Emma Kari: Hallituksen valikoiva talouskuri kurittaa köyhiä, naisia, luontoa ja koulutusta

25.06.2018

Vihreiden kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan varajäsen Emma Kari tyrmäsi ryhmäpuheessaan 25.6.2018 hallituksen valikoivan talouskurin. Karin mukaan hallitus on leikannut kaikesta siitä, mikä tässä maassa on arvokasta.

– Hallituksen talouskuri on valikoivaa kurittamista. Se kurittaa köyhiä, se kurittaa naisia, se kurittaa luontoa, se kurittaa päiväkoteja, kouluja ja yliopistoja. Samalla se ei kajoa tikullakaan tehottomiin yritystukiin vaan on jopa myöntänyt niitä lisää. Sillä kyllä veljet pitävät huolta siitä, että veljille annetaan, Kari sanoi.

Kari totesi hallituksen miesvaltaisuuden näkyvän sen tekemässä politiikassa.

– Viimeksi tähän maahan kasattiin näin miesvaltainen hallitus kun minä olin neljävuotias. Se kyllä näkyy. Perhevapaauudistus on kaadettu, tasa-arvoinen päivähoito-oikeus on lopetettu, julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkoja on leikattu, ja Suomen ulkoministeri saa hallituksen siunauksella käyttää asemaansa naisten oikeuksia vastaan, Kari sanoi.

Kari kritisoi myös hallituksen tapaa ohittaa asiantuntijat ja kuunnella ennemmin elinkeinoelämän lobbareita.

– Asiantuntijoiden jatkuva ohittaminen ja elinkeinoelämän lobbareiden kädestä syöminen kaikissa suurissa uudistuksissa ei auta tätä maata uudistumaan. Me emme halua maata jossa EK ja Metsäteollisuus ry ovat päättämässä yritystuista, jossa MTK ja turvelobbarit ovat linjaamassa luonnonsuojelusta ja jossa Mehiläinen ja Terveystalo ovat ohjaamassa sote-uudistusta, Kari sanoi.

Kari sanoi puheessaan Vihreiden haluavan reiluja ja kestäviä uudistuksia.

– Me parantaisimme lasten ja naisten asemaa palauttamalla tasa-arvoisen päivähoito-oikeuden, pienentämällä ryhmäkokoja, tekemällä varhaiskasvatuksesta maksutonta ja uudistamalla perhevapaat. Me olisimme valmiita tekemään vaikeita päätöksiä ja leikkaamaan tehottomista yritystuista jotta voimme perua tehtyjä koulutusleikkauksia ja panostaa tieteeseen ja tutkimukseen. Me torjuisimme ilmastonmuutosta ja kuudetta sukupuuttoaaltoa karsimalla fossiilisten polttoaineiden tukia, palauttamalla leikatut luonnonsuojelurahat. Me torjuisimme köyhyyttä korjaamalla tehtyjä virheitä emme peittelemällä niitä, Kari sanoi.

Lue koko puhe täällä.