Soiden ennallistaminen tukee monimuotoisuutta ja ilmastotyötä

Pelkkä suojelu ei riitä. Suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen tarvitaan lisäksi kaivinkoneita, patopaaluja, lapioita ja paljon ihmistyövoimaa. Soiden ennallistaminen on myös pitkän tähtäimen
ilmastotyötä.

Ei sitä suoksi olisi uskonut, jos ei ilmakuvista ja ojitushistoriasta olisi nähty, että paikalla oli ollut Kirkkaanlamminneva. Puuta kasvoi reilusti. Rahkasammalta näkyi enää kuivuneina laikkuina, päälle oli kasvanut havumetsän sammalia. Suo oli ollut pitkään piilossa.

Kirkkaanlamminneva, kuten valtaosa Seitsemisen kansallispuiston soista Pirkanmaalla, oli ojitettu kiivaimman buumin aikaan 1960-luvulla. Vaikka Kirkkaanlamminneva kasvoi jo metsää, se oli jäänyt suojelualueen sisään, ja siksi se päätettiin palauttaa luonnontilaan. Yksi ensimmäisistä ennallistamisprojekteista alkoi vuonna 1992.

”Soiden ennallistamista voidaan pitää eräänlaisena luonnonsuojelun menestystarinana”, sanoo Tapio Lindholm, yksi Seitsemisen pioneereista. Hän toimii nykyisin Suomen ympäristökeskuksessa johtavana asiantuntijana.

”Mikään ei ollut Seitsemisessä itsestään selvää. Ennallistamisen käsitettä ei edes ollut olemassa. Aloitimme aivan alusta menetelmien pohtimisen.”

Työ suolla eteni yrityksen ja erehdyksen kautta ensin lapiopelillä, sitten kaivinkoneella.

Nyt 30 vuotta myöhemmin Kirkkaanlamminnevan (kuvassa) ojitukset erottuvat enää täysin puuttomina juonteina. Kaikkialle levittäytyy paksu, pehmeä rahkasammalmatto.

”Pari vuotta sitten kun kävin, sammal oli jo aika upottavaa”, Tapio Lindholm kertoo. ”Suolle kasvamaan päässeiltä honteloilta puiltakin alkaa happi loppua, kun turvekerros kasvaa paksuutta.”

Miljoona hehtaaria ojitettiin turhaan

Luonnonsuojelijat näkivät jo varhain, miten soiden ojittamisessa mentiin liiallisuuksiin. Metsityshuumassa ojitettiin myös soita, jotka osoittautuivat liian märiksi ja ravintoköyhiksi. Puut jäivät kitukasvuisiksi.

Rehevät suot menetettiin. Suot ovat lajistoltaan yksi eniten köyhtyvistä elinympäristöistä, ja jopa puolet soiden luontotyypeistä on uhanalaisia koko maassa.

Tuli muutakin haittaa. Kuivattujen soiden ympäristössä tulvat nousivat korkeammalle, jolloin valumavedet pääsivät happamoittamaan alapuolisia vesistöjä ja vuotivat niihin humusta ja ravinteita.

Puhumattakaan turpeen jättimäisistä hiilivarastoista, jotka soiden kuivuessa vuotivat hiilidioksidina ilmakehään.

Vaikka uudisojitus on lähes loppunut, metsitysojitettujen soiden kuivuminen jatkuu, jos niille ei tehtäisi mitään.

Hyvistä ennallistamiskokemuksista huolimatta suohankkeiden tulevaisuus oli vuosikymmeniä epävarma määrärahojen vähäisyyden ja lyhytaikaisuuden vuoksi. Ja mitä vähemmän rahaa on ollut käytettävissä, sitä pidemmälle ojitusten vaikutukset ovat heikentäneet suoluontoa – ja myös suon mahdollisuuksia palautua.

