Touko Aalto: Vihreät tekee kaikkensa, jotta koulutuksen arvostus palautetaan

23.01.2018

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto kommentoi Facebookissa talouspolitiikan arviointineuvoston raporttia hallituksen talouspolitiikasta.

”Suomen asema koulutuksen kärkimaana vajoaa. Suunta on käännettävä nyt. Hallituksen koulutusleikkaukset ovat pahentaneet tilannetta. Koulutusleikkaukset on peruttava ja samalla on tehtävä uudistuksia, jotka auttavat nuoria pysymään ja menestymään koulutiellä.

Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi tänään raportin hallituksen talouspolitiikasta. Sen mukaan huolestuttavan moni nuori jää ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta. 

Tänä päivänä ei pelkällä peruskoulun oppimäärällä pärjää työelämässä. Siksi meidän on turvattava kaikille nuorille aito mahdollisuus hankkia toisen asteen koulutus. Aivan liian monelle raha muodostuu esteeksi. Joka neljäs toisen asteen koulutuksen keskeyttänyt kertoo, että keskeyttämiseen on vaikuttanut heikko rahatilanne.

Koulutus ei saa olla kiinni nuoren oman tai hänen vanhempiensa lompakon paksuudesta. Siksi Vihreät haluaa tehdä toisen asteen koulutuksesta maksutonta. 

Myös korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä on liian matala. Sen korjaaminen onnistuu vain lisäämällä resursseja. Opintoja voi suorittaa vain, jos tarjolla on opetusta. Aloituspaikkoja voidaan lisätä vain, jos siihen on rahoitus. Siksi hallituksen koulutusleikaukset on peruttava.

Korkea osaaminen ja tasa-arvoiset mahdollisuudet edetä elämässään ovat olleet Suomen valttikortteja. Vihreät eivät halua päästää näitä valttikortteja hukkumaan. Me teemme kaikkemme, jotta koulutuksen arvostus palautetaan.”

– Touko Aalto, Vihreiden puheenjohtaja