrän turvaamiseksi ja sitä on tuettava.

• Ulkomailla suoritettuja opintoja tulee voida joustavasti hyväksyä osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon opintoja.

• Palveluntarjoajaa valittaessa on otettava huomioon myös laatukriteerit josta palvelun kustannuksiin on laskettava mukaan myös järjestämisen ja valvonnan kustannukset.

Elämän loppuvaiheen hoito

Elämän loppuvaiheen hoito yksi vaikeimmista kysymyksistä niin vanhalle ihmiselle itselleen, hänen läheisilleen kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Pitkäaikaishoidossa tarvitaan geriatrista osaamista, jotta osataan nopeasti reagoida hoidettaviin sairauksiin ja toisaalta pidättäytyä liiallisista ja raskaista tutkimuksista ja hoidoista. Erityisesti muistisairaita hoitavat tarvitsevat enemmän saattohoidon osaamista. Vanhoille ihmisille ja heidän läheisilleen voi olla vaikeaa tunnistaa tilanteita, jolloin lääketieteellisen hoidon mahdollisuudet auttaa riittävästi on vähentyneet. He saattavat kokea jäävänsä näissä tilanteissa kovin yksin.

Tavoitteet

• Ympärivuorokautisessa hoidossa tulee lisätä geriatrista osaamista. Hoitohenkilökunnan tulee voida helposti konsultoida asiantuntijoita ilman, että asukasta tarvitsee lähettää päivystävään yksikköön.

• Kotisairaalatoimintaa tulee kehittää ja laajentaa.

• Kaikkia ihmisiä tulee kannustaa hoitotahdon tekemiseen ja sen laatimisessa on tarvittaessa autettava.

• Elämän loppuvaiheessa tulee tarjota psykososiaalista tukea niin vanhalle ihmiselle kuin hänen läheisilleen. Suomeen on säädettävä saattohoitolaki.

• Vihreillä on myönteinen kanta eutanasiaan. Eutanasian arvioinnissa ja toteuttamisessa on tärkeää, että kyse on kuolemaan johtavasta sairaudesta, sietämätöntä kärsimystä ei kyetä muuten helpottamaan ja eutanasiaa pyytävä henkilö on täysin oikeustoimikelpoinen. On huolehdittava siitä, ettei kukaan ulkopuolinen määrittele sitä, kenen elämä on elämisen arvoista.

8. Sukupolvien ketjut

Sukupolvipolitiikan ei tule olla eturyhmäpolitiikkaa. Yhteiskunnan kyky pysyä ja toimia yhdessä vaatii, että eri sukupolvet voivat katsoa samaan suuntaan ja muodostaa yhteisiä tavoitteita. On tärkeää, että vanhat ja nuoret ovat entistä enemmän tekemisissä keskenään ja vaikuttavat asioihin yhdessä.

Viheliäiset ongelmat, kuten ilmastonmuutos, ympäristöongelmat, taloudellinen eriarvoisuus tai globaali köyhyys, voidaan ratkaista vain, kun eri sukupolvet yhdistävät voimansa ongelmien ratkaisemiseksi. Vastuuta ongelmien ratkaisemisesta ei saa siirtää tuleville sukupolville, vaan kaikkien sukupolvien on yhdessä tehtävä osansa, jotta voimme jättää maapallon ja yhteiskunnat nykyistä paremmassa kunnossa tuleville sukupolville. Muutoksen on oltava reilu ihan kaikille.

Hyvinvointivaltiota ja sen instituutioita, esimerkiksi eläkejärjestelmää, on rakennettu sukupolvisopimusten varaan. Eläkejärjestelmän kohdalla sukupolvisopimus tarkoittaa, että kun työuran aikana osallistuu työtä tekemällä nykyisten eläkkeensaajien eläkkeiden rahoittamiseen, maksaa seuraava sukupolvi myöhemmin nyt työssä olevien eläkkeet.

Sukupolvisopimusta on yhä hankalampi pitää, kun ikäluokat jatkuvasti pienenevät ja vastaavasti eläkkeensaajia on suhteessa enemmän. On tärkeää, että sukupolvisopimusta pidetään yllä siten, että nuorten sukupolvien luottamus hyvinvointivaltioon ja sen tarjoamaan vakauteen säilyy. Luottamuksen ylläpitäminen vaatii vastuuta kaikilta sukupolvilta: yhteiskuntamme rakenteita täytyy voida päivittää niin, etteivät heikennykset kasaudu ainoastaan nuorille tai tuleville sukupolville.

Tavoitteet:

• Lisätään mahdollisuuksia kaikenikäisten ihmisten kohtaamisille ja yhdessä toimimiselle.

• Isoja rakenteellisia uudistuksia toteutettaessa tulee tehdä aina sukupolvivaikutusten arviointi.

• Yhteiskunnallisia uudistuksia tehtäessä on kuultava systemaattisesti eri sukupolvien edustajia.