Maria Ohisalon puhe Vihreiden puoluekokouksessa Joensuussa 21.5.2022

21.05.2022

 

Hyvät ystävät, kära vänner,

tämä näky on kaikkinensa ikimuistoinen.

Niin monta tuttua kasvoa,
ja niin monta uutta aktiivia samassa salissa,
livenä,
kahden historiallisen etäpuoluekokousvuoden jälkeen.

Sali täynnä meitä vihreitä,
valmiina muuttamaan maailmaa yhdessä.

Tätä olen aivan erityisesti kaivannut
näinä koronavuosina.

Keskusteluja
ja kohtaamisia
juuri teidän kanssanne.

Kiitos Joensuun vihreät,
kun maltoitte odottaa.

Kiitos kaikki vihreät aktiivit,
kun olette jaksaneet nämä etäilyajat.

On tärkeää olla täällä tänään.

Koronatiden har varit tung
att vara med i ett parti innebär att träffa människor
och byta tankar om hur vi kan förbättra världen.

Det känns otroligt bra att få vara här idag,
alla tillsammans.

On ollut ikävä.

Kokoonnumme vakavien
aikojen keskellä.

Aikojen, joiden paino on raskas.

Aikojen, jotka panevat meidät miettimään
uudella tavalla sitä,
mitä tulevaisuudelta haluamme.

Reilut kaksi vuotta sitten pandemia mullisti elämämme.

Ja juuri, kun elämä alkoi
hieman asettua aiemmille raiteilleen,
saapui sodan varjo taas uudestaan Eurooppaan.

Ensin Venäjä keskitti joukkojaan Ukrainan rajalle
ja vaati oman etupiirinsä tunnustamista.

Sitten kaikki pelot kävivät toteen.

Putinin Venäjä aloitti raakalaismaisen
suurhyökkäyksen Ukrainassa,
eikä mikään Euroopassa ollut enää kuin ennen.

Kiova, Harkova, Mariupol, Butša.

Ukraina on muistutus siitä,
että demokraattiset ja itsenäiset valtiot
ovat turvassa vain,
kun ne pitävät yhtä.

Tällä viikolla aloitetut liittymiskeskustelut
Naton kanssa ovat oikea ratkaisu.

Suomen kaltaisen pienen maan
on liittouduttava myös sotilaallisesti.

Suomalaisten ja eduskunnan selvällä enemmistöllä
on ollut tästä yhteinen näkemys.

Se, että vapautta ja rauhaa on taas puolustettava asein
on pohjattoman surullista,
mutta se on maailma, jossa me nyt elämme.

Tällaisina aikoina pää on pidettävä kylmänä.

Siksi olen tyytyväinen,
että näissä maailman karikoissa
on ollut luovimassa ensimmäinen vihreä ulkoministeri,

enkä voisi kuvitella parempaa ulkoministeriä Suomelle
juuri tähän aikaan.

Kiitos meidän Pekka Haavisto.

Kuluvalle vaalikaudelle sattuneet tapahtumat
ovat mullistaneet elämäämme
enemmän kuin olisimme osanneet arvata.

Silti on tärkeää muistaa,
että me voimme yhä vaikuttaa siihen,
millainen huominen koittaa.

Sota Euroopassa ja pandemia hallitsevat ymmärrettävästi
yhteiskunnallista keskustelua.

Silti monet viheliäiset
yhteiskunnan ongelmat
ovat täällä edelleen.

Vårt liv på denna planet hotas av klimatkrisen
och minskningen av naturens mångfald.

Dessa globala miljökriser har inte försvunnit någonstans.

Ilmastokriisi ja luontokato ovat
koko ihmiskunnan kohtalon kysymyksiä.

Koronapandemia on seurausta kestämättömästä tavasta hyödyntää planeettaa.

Kun olemme jättäneet villille luonnolle yhä vähemmän tilaa,
kasvaa riski siitä,
että eläimistä siirtyy ihmisiin vaarallisia taudinaiheuttajia.

Ihmiset voivat olla terveitä vain,
jos myös planeetan ekosysteemit ovat terveitä.

Näiden kriisien ratkaisemisen on oltava kaiken politiikan keskiössä.

Luontokato on samalla sekä maailmanlaajuinen
että paikallinen ongelma.

