Uuden MEPin tervehdys: suuntana Euroopan unioni

03.02.2020

”Silloin on mentävä, kun on valmis kyyti,” sanoi mummoni jutellessamme lähdöstäni Brysseliin Euroopan parlamentin jäseneksi. Kun tulevaisuus jännittää, ajattelen häntä.

Mummoni matkusti 15-vuotiaana yksin köyhistä oloista kohti etelää sokerijuurikasta harventamaan, unelmana päästä Helsinkiin. Mummo on osoittanut minulle, että totisesti kannattaa uskaltaa ja yrittää. Silloinkin, kun yhteiskunnan rakenteet yrittävät painaa meitä alas.

Ensimmäiset muistoni Euroopan unionista ovat koulukirjojen sivuilta. Sivuilla ei puhuttu ilmastonmuutoksesta, eriarvoisuudesta tai arvoista, vaan etäisellä tavalla taloudesta ja rakenteista. Mielikuvissani Euroopan suuntaa eivät ohjanneet tavalliset ihmiset, varsinkaan nuoret.

Keväällä 2019 keskityin vahvasti Suomen politiikkaan, työhöni Mielenterveyspoolissa ja eduskuntavaaleihin. Rakensin Terapiatakuu-kansalaisaloitekampanjaa mielenterveyspalveluiden parantamiseksi, ja kädet olivat täynnä. Kun minua pyydettiin eurovaaliehdokkaaksi, lupasin pohtia asiaa. Lopulta päätin lähteä mukaan osaksi joukkuetta. Halusin olla toteuttamassa Vihreää vaalivoittoa, edistää ilmastokriisin ratkaisemista ja ihmisoikeuksia. Niin halusivat myös monet teistä. Valtava kiitos siitä. Ihmisiä tuli mukaan auttamaan kampanjassa ympäri Suomen. Joukossa oli voimaa.

Vaalitulokseni oli silti suuri yllätys. Mieleeni jäi se hetki, kun Vihreiden kaksi paikkaa varmistui, ja iloitsimme Maria Ohisalon kanssa eturivissä Vihreiden vaalivoitosta. En koskaan unohda riemukasta halausta kampanjapäälliköideni Adan ja Miranin kanssa, kun kuulimme omasta saavutuksestamme. Vaaliyön juoksin haastatteluissa, ja mennessäni aamulla töihin tuntemattomat tulivat onnittelemaan lähijunassa.

Nousen Euroopan parlamenttiin varasijalta Brexitin myötä. Olen Brexitistä surullinen. Kunnioitan Iso-Britannian kansan valintaa, mutta toivon maan vielä joskus palaavan osaksi EU:ta. Iso-Britannia kuuluu yhä Eurooppaan. Tiivistä yhteistyötä tarvitaan niin ympäristön, tieteen, koulutuksen, liikkuvuuden kuin turvallisuudenkin puolesta.

Suhtaudun Euroopan parlamentin jäsenyyteen mahdollisuutena päästä vaikuttamaan ihmisten arjen parantamiseksi koko maanosassa. EU:n täytyy panostaa tasa-arvoon, mielenterveyteen ja hyvinvointiin sekä vahvistua rauhanrakentajana ja ihmisoikeuksien puolustajana. Minulle on myös tärkeää, että EU ratkaisee globaaleja haasteita edelläkävijänä ilmastonmuutoksen torjunnassa. EU:n tulee irtautua fossiilisista polttoaineista, ympäristölle haitallisista tuista, suojella luontoa ja neuvotella kansainvälisesti suuria tekoja nettopäästöjen laskemiseksi.

Euroopassa riittää työsarkaa. Olen kiitollinen, että pääsen sitä tekemään. Maailman toiseksi suurimmassa parlamentissa on valtaa vaikuttaa, ja kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan Euroopan tulevaisuuden rakentamiseen.

Suuri kiitos Vihreitä ja minua tukeneille. Nyt on minun vuoroni olla saamani luottamuksen arvoinen.