Äitiyspakkaukseen second hand -tuotteita – konkreettinen tapa edistää kulutuksen kestävyyttä

26.04.2024

Suomessa kaikille synnyttäjille tarjottava äitiyspakkaus on yksi tunnetuimpia hyvinvointivaltion symboleja. Vain hetken käytössä olevien vauvanvaatteiden jakaminen uusina ei kuitenkaan ole kestävää eikä järkevää. Siksi ehdotamme, että äitiyspakkaukseen otettaisiin mukaan second hand -tuotteita.

Äitiyspakkaus on tärkeä tapa tukea lapsen saavia perheitä, ja sitä arvostetaan niin Suomessa kuin maailmallakin. Vain vähän aikaa käytössä olevien vauvanvaatteiden tarjoaminen uusina on kuitenkin herättänyt myös voimakasta kritiikkiä – ja syystä. Äitiysavustuksen voi toki nykyään ottaa pakkauksen sijaan rahana, mutta siitä huolimatta äitiyspakkauksia jaetaan vuosittain noin 30 000. Kaikki pakkauksen tuotteet ovat uusia.

Kulutamme Suomessa muihin EU-maihin nähden eniten materiaaleja henkeä kohden, ja luonnonvarojen kulutuksemme on ekologisesti täysin kestämättömällä tasolla. Julkisilla hankinnoilla voidaan ohjata tuotantoa, liiketoimintaa ja niiden kautta myös kuluttajien valintoja kestävämpään suuntaan. Äitiyspakkaus on tästä konkreettinen esimerkki.

Ehdotamme, että äitiyspakkaukseen sisällytettäisiin myös hyväkuntoisia second hand -tuotteita. Hyväkuntoiset äitiyspakkauksen tuotteet voisi palauttaa käytön jälkeen jaettavaksi uudelleen eteenpäin. Kierrätettyjen tuotteiden osittainenkin hyödyntäminen laskisi pakkauksen kustannuksia, ja tekisi mahdolliseksi entistä vastuullisempien tuotteiden suosimisen silloin, kun tuotteita hankitaan pakkaukseen uusina.

Kelan kyselyn mukaan noin 40 prosenttia asiakkaista olisi valmiita vastaanottamaan ehjiä ja siistejä käytettyjä tuotteita sisältävän pakkauksen. 90 prosenttia kyselyyn vastanneista olisi myös valmis palauttamaan äitiyspakkauksen ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet, jos palautus olisi ilmaista.

Ihmisillä on siis halua tehdä kestäviä valintoja myös äitiyspakkauksen osalta. Seuraavaksi tarvitaan poliittista tahtoa tehdä tämä mahdolliseksi. Ensimmäinen askel olisi kokeilu, jossa äitiyspakkauksen saajat voisivat kokonaan uuden äitiyspakkauksen sijaan valita osittain second hand -tuotteita sisältävän pakkauksen. Myöhemmin hyväkuntoisten second hand -tuotteiden sisällyttäminen äitiyspakkaukseen voitaisiin vakiinnuttaa pysyväksi käytännöksi.

Äitiyspakkaus on aina elänyt ajassa. Siinä missä 1900-luvun alkupuolella äitiyspakkauksesta sai myös kankaita ja vauvanvaatteiden kaavoja, 2020-luvulla pakkauksessa voisi hyvin jakaa hyväkuntoisia second hand -vaatteita ja -tarvikkeita.