Heidi Hautala: Vihreiden roolista ei ole epäselvyyttä

17.06.2017

Vihreä europarlamentaarikko Heidi Hautala iloitsi puoluekokouspuheessaan vihreiden huimasta kannatuksesta ja muisteli muutosta omista puheenjohtaja-ajoistaan. Hautalan mukaan vihreät ovat osa avointa, tulevaisuusorientoitunutta poliittista liikettä, joka Euroopassa on syntymässä. Hautalan mukaan EU:n on otettava johtava rooli tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa.

Hautala kiitti väistyvää puheenjohtaja Ville Niinistöä upeasta työstä, ja välitti terveisensä myös seuraajalle:

– Hänelle haluaisin antaa neuvon. Politiikassa pikavoitot ovat makeita, mutta luottamuksen rakentaminen vaatii toisinaan niistä pidättäytymistä. Ja aikaa.

Hautala totesi antavansa uudelle puheenjohtajalle täyden tukensa.

Hautala otti kantaa Suomen tilanteeseen ja kritisoi Sipilän hallitusta ylevistä sanoista, mutta tyhjistä toimista: hallitus puhuu arvoista yhtä, mutta tekee päinvastaisia päätöksiä etenkin turvapaikkapolitiikassaan, jota Hautala kuvailee häpeälliseksi. 

Hautalan mukaan vihreät on puolue, joka puheiden lisäksi tarttuu toimeen ja rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Hänen mukaansa vihreiden positio on selkeä:

– Politiikka liikkuu nopeasti, sen olemme huomanneet myös täällä kotimaassa viimeisen viikon aikana. Yhteistä uusille liikkeille on se, että poliittinen kenttä koko Euroopassa on murtumassa ulos vasemmisto-oikeisto-jaottelusta. Yhä useammin valinta tehdään kansallismielisen sulkeutuneisuuden ja kansainvälisen avoimuuden välillä. Meidän vihreiden paikasta tällä akselilla ei ole mitään epäselvyyttä.

Globalisaation myllerryksessä menneisyyteen katsominen ei auta, Hautala sanoo. Hän toivoo EU:n ottavan Yhdysvaltojen uuden tilanteen myötä ohjat omiin käsiinsä ja vahvistavan rooliaan maailmanpolitiikassa.

– Ilmassa on kaikesta huolimatta aistittavissa toivoa. Tarvitsemme eurooppalaisen suunnitelman, sillä pelkät tavoitteet eivät riitä. Aivan kuten tarvitsemme toimia, sillä puheet eivät riitä. Eurooppa ei saa ummistaa silmiään maailmaamme ravistelevilta haasteilta. Päinvastoin: nyt ei ole aika luovuttaa, nyt EU:n on aika astua johtoon, Hautala toteaa.