— Atte Harjanne

Hyvää kansainvälistä miestenpäivää!

Miestenpäivänä kiinnitetään huomiota miesten ja poikien asemaan ja oikeuksiin ja rakennetaan myönteistä ja monipuolista mieskuvaa.

Me Vihreissä haluamme nostaa tänään esiin erityisesti poikien syrjäytymisen vastaisen työn ja yhdenvertaisen vanhempainvapaan.

Pelastetaan pojat!

Poikien syrjäytymiskierre on ongelma, johon on puututtava. Kaksi kolmasosaa syrjäytyneistä nuorista on poikia. Jopa 16 prosentilla pojista ei ole riittävää lukutaitoa peruskoulun päättyessä, ja ero Suomen tyttöjen ja poikien lukutaidossa onkin länsimaiden suurin. Pojat myös kokevat tyttöjä enemmän yksinäisyyttä, kiusaamista ja väkivallan uhkaa.

Tilannetta on mahdollista parantaa useilla keinoilla. Vihreiden Pelastetaan pojat! -ohjelmassa on ehdotettu esimerkiksi panostuksia varhaiskasvatukseen ja opinto-ohjaukseen sekä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien lisäämistä. Lisäksi jokaiselle nuorelle on taattava pääsy toiselle asteelle, jotta poikien syrjäytymiskierre saadaan katkeamaan.

Myös miehille on turvattava yhdenvertainen vanhempainvapaa!

Perhevapaat on uudistettava tasa-arvoisemmiksi ja joustavammiksi. Vihreiden perhevapaamallissa molemmille vanhemmille on kiintiöity oma 5 kuukauden vapaa, jonka lisäksi vanhemmat voivat jakaa 5 kuukautta keskenään tai lapsen isovanhemmalle. Kaikkia perhevapaita täytyisi voida pitää osissa ja yhdistää siten joustavasti lastenhoitoa ja osa-aikatyötä: esimerkiksi nostaa puolikasta vanhempainrahaa kaksinkertaisen ajan. Perhevapaita näin uudistamalla varmistetaan isien tasavertainen vanhemmuus.

Lisäksi on parannettava neuvoloiden kykyä tunnistaa erityistä tukea tarvitsevat perheet. Lapsiperheiden matalan kynnyksen tukipalveluita vahvistettava ja varmistettava kotipalvelun, perhetyön sekä kasvatus- ja perheneuvontapalveluiden saatavuus. Näin varmistetaan, että tuki tavoittaa perheet ajoissa.