Vihreät: Eroon lapsiköyhyydestä ja tukea perheille – Vihreiden askeleet yhdenvertaiseen lapsuuteen

11.12.2018

Vihreä eduskuntaryhmä vaatii, että yhdeksi seuraavan hallituksen tärkeimmiksi tavoitteiksi asetetaan lapsiperheköyhyyden vähentäminen ja lasten eriarvoistumisen pysäyttäminen. Vihreät julkisti askeleet yhdenvertaiseen lapsuuteen 11.12.2018. Niissä esitetään panostuksia perheiden etuuksiin, tukipalveluihin sekä koulutuspolulle.

– Lasten eriarvoistuminen on hyvinvointivaltion suurin epäonnistuminen. Suomessa noin joka kahdeksas lapsi elää köyhyydessä. Se on seurausta tehdystä politiikasta. Ensi vaalikaudella politiikan lähtökohdaksi on otettava, ettei lapsen asemaa heikentäviä päätöksiä tehdä. Nyt tehdyt, lapsia eriarvoistavat, päätökset on peruttava, vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Emma Kari sanoo.

Perheiden taloudellista ahdinkoa Vihreät helpottaisi palauttamalla lapsilisät indeksiin ja korottamalla opintorahan huoltajakorotusta, toimeentulotuessa alaikäisten lasten perusosuuksia ja lapsilisän yksinhuoltajakorotusta. Lisäksi Vihreät esittää toimeentulotukeen joululisää.

– Köyhyys ei kannusta, se lannistaa. Oikeus yhdenvertaiseen lapsuuteen kuuluu jokaiselle lapselle. Köyhän perheen lapsi jää myös helposti yksin, kun harrastuksiin tai kavereiden kanssa oleskeluun ei ole varaa. Etuuksien korottamisen lisäksi kynnystä harrastamiseen on madallettava. Kuntia on velvoitettava tarjoamaan jokaiselle lapselle harrastus koulupäivän yhteydessä, Kari sanoo.

– Joskus pienet asiat voivat olla suuria. Erityisesti joulun aikaan monessa vähävaraisessa perheessä joudutaan murehtimaan sitä, millä tavoin iloista juhlaa ylipäätään voidaan viettää. Pieni, mutta joulun aikaan merkittävä, ele olisi tehdä toimeentulotukeen joululisä lapsiperheille. Se olisi suuruudeltaan 50 euroa lasta kohden, Kari sanoo.

Perheille on tarjottava myös riittävää tukea ja apua. On perheiden etu, että apua saadaan ajoissa ja ennaltaehkäisevästi. Lapsiperheiden matalan kynnyksen palveluiden kuten kotipalveluiden ja perhetyön saatavuutta onkin helpotettava.

– Perheitä ei saa jättää yksin elämän vaikeissa hetkissä. Hätkähdyttävän moni lapsi elää perheessä, jossa vähintään yksi vanhemmista kärsii päihde- tai mielenterveysongelmista. Nämä vaikeudet vaikuttavat väistämättä lapsiin. Vihreät haluaa ottaa käyttöön perhetuen takuun, jolla helpotetaan ennaltaehkäisevien ja matalan kynnyksen palveluiden, kuten lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön, saatavuutta. Tukemalla vanhempia autetaan lapsia, Kari sanoo.

Tehokkain keino puuttua eriarvoistumiseen on panostaa tasa-arvoiseen koulutukseen. Tasa-arvoisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ja ryhmäkokojen kasvattaminen ovat olleet päätöksiä, jotka osuvat kipeimmin juuri niihin lapsiin, jotka eniten tukea tarvitsevat. Ryhmäkokoihin tulee kiinnittää huomiota myös perusopetuksessa. Opettajat tekevät ihmeitä oppimispolun jokaisella askeleella, jos heille annetaan siihen työrauha.

– Koulutusleikkauksissa on kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin yhdestä vaalilupauksesta tai yksittäisistä säästöistä. Siinä on kyse tämän maan tulevaisuuslupauksesta, että me teemme työtä, jotta tulevaisuudessa asiat olisivat paremmin ja että Suomessa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Kaikkein tärkeintä on, että lasten tasa-arvoa heikentäneet päätökset perutaan ja että turvaamme koulujen ja oppilaitosten riittävän perusrahoituksen, Kari sanoo.

Tutustu koko avaukseen >