Maria Ohisalo: Vihreät lunastaa antamansa lupauksen

12.07.2021

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo piti SuomiAreenan Vihreiden puoluepäivässä 12.7. puheen, jossa hän käsitteli Vihreiden suuntaa ja hallituksen jäljellä olevaa kahta vuotta.

– Kun Vihreät lähti kaksi vuotta sitten hallitukseen, me annoimme suomalaisille ison lupauksen. Että luontokatoa torjutaan, ilmastonmuutos pysäytetään ja tehdään koulutuksen kunnianpalautus. Että tehdään Suomesta sellainen yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus olla osallinen, Ohisalo pohtii.

Tämä tehtävä ei ole Ohisalon mukaan vanhentunut.

– Me olemme edelleen heikoimpien, pienten ja luonnon puolella. Se sanoma on kuitenkin välillä sumentunut, kun hallituksessa, kunnissa ja kaupungeissa on välillä ollut pakko tehdä kompromisseja. Vaikka kompromisseja tehdään ja yhteistyö on politiikassa välttämättömyys, Vihreiden isot tavoitteet eivät kuitenkaan häviä mihinkään, Ohisalo korostaa.

Ohisalo listasi asioita, joita hallituksessa on jo saatu aikaan: Koulutuksen rahoitusta on lisätty, heikoimmassa asemassa olevien toimeentuloa on parannettu. Luonnonsuojeluun on satsattu 100 miljoonaa euroa aiempaa enemmän joka vuosi. Suomi on päättänyt puolet päästövähennyksistä, jotka tarvitaan hiilineutraaliuden saavuttamiseksi.

– Mutta ei riitä, jos lupaus täytetään vain puoliksi. Nyt syksyn budjettiriihestä tarvitaan päätökset vielä niistä lopuista toimista, jotta Suomesta todella tulee hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Päätös kerrallaan, budjetti kerrallaan ja laki kerrallaan me menemme kohti sitä Suomea, jonka me lupasimme rakentaa, Ohisalo toteaa.

– Jokainen keino ei ole tietenkään vielä selvillä, mutta yhdestäkään tavoitteesta emme saa tinkiä. Tämä työ ei onnistu yksin. Jokainen kansalaisjärjestö, ilmastomarssi, kansalaisaloite ja somekampanja kirittää meitä tässä työssä. Ja me tulemme onnistumaan tässä työssä yhdessä. Tämä oli lupaus.

Lue koko puhe