Käyttäjän Maija Tuomaala blogi
Katseluvinkki ja nostalgia
Epämiellyttävää totuus tulee neloselta 16.5. klo 20. Silloin muutkin kuin me vihreät (ja sinivihreän hallituksemme pääministeri) rohjennevat katsoa, mitä Al Gore, USA:n entinen varapresidentti kertoo ilmastonmuutoksen uhista. Sinivihreä maapallomme on uhattuna, joten hallitukseltamme tarvitaan tekoja. Sinivihreä hallitus istuu eduskunnan täysistunnoissa (joita katson televisiosta) eduskunnan edessä vastailemassa. Lue lisää »
100 vuotta ensivaalien jälkeen - kiitos ja onnea!
Vielä kauan ns. yleisen äänioikeuden aikaan eivät köyhänapuun turvautuneet suomalaiset saaneet asettua ehdokkaiksi vaaleissa. Nykyisin ehdokkuus on mahdollinen, mutta rahatta ei synny laajalle näkyvää kampanjaa. Mediat jopa pilkkaavat kotikonstein kampanjointia - ilmeisesti mainostulot maistuisivat. Oli silti kunnia olla vihreä ehdokas ääni- ja vaalioikeuden 100-v. vaaleissa.
Tukijoita ja suosittelijoita (ja välähdys teeveessä) - tiedoksi äänestäjilleni
Ystäväni, professori ja tamperelainen valtuutettu Irene Roivainen suosittelee minua äänestäjille (kahden muun eli toisen ystävänsä ja aviopuolisonsa ohella) internetsivuillaan, koska olen TASVINA ry:n puheenjohtaja ja käytännöllinen filosofi. Poikani, assistentti ja jyväskyläläinen varavaltuutettu Antti-Juhani Kaijanaho, jolta olen luvannut kysyä tietoyhteiskuntaa koskevissa asioissa asiantuntijan neuvoa, suosittelee minua blogissaan. Ylen ajankohtainen kakkonen näytti vaalivideostani kaksi pätkää (joten olen teeveestäkin tuttu - ihan ilmaiseks). Kirjoitin tästä (linkkeineen) toisessa blogissani. Lue lisää »
Köyhyyden ja ahneuden tilalle yhteinen henkinen hyvinvointi
Yritysten ja yksilöiden ahneus työntää tieltään näiden oman ja toisten ihmisten, kulttuurin ja luonnon hyvinvoinnin. Perustulo antaisi hyväosaisille hyvän omantunnon, vähäosaisille turvallisuuden ja keskituloisille sen, että ei tarvitse enää surra (niin kuin vielä nyt) vähäosaisten sukulaisten ja ystävien puolesta.
Ei hyvinvointi lisäänny almuista, saasteista, siellä täällä olevista yksilöiden ja yritysten paksuista pankkitileistä ja vallitsevasta taloudellisen kasvun hinkuamisesta. Jos itäisten maisten viisaat päättäjät nostavat yrittäjien verotuksen - muiden muassa ympäristöveron - ajanmukaiseksi sekä työntekijöiden minimipalkat ja sosiaaliturvan ihmisarvoiseen kuntoon, ei Suomen yrittäjien kannata taloudellisen kasvun ja rahanhimon vuoksi muuttaa kotimaasta. Voi niitä, jotka juuri muuttivat! Lue lisää »
Perustulolle löytyy kannatusta
Olen keskustellut vihreästä perustulo- ja veromallista vaalikampanjani aikana tapaamieni ihmisten kanssa. Jopa pienyrittäjät kannattavat perustuloa toimeentulonsa tueksi muiden lailla. Kannattaa lukea myös, mitä professori Pertti Koistinen (etsi: --> ajankohtaista --> pähkinöitä: "Perustulo - mahdollisuus vai loukku?") kirjoittaa perustulosta.


