— Jani Toivola

Translain uudistaminen vaatii tahtoa, ei aikaa – 10 toimenpidettä sukupuolivähemmistöjen oikeuksien vahvistamiseksi

Jani Toivola: Sukupuoli on henkilökohtaista. Jokaisella on oikeus omaan identiteettiin.

Sain joulukuussa sähköpostiini viestin, josta alkanut keskustelu ja sitä seurannut kohtaaminen ovat ravistelleet elämääni voimakkaammin kuin mikään pitkään aikaan. Viesti tuli nuorelta mieheltä, joka kirjoitti minulle sairaalan osastolta.

Hän oli juuri läpikäynyt henkisesti ja fyysisesti vaativan leikkauksen, josta oli toipumassa. Leikkaus oli osa monta vuotta kestänyttä matkaa, jossa hän oli korjannut sukupuolensa naisesta mieheksi, vastaamaan hänen todellista kokemustaan omasta sukupuolestaan ja identiteetistään.

Olin samana päivänä jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien sukupuolen moninaisuutta. Asia oli uutisoitu iltapäivälehtiä myöten. Hän halusi kiittää siitä, että pidin esillä asioita, jotka olivat hänelle transsukupuolisena tärkeitä. Hän kertoi viestissä lyhyesti omasta prosessistaan ja kutsui minut tapaamaan häntä sairaalaan osastolle. Edessä oli usean viikon toipuminen vaikeasta leikkauksesta, ja kaikki omaiset olivat kaukana toisella paikkakunnalla.

Vastasin kutsuun myöntävästi ja muutamaa päivää myöhemmin harhailin pitkin Töölön kirurgisen sairaalan käytäviä etsimässä oikeaa huonetta. Lopulta löysin hänet. Vilkaisimme toisiamme hetken hermostuneina. Hän ehkä yllättyneenä siitä, että todella tulin ja minä liikuttuneena siitä, että hän oli kutsunut minut osaksi hetkeä, jossa hän on väistämättä äärimmäisen haavoittuvainen.

Keskustelimme lopulta toista tuntia. Minä lähinnä kuuntelin hänen kokemuksiaan. Hänen tarinassaan oli ilmeistä, että matka on ollut haastava ja pitkä ja monessa kohtaa hyvin yksinäinen.  Mietin pitkään tapaamisemme jälkeen rohkeutta, jonka kohtaisin hänessä. Olisiko minulla koskaan rohkeutta kohdata itseäni niin rehellisesti kuin hänellä?

Kontrasti oli räikeä. Hän oli käymässä läpi ehkä elämänsä vaativinta matkaa. Millaista sitä matkaa on käydä läpi, kun samaan aikaan kirjaimellisesti yhteiskunta asettaa sinut ihmisyyden kaukaisimmalle laidalle? Asettaa kohtuuttomia ehtoja, jotka loukkaavat sinun koskemattomuuttasi ja kyseenalaistaa sen, mitä sinä olet tai onko sinulla oikeutta olla olemassa.

Yksityishenkilönä todistin rohkeutta, joka etsii vertaistaan. Päättäjänä oivalsin, miten helposti käytämme poliittisia rakenteita selittämään muutoksen hitautta, vaikka ihmisten elämä tapahtuu tässä ja nyt ja aikaa odottamiselle ei ole.

Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden ei tulisi enää olla millään muotoa kaupan tai osana poliittista peliä. Suomen translaki tarvitsee mittaavan kokonaisuudistuksen kunnioittaakseen itsemääräämisoikeutta ja ollakseen ihmisoikeusperustainen.

Nykyinen translaki kajoaa muun muassa ihmisen keholliseen koskemattomuuteen vaatimalla lisääntymiskyvyttömyyttä, ennen kuin juridinen sukupuoli voidaan vahvistaa. Lisäksi sukupuoltaan korjaava joutuu nöyryyttävien tutkimusten aikana todistamaan, että hänen sukupuoli-identiteettinsä on stereotyyppisesti nainen tai mies. Translain ohella lainsäädäntö kaipaa kipeästi muitakin uudistuksia, kuten kolmannen sukupuolen lisääminen vaihtoehdoksi ja intersukupuolisten lasten kosmeettisten leikkausten kieltämisen.

Näiden muutosten tekeminen ei tarvitse yhtään enempää aikaa. Uudistukset vaativat vain ja ainoastaan tahtoa. 

Sukupuolivähemmistöjen kannalta nämä toimenpiteet ovat välttämättömiä ja ne pitää toteuttaa välittömästi:

  1. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä on poistettava translaista. Valtio ei saa enää jatkossa loukata kansalaisten kehollista koskemattomuutta ja pakottaa sukupuolivähemmistöjä epäinhimillisen kohtelun kohteeksi. Lisäksi valtiolla ei pidä olla oikeutta riistää kenenkään mahdollisuutta vanhemmuuteen tai määrittää kuka soveltuu vanhemmaksi.
  2.  Lääketieteellinen selvitys ei saa olla ehtona sukupuolen vahvistamiselle. Lääketieteellinen prosessi pitää erottaa juridisen sukupuolen vahvistamisesta. Sukupuolivähemmistöillä pitää olla mahdollisuus saada tarvitsemiaan hoitoja, mutta ne eivät saa olla ehtona sukupuolen vahvistamiselle.
  3.  Sukupuolen vahvistamisen pitää perustua henkilön omaan ilmoitukseen. Kellään ulkopuolisella ei pidä olla päätösvaltaa toisen henkilön sukupuolesta. Itsemääräämisoikeuden takaaminen on translain kokonaisuudistuksen keskeinen tavoite. Oman ilmoituksen tekemisen pitäisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja nopeaa.
  4. Myös alle 18-vuotiaalla pitää olla oikeus vahvistaa juridinen sukupuolensa. Vaatimus täysi-ikäisyydestä heikentää oleellisesti translasten ja -nuorten hyvinvointia, koska he joutuvat nyt odottamaan vuosia ennen kuin juridinen sukupuoli vastaa omaa sukupuoli-identiteettiä. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lasta tulee kuulla ikätaso huomioiden häntä koskevissa asioissa. Otetaan mallia Norjan translaista, jossa sukupuolen juridinen korjaaminen on mahdollista itsenäisesti 16-vuotiaasta lähtien ja vanhempien suostumuksella 6-15-vuotiaille.
  5. Kielletään intersukupuolisten lasten tarpeeton kirurgia. Kosmeettisilla sukuelinleikkauksilla ei ole lääketieteellisiä perusteita, mutta ne loukkaavat räikeästi kehollista koskemattomuutta. Lapsilla ja nuorilla pitää olla oikeus päättää omasta kehostaan.
  6.  Lisätään mahdollisuus valita kolmas vaihtoehto juridiseksi sukupuoleksi. Kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä perustuu vanhentuneeseen ajatusmalliin, joka altistaa erityisesti muunsukupuoliset ja intersukupuoliset syrjinnälle. Sen purkaminen on välttämätöntä itsemääräämisoikeuden takaamiseksi.
  7. Uudistetaan henkilötunnukset sukupuolineutraaliksi. Sukupuolineutraali henkilötunnus mahdollistaisi sen, ettei juridisen sukupuolen vahvistaminen enää edellyttäisi henkilötunnuksen vaihtamista. Samalla muunsukupuolisten henkilötunnus saataisiin vastaamaan paremmin heidän kokemustaan.
  8. Translain nimeksi muutetaan ”laki sukupuolen vahvistamisesta”. Kielen avulla rakennetaan maailmaa ja sanoilla luodaan mielikuvia. Nykyinen nimi “laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta” on vanhentunut ja harhaanjohtava, koska seksuaalisuudella ei ole mitään tekemistä henkilön sukupuoli-identiteetin kanssa.
  9. Lisätään tietoisuutta sukupuolen moninaisuudesta ammattilaisten keskuudessa. Monesti eri ammattikuntien osaaminen liittyen sukupuolen moninaisuuteen on riittämätöntä, mikä vaikeuttaa erilaisten ihmisten kohtaamisia. Siksi on tärkeätä, että sukupuolen moninaisuus nostetaan esille erityisesti opetus-, media-, sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksessa.
  10. Varmistetaan resurssit vertaistoiminnalle ja -tuelle. Sukupuolen moninaisuuden kanssa työskentelevät järjestöt tekevät arvokasta työtä, mutta taloudellisten resurssien puutteiden takia monet ihmiset eivät saa kaipaamansa vertaistukea. Sukupuolivähemmistöjen hyvinvoinnin kannalta on välttämätöntä tukea järjestöjä.

Vihreän eduskuntaryhmän puolesta,  
Jani Toivola,
Eduskunnan hlbti-verkoston puheenjohtaja

Sanasto 

Transsukupuolisuus. Transsukupuolisen ihmisen kokemus omasta sukupuolestaan ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuoltaan. Transsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetti voi olla mies, nainen ja/tai jotain muuta.
Muunsukupuolinen/transgender. Muunsukupuolinen ihminen voi olla sekä mies että nainen, jotakin mieheyden ja naiseuden väliltä tai sitten tyystin tämän jaon ulkopuolella.
Sukupuolen korjaus. Sukupuolen korjaamisella tarkoitetaan yleensä lääketieteellisiä hoitoja, joiden avulla transsukupuolinen tai muunsukupuolinen henkilö voi korjata kehoaan vastaamaan koettua sukupuolta. Sukupuolen korjaaminen on myös sekä sosiaalinen prosessi että juridinen prosessi. Juridinen sukupuolen korjaaminen tarkoittaa henkilötietojen (nimi ja sukupuoli) muuttamista väestörekisterissä.
Intersukupuolisuus. Käsitteellä kuvataan laajaa joukkoa erilaisia synnynnäisiä tiloja, joissa henkilön keholliset, anatomiset tai muut sukupuolen tunnusmerkit eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset
Sukupuolen moninaisuus. Sukupuolen moninaisuus ilmaisulla viitataan siihen, että sukupuoli on moninainen ilmiö, joka ei ole jaettavissa kahteen, toisilleen vastakkaiseen ja selvästi toisistaan erotettavaan sukupuoleen, vaan sukupuolen ilmenemismuodot ovat moninaisemmat.

Lähde: Transtukipiste