Varhaiskasvatuksen laatu vaarassa heikentyä kesällä

26.06.2018

Moni perhe vie tällä viikolla lapsensa vieraaseen, entuudestaan tuntemattomaan päiväkotiin. Monet päiväkodit ympäri maata ovat sulkeneet ovensa kesätauon ajaksi.

Lapsia on kesäisin vähemmän päivähoidossa, joten lähialueiden toiminta keskitetään yleensä muutamaan päiväkotiin. Yllättäen päiväkotipäivästä tulee uusi tilanne niin lapsille, vanhemmille kuin kasvattajillekin. Meidänkin lähipäiväkotimme meni kiinni, ja lapsemme joutuivat aivan uuteen paikkaan. Onneksi muutama tuttu aikuinen ja pari leikkikaveria seurasi sentään mukana.

Lapsen näkökulmasta varapäiväkodin tilat ovat yleensä täysin tuntemattomia. Lapsen pitää opetella, missä hän voi leikkiä, syödä ja nukkua. Tämän lisäksi lapsen ympärillä vilisee paljon uusia ja vieraita henkilöitä. Vaikka mukana on yleensä myös oman päiväkodin tuttuja leikkikavereita ja aikuisia, vieraat ihmiset ja tilat lisäävät lapsen stressitasoa. Lapsi ei voi ymmärtää, että kustannussyistä ei ollakaan viimeisiä viikkoja ennen kesälomaa tutussa, omassa päiväkodissa.

Tilanne on haastava myös päiväkodin henkilökunnalle. Takana on toiminnantäyteinen vuosi, mutta vielä pitäisi jaksaa olla viikkoja vieraassa ympäristössä osittain vieraiden lasten ja työkavereiden kanssa. Kuvitellaanpa vastaava tilanne mille tahansa muulle työpaikalle. Tiimi heitetään aivan uuteen ympäristöön, mukaan otetaan vielä uusia asiakkaita sekä työkavereita ja silti toiminnan oletetaan jatkuvan ennallaan. Eihän se jatku.

Suomalainen, laadukas varhaiskasvatus on vaarassa heikentyä juuri kesäkuukausina. On epärealistista olettaa, etteivät päiväkotien kesäjärjestelyt vaikuttaisi niin lapsiin, vanhempiin kuin työntekijöihinkin.

Vanhentunut termi päivähoito mielletään vanhempien palveluksi, jossa lapsen saa viedä hoitoon silloin, kun vanhemman oma työ sitä edellyttää. Nykyään puhumme varhaiskasvatuksesta, joka tarkoittaa lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Varhaiskasvatuksen asiakkaita ovat lapset, päivähoidon puolestaan vanhemmat. Kesäkuukausina päiväkotien toiminnan supistuessa varhaiskasvatus on kuitenkin vaarassa muuttua säilöpaikaksi, jonne lapset viedään vanhempien työpäivän ajaksi.

Meidän täytyy ymmärtää varhaiskasvatuksen merkitys myös kesällä. Lapsen kasvu ja kehitys eivät noudata kouluvuoden mukaista kelloa. Lapsemme kasvavat ja kehittyvät joka päivä. Meidän tuleekin panostaa varhaiskasvatukseen myös kesällä. Lapsemme ansaitsevat parasta mahdollista tukea kasvuun ja kehitykseen. Pidetään yhdessä huolta päiväkotien työoloista myös kesällä.