Luontokato on pysäytettävä,
mikään määrä lisää luontokatoa
ei ole kestävää.

Suomalaista luontoa voimme suojella
vain me itse.

Siksi me Vihreät haluamme tulevalla hallituskaudella
kaksinkertaistaa luonnonsuojelun rahoituksen.

Den finska naturen kan skyddas bara av oss själva.
Det gäller både saimenvikare
och hotade naturtyper såsom gamla skogar.

Olemme viime aikoina puhuneet paljon Suomen turvallisuudesta
ulko- ja turvallisuuspolitiikan kautta.

Turvallisuus tarkoittaa paljon muutakin kuin turvaa aseelliselta uhalta.

Se tarkoittaa sitä,
että maapallo säilyy elinkelpoisena myös tuleville sukupolville.

Planeetan kuumetessa miljardöörit voivat ehkä suunnitella pakomatkaansa avaruuteen,
mutta,
kuten Satu Hassi on todennut:
hyvät planeetat ovat harvassa.

Yli miljardi ihmistä kärsii paraikaa
Intian ja Pakistanin läkähdyttävistä helteistä.

Toisaalla ikirouta ja jäätiköt sulavat.
Meillä on kiire, etteivät hälytyskellot muutu kuolinkelloiksi.

Siksi ilmastotoimia on tehtävä jatkuvasti, niin Suomessa kuin maailmalla.

Hallituksessa ajoimme heti kautemme aluksi
EU:lle tiukemmat ilmastotavoitteet.

Olemme vieneet Suomen polulle kohti hiilineutraaliutta.

Tällä tiellä on jatkettava, niin Suomessa, EU:ssa
kuin maailmalla.

Hyvät ystävät,
on aivan selvää,
että tulevaisuus on rakennettava puhtaan energian varaan.

Energian hinnat kirpaisevat monien suomalaisten kukkaroa jo valmiiksi,
ja vielä pahemmalta niiden maksaminen tuntuu,
kun tietää, että liian moni euroista päätyy Putinin kirstuun.

Onneksi Eurooppa on vauhdilla irtaantumassa
venäläisestä fossiilienergiasta.

Tämä muutos on vietävä rohkeasti perille asti.

Vihreä elinkeinopolitiikka
on ratkaisu energiakriisin
vaatimiin muutoksiin.

Me haluamme Suomesta energiaitsenäisen!

Kun öljykattila vaihtuu maalämpöön tai diesel-auto sähköautoon,
poistuu omasta taloudesta yksi huoli.

Muistan edelleen, kuinka Kuhmon torilla
Kyösti tuli kysymään meiltä valtion tuesta öljylämmityksestä lämpöpumppuun vaihtamiseen.
Selvitimme sillä paikalla Kyöstille, mistä tukea voi hakea.

Lukuisat suomalaiset ovat tähän tukeen tarttuneet.

Me Vihreät olemme hallituksessa ajaneet
ja saavuttaneet historiallisen suuret panostukset
vihreään siirtymään ja ihmisten tukemiseen arjessa.

Ja tätä työtä jatkamme samalla tarmolla myös tulevina vuosina!

Nämä julkiset panostukset panevat liikkeelle
vielä enemmän yksityisiä investointeja vihreämpiin ratkaisuihin.

Vuoden 2019 ilmastovaalien yksi tärkeimmistä
lupauksista äänestäjillemme oli Suomen vieminen hiilneutraaliuspolulle.
Sen me olemme nyt tehneet!

Tämä polku johtaa meidät kohti uudenlaisia
työn ja menestyksen mahdollisuuksia
ja turvaa elinkelpoisen planeetan myös tulevaisuudessa.

Vihreässä taloudessa työn ja yrittämisen verotusta kevennetään
ja tehottomista sekä ympäristölle haitallisista tuista luovutaan,
materia kiertää ja luonnonvaroja säästyy.

Vihreille markkinatalous on työkalu,
jolla haluamme edistää siirtymää
kohti maailmaa,
jossa ilmastopäästöt on painettu nollaan
ja luonnonvarojen käyttö on kestävällä tasolla.

Taloudella pitää olla reunaehdot
ja markkinavirheitä on korjattava.

Päästöille pitää laittaa riittävä hinta,
jotta kaikilla yrityksillä on tasapuolinen kannustin vähentää niitä.

