Krista Mikkonen: Vihreät kannattaa Suomen osallistumisen jatkamista Irakin koulutusoperaatiossa

27.06.2018

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen otti ryhmäpuheessaan 27.6.2018 kantaa Suomen osallistumiseen turvallisuussektorin koulutusyhteistyöhön Irakissa. Vihreät kannattavat valtioneuvoston esitystä osallistumisen jatkamisesta vuoden 2019 ajan. Mikkosen mukaan on kuitenkin kysymyksiä, joita asiasta on nostettava esille.

– Irakin sisäpoliittisen tilanteen kehitystä on seurattava. Pääkaupungin Bagdadin ja Pohjois-Irakin Kurdistanin autonomisen alueen välit ovat kiristyneet sen jälkeen, kun Kurdistan järjesti kansanäänestyksen itsenäistymisestään. On tärkeää, että myös jatkossa kurdien oikeuksia kunnioitetaan samalla, kun Irakin yhtenäisyys säilyy, Mikkonen sanoi.

Toinen kysymys on Irakin toukokuiset vaalit voittaneen Al-Sadrin liittouman suhtautuminen kansainvälisiin operaatioihin.

– Voimme jatkaa toimintaa Irakissa vain, jos sille on Irakin hallituksen varaukseton tuki, Mikkonen sanoi.

Mikkonen nosti puheessaan esiin ISILin väkivaltaa paenneet miljoonat ihmiset, joista moni on hakenut turvapaikkaa myös Suomesta. Takaisin Irakiin on pystynyt palaamaan lähes neljä miljoonaa ihmistä. Silti maa ei ole turvallinen paikka kaikille.

– Olemme huolestuneena seuranneet, että ihmisiä on palautettu olosuhteisiin, joissa heidän turvallisuutensa ei ole ollut taattu. Tätä ei voi sallia. Turvapaikkahakemusten käsittelyssä on noudatettava tarkasti varovaisuusperiaatetta, Mikkonen sanoi.

Mikkosen mukaan ongelmat turvapaikkaprosessin tulkkauksessa ja oikeusavussa ovat lisänneet riskiä, että kaikkia turvan tarpeessa olevia ihmisiä ei ole pystytty tunnistamaan.

– Maahanmuuttoviraston on käsiteltävä uudelleen hakemukset, jotka on aiemmin kiireessä käsitelty huolimattomasti. Pakkopalautukset Irakiin on keskeytettävä, kunnes on varmaa, että turvapaikkaprosessi takaa hakijoiden oikeusturvan ja ihmisoikeudet, Mikkonen sanoi.

Lue koko puhe täällä.