Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen jää perhevapaalle helmikuun puoliväliin asti

Lasse Miettinen

Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen jää tehtävästään isyys- ja hoitovapaalle viiden kuukauden ajaksi. Miettisen perhevapaa kestää vuodenvaihteen yli ja päättyy 14.2.2018.

Miettisen sijaisena aloittaa 25.9. vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Kaisa Hernberg. Siihen asti sijaisuutta hoitaa puoluetoimistolta viestintäpäällikkö Henna Hakkarainen.

- Vihreät tekevät työtä sen puolesta, että vanhemmuudessa ja työssä tasa-arvo toteutuu: miehillä yhtäläinen mahdollisuus olla kotona lastensa kanssa ja naisilla tehdä uraa töissä. Se on yhtälö, jossa kaikki voittavat. Nyt, kun olen itse jäämässä kotiin esikoistyttäreni kanssa, kun hän on pieni, tiedostan entistäkin selvemmin, että perhevapaiden ja työelämän pelisäännöt pitää uudistaa, jotta tämä mahdollisuus olisi todellisuutta kaikille isille, Miettinen sanoo.

- Isänä minulle on selvää, että en tahdo jättää väliin näitä hetkiä lapseni kanssa. Feministinä minulle on tärkeää, että vanhemmuus ja vastuu lapsen hoivasta jaetaan. Poliitikkona haluan tehdä työtä sen ajan puolesta, jolloin on maailman tavanomaisinta, että johtavassa asemassa oleva mies jää kotiin hoitamaan lasta, Miettinen jatkaa.

Turkulaistaustainen Miettinen on johtanut Vihreiden puoluetoimistoa ja organisaatiota puoluesihteerinä vuodesta 2013 alkaen. Ennen puoluesihteerin tehtävää hän on toiminut muun muassa vihreän ministeriryhmän erityisavustajana.