Päästökauppajärjestelmä on jo osoittanut toimivuutensa.

Sen johdonmukainen kehittäminen on
myös yritysten näkökulmasta kaiken a ja o.

Kuvaavaa on, että ilmastoteknologian
ja kiertotalouden parissa toimivat kasvuyritykset
keräävät jo nyt isoja rahoituksia.

Yksityinen raha liikkuu nyt sinne,
missä ilmastonmuutosta torjutaan tehokkaimmin.

Viimeistään nyt on aika ymmärtää
2020-luvun realiteetit ja investoida tulevaisuuteen.

Kiertotalouden edistäminen näkyy
parhaimmillaan jokaisen arjessa.

Jos kännykän voi korjata,
ei tarvitse parin vuoden välein ostaa uutta.

Se, että laitteet ja tavarat rakennetaan
hajoamaan ja mahdottomiksi korjata,
on varmasti meidän kaikkien mielestä
ärsyttävää ja kestämätöntä.

Hyvät ystävät.

Viime vuosisadan alussa tietosanakirjojen kaupustelijat kulkivat talosta taloon.

Köyhä kansa osti tietosanakirjoja ja totesi usein, ettei itselle,
vaan lapsilleen ja
heidän tulevaisuudelleen.

Tämä on suomalaisten dna:ssa:
satsata kaikkina aikoina
tietoon, koulutukseen ja tutkimukseen.

Suomi kasvoi kukoistukseensa panostamalla koulutukseen.

Osaamisen avulla on synnytetty Suomeen
innovaatioita ja kestäviä ratkaisuja,
joita kukaan ei ole aiemmin osannut ajatella.

Ne ovat olleet kaikkea astiankuivauskaapista
matkapuhelinfirmoihin ja puupohjaisiin vaatteisiin.

Tällä työllä – osaamisella –
on rahoitettu suomalaisen hyvinvointivaltion kivijalat.
Seuraavien sukupolvien päiväkodit, koulut ja yliopistot.

Me haluamme turvata hyvinvointivaltion rahoituspohjan myös tulevaisuudessa.

Haluamme rakentaa yhteiskuntaa,
jossa nykyistä useammalle löytyy
omien vahvuuksien ja kiinnostusten mukaista työtä.

Siksi, hyvät ystävät,
Vihreiden tavoite on nostaa työllisyysaste
80 prosenttiin
vuoteen 2030 mennessä.

Työllistymisasteen nostamisessa kolme asiaa on ylitse muiden:
koulutus, koulutus ja koulutus.

Koulutukseen on panostettava nyt,
jotta korkeampi työllisyysaste on ensi
vuosikymmenellä mahdollinen.

Työpaikat, joihin pääsisi ilman tutkintoa ovat katoamassa.

Tämä kiihtyvä muutos näkyy jo tänään:
entistä useammalla kaupan kassalla onkin vastassa automaatti
ja kysymyksiin puhelinliittymästä vastaa chatbotti.

Ojankaivaminen ei enää tarkoita lapioon tarttumista,
vaan maanrakennuskuljettajaksi kouluttautumista.

Vi vill lyfta sysselsättningsgraden till åttio procent
och det viktigaste medlet för att uppnå detta
är att satsa på utbildning.

Alla bör ha möjligheten att förverkliga sina drömmar
genom utbildning

Koulutusjärjestelmäämme on ihailtu maailmanlaajuisesti.

Menneisyyden saavutuksissa paistattelu ei kuitenkaan riitä,
vaan panostuksia on tehtävä tulevaisuutta silmällä pitäen.

Koko yhteiskunnan on otettava uusi vaihde ihmisten kouluttamiseksi.

Kaikille alle 25-vuotiaille, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa,
on tarjottava mahdollisuus kouluttautua.

Myös esimerkiksi aikuiskoulutuksen rahat tulee suunnata ensisijaisesti heille,
joilla ei vielä ole tutkintoa.

Koulutuksen ja tutkimuksen rahoitus
on pystyttävä kääntämään pysyvästi kasvuun.

Koulutuspanostusten lisäksi
meidän on nostettava kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.

Ihmisiä ja perheitä, jotka elävät tai ovat vaarassa ajautua köyhyyteen.

