Emma Kari vastaa Pekkarisen kritiikkiin: Reaktio kertoo lobbareiden vallasta

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari vastaa yritystukityöryhmän puheenjohtajan Mauri Pekkarisen kritiikkiin. Pekkarinen on arvostellut Karia siitä, että Kari kritisoi yritystukia saavien tahojen edustajien jäsenyyttä yritystukityöryhmässä. Työryhmä lopetti eilen työnsä leikkaamatta euroakaan yhdestäkään yritystuesta.

- Olen useaan otteeseen kritisoinut suurimpien tukiensaajien lobbareiden ottamista mukaan yritystukityöryhmään niin ryhmän kokouksissa kuin niiden ulkopuolella. Minulle tehtiin äärimmäisen selväksi, ettei tällaista kritiikkiä ole sopivaa esittää julkisuudessa. Reaktiosta päätellen kritiikki lobbareiden vaikutusvallasta osui herkkään kohtaan, Kari sanoo.

Kari muistuttaa, että juuri viime viikolla julkaistiin superlobbari Anders Blomin väitöskirja, jonka mukaan liike-elämän lobbareilla on liikaa valtaa suomalaisessa lainsäädännössä. Kari kummastelee käsitystä siitä, että eturyhmien edustajat olisivat puolueettomina asiantuntijoina.

- Lobbarit eivät ole puolueettomia asiantuntijoita ja on ihmeellistä, miksi poliitikot haluavat leikkiä heidän olevan sellaisia. Heidän työnsä on ajaa omien eturyhmiensä etua ja estää näihin tahoihin kohdistuvat heikennykset. Tämä oli totta myös yritystukityöryhmässä. Eturyhmiä saa ja pitääkin kuulla päätöksenteossa. Kyse on siitä, ketkä istuvat huoneessa, kun tehdään päätöksiä miljoonien tai jopa miljardien eurojen eduista. Selvää on että, elinkeinoelämän lobbareiden ei tulisi istua päättämässä omista miljardiluokan tuistaan, Kari sanoo.

Vihreät oli Karin mukaan valmis uudistamaan yritystukia reippaasti ja leikkaamaan tuista saman tien 600 miljoonaa euroa. Yritystukia uudelleen kohdentamaan ja leikkaamaan perustettu työryhmä ei lopulta uudistanut tai leikannut tukia lainkaan.

Kari toivoo jatkossa rehellisyyttä, avoimuutta ja selkeitä sääntöjä lobbaukseen. 

- Suomi on pieni maa, jossa yritysmaailmassa ja politiikassa valtaa käyttävät tuntevat kaikki toisensa. Siksi lobbareille ja lobbaukselle on tehtävä tiukat säännöt. Syy ei ole lobbareiden, he tekevät vain työtään. Rajojen vetäminen on poliitikkojen vastuulla, Kari sanoo