Koulujen uusista tasokokeista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä

Keskustelu valtakunnallisten tasokokeiden käyttöönotosta käy vilkkaana. Koulutusta koskevaa tietopohjaa tulee lisätä ja oppimistulosten arviointia kehittää, mutta tasokokeista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Tarkastusvaliokunnan tekemä työ antaa kehitystyölle hyvän selkänojan.

Suomalaisten lasten ja nuorten oppimistulosten heikkeneminen on oikea ongelma, johon tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja. Tarvitsemme enemmän tietoa oppimistulosten heikkenemisen syistä ja politiikkatoimia, joilla koulutuksen laatua pystytään parantamaan. Etenkin monet ekonomistit ovat väläytelleet kouluihin käyttöön otettavia valtakunnallisia tasokokeita. On kuitenkin vaikea osoittaa, että nimenomaan tasokokeet tuottaisivat sellaista tietoa, jota meillä ei olisi jo.

Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä tasokokeet, ja silti PISA-tulokset putoavat ja politiikkatoimet muistuttavat Suomen vastaavia. Myöskään tasokokeita hyödyntävässä Tanskassa ei ole saavutettu haluttua lukemisen ja matematiikan osaamisen tavoitetasoa, vaikka jokainen oppilas on testattu vuodesta 2010. Tanska on varoittava esimerkki myös siitä, miten testien avulla voi syntyä koulurankingeja, vaikka vertailtavaa tietoa pyrittäisiin välttämään.

Valtakunnallisissa tasokokeissa on kolme isoa ongelmaa: i) ne voivat lisätä lasten ja nuorten paineita, ii) väärin toteutettuina ne voivat synnyttää koulujen vertailuun pohjautuvaa ranking-kulttuuria ja iii) niiden järjestäminen kuormittaa opetushenkilökuntaa ja syö resursseja, jotka muutoin voisi ohjata opetukseen.

Kasvatuksen ja koulutuksen tutkijat ovat laatineet vetoomuksen kansallisten kokeiden käyttöönottoa vastaan. Vetoomuksen on allekirjoittanut 671 koulutuksen ja kasvatuksen tutkijaa ja mukana on allekirjoittaneita kasvatussosiologian, kasvatuspsykologian, opettajankoulutuksen, kasvatuksen historian, oppimistutkimuksen ja arviointitutkimuksenkin alalta. Vetoomuksen allekirjoittaneet painottavat, että Suomessa on olemassa hyvin yksityiskohtaista otosperusteista arviointitietoa, jolla on mahdollista osoittaa pitkän aikavälin trendejä oppimistuloksissa. Tietoa on siis jo olemassa, olennainen kysymys on se, hyödynnetäänkö sitä täysmääräisesti.

Jos ei tasokokeita, niin mitä sitten?

Koulutuspolitiikan tulee perustua tietoon ja uudistuksia tulisi ensin kokeilla ennen laajamittaista täytäntöönpanoa. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu oli hyvä esimerkki aidosti lisää tietoa tuottaneesta kokeilusta, samaa tarvitaan nyt peruskoulujen puolelle.

Jo tällä hetkellä on käynnissä monia hyviä toimia, kuten osaamistakuun käyttöönotto, perusopetuksen opetussuunnitelmien arviointikriteerien täsmentäminen ja valtakunnallisen tehtäväpankin käyttöönotto. Seuraavina askeleina tarvitsemme täsmällisiä kokeiluja ja olemassaolevan tiedon nykyistä parempaa kokoamista, jotta todella saamme nykyistä parempaa tietoa oppimistulosten heikkenemisen syistä. Myös opettajarekisterin käyttöönotto auttaisi opettajien koulutusmäärien suunnittelussa ja toisi läpinäkyvyyttä siihen, miten eri kunnissa on kelpoisia opettajia. 

Tarkastusvaliokunta teki ansiokkaan työn perusopetuksen oppimistulosten laskun selvittämisessä, joiden pohjalta se antoi joukon koulutuspoliittisen päätöksenteon tietopohjaa ja arviointia kehittäviä esityksiä. Valtakunnallisia tasokokeita emme kuitenkaan tarvitse, sillä niiden haitat ovat hyötyjä suuremmat.