Vihreät: Lättähatut takaisin ja Suomi lähijunaan!

19.01.2021

Vihreät esittää Suomen suurille kaupunkiseuduille uutta lähijunien pilottikokeilua, jolla palautetaan säännöllinen lähijunaliikenne ja vanhojen “lättähattujen” seisakkeet takaisin isoille kaupunkiseuduille. Kokeilulla tuotaisiin jopa miljoona suomalaista lähijunaliikenteen pariin.

Vielä 1970- ja 1980-luvuilla Suomen kaupunkiseuduilla matkustettiin lättähatuiksi kutsutuilla junilla, joista vielä monella on lämpöisiä omakohtaisiakin muistoja. Kun kaupungit täyttyivät autoista, monet vanhat lähijunaseisakkeet purettiin, mutta valmiit paikat seisakkeille jäivät jäljelle. Nyt on aika palauttaa kattava lähijunaliikenne Suomeen, Vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio sanoo. 

Vihreät esittää säännöllistä lähijunaliikennettä Turun, Tampereen, Oulun, Lappeenrannan, Lahden ja Kouvolan kaupunkiseuduille.

Säännöllinen lähijunaliikenne tulee aloittaa vuoteen 2023 mennessä. Seisakeverkoston palauttaminen olisi mahdollista aloittaa näillä kaupunkiseuduilla jo tällä hallituskaudella ja saatettavissa loppuun vuoteen 2030 mennessä, Mustakallio esittää.

Lähijunaliikenteelle on olemassa kasvava kysyntä. Vuonna 2020 toteutettiin lähijunapilotti muun muassa Tampereen ja Nokian välillä. 

Tampereen ja Nokian pilotti osoitti, että jopa koronavuonna lähijunien käyttäjämäärä kasvoi 47 prosenttia. Kun koronakriisistä päästään yli, olisi kaupunkiseuduilla suurta potentiaalia lähijunaliikenteen kasvattamiseen. Me vihreät haluamme, että entistä useammalla suomalaisella olisi mahdollisuus matkustaa vähäpäästöisellä ja miellyttävällä tavalla, Mustakallio toteaa.

Lähijunaliikenteen lisääminen olisi merkittävä ilmastoteko.

Lähijunien päästöt ovat parhaimmillaan jopa 98 prosenttia pienemmät kuin henkilöautoliikenteen päästöt. On vaikea keksiä tehokkaampia keinoja toteuttaa liikenteen päästövähennyksiä, Mustakallio korostaa.

Seisakeverkoston kustannukset ovat arviolta 2040 miljoonaa euroa. Seisakkeiden rahoittamiseen voidaan käyttää EU:n elvytysrahaa esimerkiksi Suomen kestävän kasvun ohjelman kautta ja valtion infra-budjettia.

Lue lisää Vihreiden esittämästä seisakeverkostosta

EDIT 21.1.2021: Tarkennettu rahoituksen lähdettä.