Ennallistaminen vakiintui suojelualueiden hoitomenetelmäksi vuoden 2003 jälkeen, kun metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO käynnistyi.

Vuoden 2014 loppuun kestäneen, EU:n tukeman Suoverkosto-LIFE-hankkeen avulla ennallistettiin 4 800 hehtaaria arvokkaita suoalueita. Vihreiden lähdettyä hallituksesta 2014 soidensuojeluohjelmaa leikattiin roimasti, eikä uusia alueita ollut enää varaa hankkia.

Kolme vuotta sitten alkoi toinen EU:n tukema purojen, lintuvesien ja soiden suojelemiseen tarkoitettu Hydrologia-LIFE-hanke, jonka tavoitteena on noin 5 000 suohehtaarin kunnostaminen Natura-alueilla.

Helmi-ohjelma ennallistaa 12 000 suohehtaaria

Vuoteen 2019 mennessä Suomessa oli ennallistettu noin 30 000 suohehtaaria. Se on pientä, jos ajatellaan, että Suomessa on ojitettu yli viisi miljoonaa suohehtaaria – ja tästä lähes miljoona hehtaaria turhaan, koska suo on ollut metsitykseen kelpaamatonta.

Soidensuojeluun virisi toiveikkuutta vasta viime syksynä, kun Vihreät sai valtion budjettiin yhden keskeisistä tavoitteistaan: luonnonsuojelu sai 100 miljoonaa euroa lisämäärärahaa vuodelle 2020. Tästä Helmi-elinympäristöohjelman osuus on 42 miljoonaa euroa.

Ensimmäiset Helmi-hankkeet liittyvät juuri soihin: tavoitteena on suojella lähivuosien aikana 20 000 hehtaaria soita ja ennallistaa 12 000 suohehtaaria sekä kehittää ennallistamisessa käytettäviä menetelmiä. Kiireellisimpinä kunnostetaan myös lintuvesiä ja perinnebiotooppeja.

”Helmi on ensimmäinen ohjelma, jossa koko uhanalaisten luontotyyppien kirjoa katsotaan kokonaisuutena”, sanoo Hydrologia-LIFE -hankkeen projektipäällikkö Tuomas Haapalehto Metsähallituksesta.

Helmi aloittaa ennallistamiset suojelualueilta. Suurin osa valtion mailla olevista arvosoista on suojeltu, mutta on vielä 25 000 hehtaaria ojitettuja soita. Yksityismailla olevien soiden suojelusta ja arvokkaimpien ojitettujen soiden ennallistamisesta neuvotellaan maanomistajien kanssa.

Kasvillisuuden palauttaminen ei ole aina helppoa

Käytännössä ennallistaminen on ojituksen jälkeen kasvaneen puuston poistoa sekä ojien tukkimista ja patoamista niin, että vesi virtaa taas haluttuun suuntaan.

Tärkeintä onnistumisessa on, että suon hydrologiset mittasuhteet ja alueen yhtenäinen vesiallas tunnetaan. Laajat reunaosien ojitukset ovat monin paikoin muuttaneet veden virtauksia niin, että veden pinta on laskenut myös kaukana ojittamattomilla suoalueilla.

Suunnittelijat tutkivat, millä toimenpiteillä suon luontainen vesitalous ja lajisto voidaan palauttaa, missä on tarkoituksen mukaista ennallistaa ja mitkä osat jätetään sinälleen.

”Ennallistaminen on helpointa metsätalouteen ojitetuilla soilla, joilla on vielä jäänteitä alkuperäisestä lajistosta, kuten rahkasammalista”, toteaa Kaisu Aapala, Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija ja soiden ennallistamisen konkari.

Pelloilla ja turvesoilla suokasvillisuuden palautuminen on vaivalloisempaa, koska koko elävä pintakerros on poistettu. Mutta entinen turpeennostoaluekin voidaan vettää lintukosteikoksi.