Työ yhteiskunnan turvallisuuden puolesta jää puolitiehen,
ellei pidetä huolta myös ihmisten arjen turvallisuudesta
ja sitä rakentavasta hyvinvoinnista.

Hintojen nousu vaikuttaa erityisesti
pienituloisten ja lapsiperheiden asemaan.

Arvioiden mukaan jopa 13 000 lasta
voi pudota köyhyyteen hintojen noustessa.
Näin ei saa tapahtua.

Lapsiperheiden köyhyyden torjunta
on oltava suomalaisen hyvinvointivaltion prioriteetti.

Hyvät kuulijat,

me vihreät haluamme parantaa erityisesti
suomalaisen lastensuojelun tilaa,
ja aiomme osallistua aktiivisesti lastensuojelun
nyt käynnistettyyn uudistustyöhön.

Vihreiden aloitteesta lastensuojelun asiakasmääriä
alettiin rajoittaa viime hallituskaudella kunnissa.

Tällä hallituskaudella kirjasimme nämä rajaukset lakiin
sekä nostimme Outi Alanko-Kahiluodon lakialoitteella
lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa.

Tätä työtä haluamme jatkaa,
panostaa lisää lastensuojeluun.

Esimerkiksi lastensuojelun erityisen huolenpidon jonot
on purettava ja pidemmät jaksot taattava niitä tarvitseville.

Minulle turvallisuus tarkoittaa myös sitä,
että mielenterveysongelmista kärsivä saa apua ripeästi.

Että lastensuojelun työntekijät, opettajat ja hoitajat
pystyvät tekemään työnsä
ammattietiikkansa edellyttämällä tavalla.

Että jokaisella on tarvittava tuki peruskoulusta
aina koulutuspolun loppuun saakka.

Että sosiaaliturva pitää irti kurjuudesta
ja nostaa samalla ihmisiä työhön.

Että hoivaa tarvitseva voi luottaa, että sitä todella saa.

Tulevaisuuden Suomessa
turvallisuuden on tarkoitettava ennen kaikkea sitä,
että kaikki pysyvät mukana,
vauvasta vaariin.

I framtidens Finland bör trygghet innebära framför allt det,
att alla hålls med.
Unga och äldre.

Ingen får lämnas utanför.

Ensi vuoden eduskuntavaaleissa tulee olemaan kyse siitä,
käännetäänkö kelkka kohti menneisyyttä vai tulevaisuutta.

Keskeistä on,
että ilmasto- ja ympäristötoimia tehdään enemmän, ei vähemmän.

Kyse tulee olemaan siitä,
nostammeko lapsiperheitä köyhyydestä
vai sysäämmekö heidät syvemmälle ahdinkoon.

Kyse tulee olemaan siitä,
uudistammeko peruskoulua ja muuta koulutusta
antamaan eväät 2030-luvulla pärjäämiseen.

Kyse tulee olemaan siitä,
näemmekö,
että luonnolla on itseisarvo ja luontokadolla hintalappu.

Siksi on tärkeää,
että pystymme nykyistä paremmin luomaan ihmisille uskoa siihen,
että tällä tiellä kannattaa jatkaa.

Että Vihreät rakentavat turvallista ja kestävää tulevaisuutta,
jossa jokainen pidetään mukana.

 

 

 

Hyvät ystävät, me olemme vihreät.
Me olemme tulevaisuuspuolue.

Kära vänner. Vi är De gröna.
Vi är ett parti som satsar på framtiden.

Hyvät ystävät,
tähän työhön tarvitaan meitä kaikkia.

—-

Palaan töihin kesäkuun alkupuolella
ja haluan jo tässä kohtaa kiittää Pekan lisäksi
ministeriryhmämme
Emmaa ja Kristaa upeasta työstänne läpi haastavan kevään.

Kiitos Iiris puolueen luotsaamisesta,
jotta mä olen saanut keskittyä uuden elämän kasvattamiseen.

Kiitos Atte ja eduskuntaryhmä,
puoluetoimisto,
piirit
ja koko tämä upea vihreä liike.

Ministerimme, kansanedustajamme ja päättäjämme
eri puolilla maata,
ovat osoittaneet kykynsä
kantaa vastuuta erittäin vaikeissa paikoissa.