Toimiva hyvinvointivaltio on parhaita lääkkeitä pandemioita ja terveysriskejä vastaan

19.09.2020

Vihreiden europarlamentaarikko Alviina Alametsä vaati peruspalveluiden turvaamista kansalaisille koko EU:n alueella Vihreiden etäpuoluekokouksessa 19.9.

– Koronaviruksen lisäksi myös kriisin lieveilmiöt uhkaavat ihmisten henkeä. Itsemurhien määrä on noussut Suomessa 15 %. Eristäminen ja eristäytyminen murtaa ihmismielen hyvinvointia rajusti. Se on jättänyt todennäköisesti monille myös trauman. Tämä täytyy huomioida hyvinvointivaltion palveluissa, Alametsä sanoi puheessaan.

Alametsän mukaan yhteiskunnan turvaverkkojen on vahvistuttava niin, ettei ketään päästetä putoamaan niiden läpi.

– Koronakriisi iski pahiten niihin, joilla on jo valmiiksi raskaampi taakka kannettavanaan. Se ei ole oikein. Parhaita lääkkeitä pandemioita ja terveysriskejä vastaan olisi toimiva hyvinvointivaltio. Koko EU:n alueella kansalaisille  on turvattava peruspalvelut. Siihen kuuluu myös mielenterveyden hoito.  Meidän täytyy taata terveyspalvelut, jotka ovat saatavilla silloin, kun hätä on suurin,  Alametsä totesi.

Puheessaan Alametsä peräänkuulutti, että perustulokokeiluja tarvitaan koko Eurooppaan, ja että EU:n on tehtävä sosiaalisesti vastuullista politiikkaa, joka parantaa ihmisten jokapäiväistä arkea.

– Meidän täytyy taata ihmisille parempi, vakaampi taloudellinen toimeentulo. Maaliskuussa tehdyn kyselyn mukaan suurin osa eurooppalaisista kannattaa jonkinlaiseen perustulomalliin siirtymistä. Perustulosta myös me vihreät olemme puhuneet pitkään, eikä syyttä. Tiedämme tutkitun tiedon valossa, että riittävällä ja vakaalla toimeentulolla on keskeinen merkitys ihmisen mielenterveydelle toimintakyvylle ja onnellisuudelle, Alametsä sanoi.

EU:n tulee Alametsän mukaan puuttua myös yritysten ihmisoikeuksiin ja ympäristöön kohdistuviin loukkauksiin.

– Komission on tarkoitus antaa ensi vuonna esitys EU-laajuisesta yritysvastuulainsäädännöstä, jonka eteen Heidi Hautala on työskennellyt vuosia. Sitä todella tarvitaan.

Alametsä muistutti että Vihreiden uuden periaateohjelman yhtenä tavoitteena on aseeton maailma.

– Aseiden määrällä on selkeä yhteys konfliktien kärjistymiseen ja inhimilliseen kärsimykseen. Asevientiin tarvitaan laillisesti sitovat säännöt, jottei aseita käytetä ihmisoikeusloukkauksiin ja sotarikoksiin.

Lue koko puhe.