Touko Aalto: Suomen on aika ottaa pää pois pensaasta EU:n suhteen

22.11.2017

Vihreät haluaa Suomen olevan aktiivinen ja todellinen Euroopan unionia eteenpäin vievä voima. Puheenjohtaja Touko Aalto esitteli Vihreiden EU-visiota ryhmäpuheessaan eduskunnassa keskiviikkona 22.11.2017.

Puheessaan Touko Aalto muistutti, että Suomesta tulee EU:n puheenjohtajamaa kesällä 2019. Siitä huolimatta valmistautuminen puheenjohtajuuteen on täysin kesken.

– Hallituksella on kolme erilaista EU-linjaa. Yksi hyvä toimisi varmaan paremmin. Vihreiden EU-vision lähtöajatus on, että aito hyvinvointi perustuu ihmisten tasa-arvolle ja luonnonvarojen käytön kestävyydelle. Emme saa jättää tuleville sukupolville pilaantunutta ympäristöä, rapautuneita julkisia talouksia tai sosiaalisen eriarvoisuuden aiheuttamia ongelmia, Aalto sanoi.

Aalto toisti ehdotuksensa kaikki puolueet ja kansalaisyhteiskunnan osallistavasta työryhmästä, joka pohtisi, mitä Suomi haluaa EU-puheenjohtajuudellaan edistää.

– Keväällä 2019 käydään eduskuntavaalit, heti perään eurovaalit. Emme voi noiden vaalien jälkeen ajelehtia ajopuuna läpi puheenjohtajakauden. Kysymystä EU:n tulevaisuudesta ei voi sysätä vain virkakoneiston valmisteluun, Aalto vaati.

Aalto nosti puheessaan esille Euroopan unionin merkityksen rauhan takaajana. Hän edellytti EU:n sosiaalisen ulottuvuuden kehittämistä ja korosti erityisesti huolta ilmastonmuutoksesta.

– Ilmastonmuutos on suurin ihmiskuntaa ja planeettamme hyvinvointia kohtaava uhka. Sen torjumiseksi meidän on tehtävä kaikkemme. Kun unioni on siihen pyrkinyt, Suomi on asettunut vastahankaan sitovan energiatehokkuustavoitteen ja tehokkaan hiilinielupolitiikan suhteen. Tämä kaikki siitä huolimatta, ettei meillä ole hetkeäkään hukattavana. Meidän on tehtävä rohkeita ratkaisuja, sillä tämä planeetta on meillä vain lainassa tulevaisuuden sukupolvilta, Aalto muistutti.

Lue ryhmäpuhe kokonaisuudessaan.

Tutustu Touko Aallon, Heidi Hautalan ja Pekka Haaviston 17.11.2017 esittelemään Suuntaa Eurooppaan – Visio Euroopan unionin tulevaisuudesta -pakettiin.