Käyttäjän Tuija Brax blogi
Unkarin tilanne on vakava
Suomessa on pikkuhiljaa alettu keskustella siitä, kuinka vakavia asioita Unkarissa on tapahtunut ja tapahtuu. Vielä viime vuoden alussa Unkarin EU-puheenjohtajakaudella ilmassa oli jonkinlaista ongelman vähättelyä. Euroopan vihreiden kritiikki ei Suomessa juuri ylittänyt uutiskynnystä eikä Unkarin tilanteesta tullut vaaliteemaa, vaikka vihreät yrittivät sitä nostaa EU-keskustelun keskiöön. Lue lisää »
Kunnallisten päättäjien sidonnaisuudet julkisiksi
Suomalaisen asumisen korkea hinta on puhuttanut ja huolestuttanut päättäjiä ja kansalaisia jo pitkään. Hallitus toisensa jälkeen on pyrkinyt löytämään keinoja rakentamisen ja etenkin valmiiden asuntojen hintojen kuriin saattamiseksi. Lue lisää »
Vihreiden perustuslaillinen voitto äänin 118-40!
Eduskunta hyväksyi tänään selvin numeroin perustuslain muutokset jotka esittelin lepäämään jätettäväksi viime vaalikaudella. Olen äärimmäisen iloinen äänestyksen tuloksesta ja erityisesti kahdesta seikasta – parlamentarismin vahvistumisesta ja kansalaisaloitteesta. Lue lisää »
Eläimet tarvitsevat puolestapuhujan
Tänään 4.10. vietetään valtakunnallista eläinten päivää, ja samalla alkaa eläinten viikko. Viikon tarkoitus on keskittää huomio eläimiin ja erityisesti siihen, miten me ihmiset eläimiä kohtelemme. Lue lisää »
Mikä tässä on niin vaikeaa?
Sekä SDP:n Eero Heinäluoma että keskustan Mika Lintilä ovat harhapolulla Lue lisää »
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »


