Heli Järvinen: ”Viikonloppuna olen eri roolissa”

Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen, 57, saa voimaa junamatkoista, Kalle-koirasta ja Puruveden rannalta.

”Asun arkipäivät Helsingissä ja viikonloput kotipaikkakunnallani Savonlinnassa. Perjantainen neljän tunnin junamatka toimii palautumisena töistä. On ihana vain istua teemukin ääressä. Välillä harmittelen, että asun niin kaukana, mutta kun pääsen oman saaren sillalle, tulee olo: hitsiläinen mikä säkä, että saan asua täällä.

Minulla ei ole tarvetta erottaa työtä ja vapaa-aikaa toisistaan, mutta on henkisesti iso juttu, että saa viikonloppuisin olla eri roolissa, villapaita ja trikoot päällä. Sellaisena kyläläiset ovat tottuneet minut näkemään.

Sanotaan, että maaseudulla ei ole palveluita, mutta koen olevani pöpelikössä palveluiden keskellä. Kantarellien ja puolukoiden takia täytyy kävellä sata metriä, takapihallani pääsen melomaan, uimaan ja retkiluistelemaan. Puruvesi on mieheni lisäksi suurin syy, miksi asun siellä, missä asun.

Minua ei stressaa kiire tai se, että päivässä on yksitoista palaveria. Eikä minua pysty väsyttämään sähköposteilla. Minua stressaavat tekemättömien asioiden listat ja roikkuvat asiat. Olen hyvä lähettämään niistä itselleni sähköpostia! Jos viikonloppuisin mieleen tulee työasia, lähetän sen sähköpostiini. Saan asian heti pois mielestä, ja se odottaa työpöydällä maanantaina.

Viime kaudellani eduskunnassa tajusin, että elämässäni on neljä perusasiaa, joista minun pitäisi huolehtia voidakseni hyvin. Ne ovat neljä ällää: lounas, lepo, liikunta ja läheiset.

Lounas on syötävä joka päivä, vaikka se olisikin pikavauhtia lusikoitu soppa. Iltaisin laitan puhelimen äänettömälle ja laitteet kiinni iltayhdeksältä. Tapaan läheisiäni, vaikka tuntuisi, ettei ole aikaa. Töissä saatan ehdottaa, että pidetäänkö palaveri välillä kävelylenkkinä.

Perheemme puolivuotias Kalle-koira tuo myös vapaa-aikaani ulkoilua, riemua, paijaamista ja päätöntä hassuttelua.

Vaikka en ole helposti stressaantuva ihminen, välillä minustakin tuntuu, että pää on liian täynnä kaikkea ja olo on läkähtynyt. Silloin olen kärsimätön ja ärtynyt, kroppa huutaa ruokaa tai ulkoilmaa.

Sohva on kovin vetovoimainen, mutta osaan huijata itseäni. Neuvottelen itseni kanssa, että kävele vaikka kortteli ympäri. Ulos päästyä tulee kuitenkin otettua muutama juoksuaskel ja lopulta huomaa tehneensä juoksulenkin. Ja maailmakin on palautunut takaisin uomiinsa.

Toinen pääntyhjentäjä on retkiluistelu. Jos joku sanoo, että Saimaa on hieno heinäkuussa, tervetuloa Saimaalle joulukuussa. On ylellistä olla jäällä, kun missään ei ole ketään, vauhti on 40 kilometriä tunnissa, ja kirkkaan jään läpi näkee pohjan kivet ja joskus jopa kaloja!

Unelmani on saada Saimaa Unescon luonnonperintökohteeksi.”

Minun energiani -juttusarjassa vihreät kertovat, mistä he saavat elämäänsä onnea ja energiaa sekä kuinka pitävät huolta jaksamisestaan.

teksti: Ella Pesonen
kuva: Mari Lahti

Lue lisää:
Fatim Diarra: ”Kirjaan kalenteriini minä-aikaa”