”Kunnostuskelvottomat metsäojitetut suot jätetään yleensä kehittymään itsekseen”, Aapala lisää.

Ennallistaminen tuo työpaikkoja kuntiin

Ennallistaminen ei ole aivan halpaa. Kustannuksia kertyy 600–900 euroa hehtaarilta, vaativilla soilla jopa tuplasti enemmän.

Toisaalta rahalla saadaan myös työpaikkoja: tarvitaan niin suunnittelijoita ja biologeja kuin itse tekijöitä – kaivinkoneita ja metsureita.

”Ennallistaminen työllistää siinä missä aiemmatkin metsätyöt. Se tuo myös lisää työpaikkoja ja monille monipuolisempia töitä”, kertoo professori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta.

Suuntaa työn määrästä antaa Suoverkosto-LIFE:n 4 800 suohehtaarin ennallistaminen, joka työllisti urakoitsijoita 90 henkilötyövuoden verran.

Kunnissa ollaan toiveikkaita, koska työtä on luvassa nimenomaan paikallisille kaivinkoneen kuljettajille, metsureille ja koneyrittäjille – niille, joiden työ on nyt esimerkiksi turvetuotannossa.

”Samat metsäkonehommissa olleet metsurit, jotka olivat metsätalouden puolella ojitusvaiheessa, tulevat nyt poistamaan suolta puut, jotka kasvoivat kuivaamisen seurauksena”, Anne Tolvanen sanoo.

”He ovat erittäin kokeneita, ja osalla on luontaista silmää sille, miten oja kannattaa tukkia ja mihin tehdä pato, koska suunnittelija ei ole jatkuvasti maastossa opastamassa.”

Vesien palauttamista soille testataan

Turvemaiden kunnostuksessa ilmasto-, vesistö- ja monimuotoisuuskulmat on haasteellista sovittaa yhteen.

Kun veden pintaa suolla nostetaan, seuraa väistämättä ravinnekuormituspiikki: humus ja suohon turhaan kylvetyt lannoitteet, fosfori ja typpi, lähtevät liikkeelle etenkin reheviltä soilta ja päätyvät alapuolisiin vesistöihin.

Pitkäaikaiset seurannat kuitenkin viittaavat siihen, että huuhtoumat vähenevät muutamassa vuodessa jopa luontaisen suon tasolle. Eli ennallistamisella saavutettaisiin vesiensuojeluhyötyjä melko nopeasti.

”Kaiken kaikkiaan hoitometsien vesien ohjaaminen suolle puhdistaa sieltä pois valuvia vesiä ravinteista ja humuksesta”, Tuomas Haapalehto sanoo.

”Nyt testataan uutta menetelmää, vesien palauttamista, jossa ympäröivien metsien ojaverkoston vedet ohjataan kuivahtaneelle ojittamattomalle suolle. Kun suo vettyy uudelleen, se pidättää ojista valuvat epäpuhtaudet, ennen kuin ne päätyvät vesistöön. Hydrologia-LIFE:ssa testattava menetelmä otetaan laajemmin käyttöön Helmi-ohjelman myötä.”

Luonnontilaiset, paksuturpeiset suot ovat sekä vuosituhansien aikana syntyneitä valtavia hiilivarastoja että jatkuvia hiilinieluja. Parhaimmillaan ne varastoivat hiiltä paljon metsää tehokkaammin.

Kuivatus tyrehdyttää märille soille luontaiset metaanipäästöt, mutta hiilipäästöt lisääntyvät, kunnes kasvava metsä sitoo hiiltä enemmän kuin sitä karkaa. Veden pinnan nostaminen suolla pysäyttää turpeen hiilidioksidivuodot, mutta metaanipäästöjä alkaa taas syntyä.

Muutos hiilivuotajasta hiilinieluksi vie aikaa

Kaisu Aapala huomauttaa, että ennallistamisen vesistö- ja ilmastovaikutuksia on tutkittu alusta asti ja mahdollisimman päästöttömiä menetelmiä kehitetään koko ajan.

