Fatim Diarran ryhmäpuhe 20.2.2024

20.02.2024

Arvoisa puhemies,

Pääministeri Petteri Orpo. Hallituksenne on lyhyen valtakautensa aikana ehtinyt rikkoa jo monta asiaa. Olette rikkoneet nuorten uskoa omaan tulevaisuuteensa, olette rikkoneet monen lapsen oikeuden turvalliseen lapsuuteen ja hyvinvoivaan luontoon sekä monen vähemmistöön kuuluvan luottamuksen siihen, että tästä maasta rakennetaan myös heille parempaa paikkaa.

Nyt hallitus on päättänyt taas rikkoa. Hallitus on päättänyt rikkoa sopimisen kulttuurin. Rikkoa matalapalkkaisilla aloilla työskentelevien naisen haaveen inhimillisestä toimeentulosta. Jos ei rikkoa, niin ainakin aiheuttaa syviä säröjä suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.

Tämän kaiken hallitus on päättänyt rikkoa ajamalla työmarkkinat sellaiseen umpisolmuun, jollaista en muista nähneeni koskaan aiemmin.

 

Arvoisa puhemies,

Vihreät ovat yhtä mieltä hallituksen kanssa siitä, että työmarkkinat kaipaavat uudistamista. Me Vihreät olemme valmiit lisäämään paikallista sopimista, jos samalla vahvistetaan työntekijöiden neuvotteluasemaa. Me Vihreät olemme valmiita porrastamaan ansioturvaa, jos kaikkein heikoimmassa asemassa olevista pidetään samalla huolta.

Se, mistä emme ole yhtä mieltä, on tapa, jolla hallitus haluaa näitä uudistuksia ajaa – rikkomalla, ei rakentamalla. Runnomalla läpi myös sellaisia uudistuksia, joiden avulla tämän maan taloutta ei tulla pelastamaan. Päin vastoin. Hallituksen puhe pohjoismaisesta työmarkkinamallista on tietoista harhauttamista, kun tosiasiassa poimitaan vain rusinoita pullasta.

Hallituksen tulisi kantaa aitoa huolta siitä, mihin tilanteeseen olemme ajautuneet. Tilanteeseen, jossa ihmisten mielenterveys on koetuksella työn aiheuttaman henkisen ja fyysisen kuormituksen kasvaessa kestämättömäksi. Hallitus on sanonut valitsevansa työn linjan. Samaan aikaan se kasaa esteitä työllistymisen eteen heikentämällä työperäisen maahanmuuton edellytyksiä vaikeuttamalla perheenyhdistämistä, oleskeluluvan tulorajaa nostamalla sekä heittämällä osaajat maasta, jos he eivät ole löytäneet uutta työpaikkaa kolmen tai kuuden kuukauden jälkeen.

Kun tähän yhdistetään sosiaaliturvan leikkaukset, työttömyysturvan uudistukset ja hallituksen kaavailemat työmarkkinatoimet, tilanne on monessa suomalaisessa kodissa kohtuuton. 

 

Arvoisa puhemies,

Petteri Orpon hallitus on kerta toisensa jälkeen epäonnistunut kohtelemaan yhteiskuntamme jäseniä yhdenvertaisesti, oli kyse sitten sukupuolesta, tulotasosta tai etnisestä taustasta. En siis tiedä, miksi edes yllätyin, kun huomasin hallituksen ajaman työmarkkinapolitiikan sortavan jälleen kerran sitä samaa väestöryhmää, jota se on sortanut politiikallaan jo aivan liikaa.

Puhun nyt matalapalkkaisilla aloilla työskentelevistä naisista.

Hallitus ajaa Suomeen vientivetoista työmarkkinamallia. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään perusteita sille, että esimerkiksi julkisella sektorilla työskentelevien naisten palkkakehitys olisi riippuvainen vientialojen menestyksestä. Myös vaatimus ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuudesta iskee kipeästi esimerkiksi hoiva- ja opetusaloilla työskenteleviin naisiin sekä muihin suorittaviin aloihin.  

Meidän pitäisi keskittyä siihen, että saisimme  nostettua naiset pois palkkakuopasta. Nyt hallitus kahlitsee heidät sinne. 

Mikäli haluamme aidosti parantaa naisten asemaa työmarkkinoilla, vaatii se solidaarisuutta. Siksi vetoan myös työntekijäjärjestöihin. Mikäli haluamme yhteiskuntana aidosti nostaa naiset ylös palkkakuopasta, on teidän nieltävä ylpeytenne ja palattava neuvottelupöytään. 

Hallitus on valinnut jyrkän sanelupolitiikan ja alaspolkevan tien. Ammattiyhdistysliike uppiniskaisuuden. Nyt ei kuitenkaan ole aikaa isoille egoille ja kaikki tai ei mitään -linjalle. Tilanne on vakava ja tämä maa on saatava takaisin raiteilleen.

Me Vihreät uskomme, että neuvottelut ovat tähän ainoa tie. Vihreä eduskuntaryhmä kannattaa edustaja Lylyn tekemää epäluottamusesitystä.