— Outi Alanko-Kahiluoto

Kelan kuntoutuspsykoterapia uhkaa jäädä hallituksen sote-uudistuksen jalkoihin

Yli 36 000 suomalaisen käyttämän Kelan kuntoutuspsykoterapian määrärahoja ollaan siirtämässä maakuntien rahoitukseen. Terapian rahoitusta ei kuitenkaan ole korvamerkitty maakuntien sote-rahoihin millään tavalla.

Tällä hetkellä Kelalla on lakisääteinen velvollisuus kuntoutuspsykoterapioiden järjestämiseen, ja lain kriteerit täyttävällä potilaalla on terapiaan subjektiivinen oikeus. Maakunnissa tätä ei olisi.

Ministeri Saarikon väitteet kuntoutuspsykoterapian jatkumisesta ovat täysin tyhjän päällä. Alijäämäisinä aloittavien maakuntien rahoitus ei tule riittämään kuntoutuspsykoterapioiden järjestämiseen nykyisellä tavalla.

Hallitus siirtää maakuntien sote-rahat valtiovarainministeriön ohjaukseen, ja esimerkiksi Uudenmaan maakunta aloittaa vuonna 2020 valmiiksi noin 300 miljoonaa euroa alijäämäisenä. Miten tällaisessa taloudellisessa tilanteessa turvattaisiin kuntoutuspsykoterapian saatavuus? Asiantuntijat myös huomauttavat, että osa kuntoutuspsykoterapiasta rahoitetaan vakuutusmaksuilla, joita ei edes voi siirtää maakuntiin. Tästä Saarikko ei hiisku mitään.

Kuntoutuspsykoterapian odotusaika ei lyhene sillä, että rahat siirtyvät alijäämäisten maakuntien kassoihin. Hallituksen sote-esityksessä sote-keskuksilla ei myöskään ole velvollisuutta tarjota mielenterveyspalveluita. Myöskään terapeuttien määrä ei lisäänny siirtämällä rahat maakunnille, vaan kouluttamalla lisää terapeutteja.

Jos kuntoutuspsykoterapian järjestäminen lakkautetaan, tulevat erikoissairaanhoidon psykiatriakäyntien menot todennäköisesti kasvamaan, mikä on raskasta niin inhimillisesti kuin taloudellisesti.

Psykoterapia on erittäin vaikuttava hoitomuoto: psykoterapiaa saaneiden asiakkaiden tilanne on hoidon jälkeen parempi kuin 80 prosentilla ilman hoitoa jääneistä asiakkaista. Kelan kuntoutuspsykoterapian turvaamisessa on kyse niin inhimillisesti kuin kansantaloudellisesti periaatteellisista ja merkittävistä asioista. Olenkin jättänyt kuntoutuspsykoterapian jatkosta viime viikolla hallitukselle kirjallisen kysymyksen