”On selvää, että ennallistaminen ei ole ihmelääke nopeaan ilmastonmuutoksen hillintään, vaan ilmastohyödyt realisoituvat vasta pidemmällä aikavälillä”, Aapala toteaa.

Ilmastovaikutuksissa on isoja eroja soiden välillä. Kaikkia soita ei kannata ilmastosyistä ennallistaa, ja jotkut suot kannattaa jättää metsätaloudelle.

”Karuilla soilla ojituksen aiheuttama hiilihävikki on usein vähäistä. Rehevillä soilla puolestaan turpeesta häviää ojituksen seurauksena hiiltä kovaa vauhtia. Ennallistamisella voidaan pysäyttää tämä hiilivuoto”, sanoo Tuomas Haapalehto.

Professori Anne Tolvanenkin toteaa, että kasvihuonekaasupäästöt ovat aika hankalasti laskettavaa lyhyt- ja pitkäaikaisten hyötyjen ja haittojen arviointia. Ennallistamisen aikaansaamat metaanipäästöt voivat lämmittää ilmakehää vuosikymmeniä. Toisaalta isojen kasvihuonekaasuvuotojen tukkiminen vaikuttaa ilmastoon nopeasti.

Riittävän pitkällä aikaperspektiivillä arviointi on helpompaa:

Onnistuneesti ennallistetulla suolla lisääntyvät turvetta muodostavat kasvit, rahkasammal, tupasvilla ja sarat. Ne alkavat sitoa ja varastoida merkittäviä määriä hiiltä laajoilla alueilla. Aikaa myöten, kerros kerrokselta turve paksunee ja suo palautuu luonnontilaansa, hiilinieluksi.

Näin ennallistamista tehdään – 4 soiden pelastajaa

METSO

Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja lajien taantuminen. 2000-luvulla on ennallistettu valtion mailla olevia soita, mutta myös yksityiset metsänomistajat suojelevat maitaan korvausta vastaan ja kunnostuttavat soita. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteishanke jatkuu vuoteen 2025.

Hydrologia-LIFE

Hankkeella kunnostetaan vesistöjä eli puroja, lintuvesiä ja arvokkaita soita 103 kohteessa Natura-alueilla vuosina 2017–2023. EU rahoittaa 60 prosenttia budjetista. Tavoitteena on ennallistaa 5 000 suohehtaaria, kouluttaa kosteikkojen kunnostajia ja kerätä tutkimustietoa. Hanketta vetää Metsähallituksen Luontopalvelut.

HELMI

Ympäristöministeriön Helmi-ohjelma käynnistyi 2019 syksyllä ja jatkuu vuoteen 2030. Vuoteen 2023 mennessä aiotaan hankkia suojeltavaksi 20 000 suohehtaaria, ennallistaa 12 000 hehtaaria soita sekä kunnostaa 80 arvokasta lintuvettä ja 15 000 hehtaaria perinnebiotooppeja. Kesään 2020 mennessä valtio oli hankkinut suojeluun yli 1 300 hehtaaria arvosoita, viimeisimpänä turvetuotantoon aiotun Pudasjärven Sarvisuon.

HIILIPÖRSSI

Suomen Luonnonsuojeluliiton käynnistämällä ”kauppapaikalla” kuka hyvänsä voi sijoittaa soiden ennallistamiseen. Hiilipörssi etsii kunnostettavat kohteet ja tekee työt maanomistajalle maksutta. Pörssiin on sijoitettu jo noin miljoona euroa, jolla saadaan ennallistettua yli 1 200 hehtaaria suota. Valmiina tai työn alla on 12 suota, noin 1 000 hehtaaria.

Teksti: Eeva Pitkälä

LUE LISÄÄ: Krista Mikkonen: ”Töitä luonnon kunnostamisessa riittää”